5. marraskuuta 2015

Denimiä kynsillä

Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin, koneeni vetelee nyt viimeisiään. Viime viikolla pienessä paniikissa aloin siirtämään koneeltani kaikki tärkeimmät kuvat ja tiedostot muistitikuille, ja siinä tohinassa löysin nämä lakkaukset, joita en ole syystä tai toisesta esitellyt teille. Mutta nyt heitän ne eetteriin, ja koska kynsistä ei hirveästi ole sanottavaa, palaan vielä edellisen postauksen aiheeseen eli vanhenemiseen.

Mie olen oikeasti huomannut itsessäni vanhenemisen merkkejä. Ensinnäkin, suunnittelin tässä eräänä päivänä shoppailupäivää seuraavaksi päiväksi. ja aloin tekemään muistilistaa siittä, mitä miun pitää shoppailla. Eli merkki YKSI, muistilista! Siittä mitä mie haluan! Voi ei!
Siinä sitten muistilistaa tehdessäni muistin, että miun pitää käydä apteekissakin. Siitä päästäänkin sitten TOISEEN merkkiin... Miun piti tehdä apteekkiin muistilista! Oikeesti! Kuka menee ostoslistan kanssa apteekkiin? Apteekissa käydessäni en kuitenkaan vielä jäänyt päivittelemään henkilökunnalle elämääni...

Ja sitten löytyy KOLMASKIN merkki siitä, että mie olen tullut vanhaksi. Olin yksi ilta jo nukkumassa, kun mieleeni pulpahti idea siitä, että opettelen kutomaan villasukat! Eihän siinä auttanut sitten muu kuin lähteä seuraavana päivänä markettiin ostamaan lankarulla ja sukkapuikot. Marketista lompsin kotiin, laitoin koneen päälle ja etsin youtubesta opetusvideoita miten kudotaan villasukat. 13 tuntia meni (siis kolmetoista tuntia!) siihen, että ensimmäinen sukka oli valmis. Silmukka silmukalta tein sukan videoiden avulla. Eikä tämä juttu siihen loppunut... Olen nyt kutonut viisi paria sukkia. Niimpä niin. Vanhuus ei tule yksin.

Sananen vielä kynsistä (vielä kun muistan...). Kynsillä on kaksi kerrosta piCture pOlish:n Denim lakkaa. Lakka on nätti farkun sininen creme, jossa on seassa hopeista shimmeriä. Ja helppo lakattava, kuten tähän asti kaikki PP:n lakat joita olen kokeillut.
Nimettömistä tein aksenttikynnet. Leimasin valkoisen lakan päälle mustalla ristikkokuviot MoYou -london- laatasta Punk 06. Leimojen päälle lisäsin vielä siirtokuvat, siniset kukat. Ihan veikeät kynnet tuli näistä. Pitää joku päivä tehdä farkkukynnet tällä Denimillä :)

Iskeekö Denim?

13 kommenttia:

  1. Denim on ihana lakka ja koko lakkaus on tosi nätti! Ja mitä villasukkiin tulee, niin nehän on varsin tarpeelliset näin talven kynnyksellä iästä riippumatta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tintti ^.^
      Olen ihan samaa mieltä, että wiltsut on todella tarpeelliset näin talven kynnyksellä, ja niitäkin pitää olla monta paria, joita voi sitten käyttää fiiliksen mukaan ;D
      Nimim. just eilen taas aloittanut kutomaan yhden parin

      Poista
  2. Nätit kynnet! Todella kaunis toi Denim, nimi sopii sille kyllä erityisen hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni ^.^
      On kyllä ihan nimensä näköinen lakka :)

      Poista
  3. Kauniit kynnet! Mäkin vähän kuolailin tätä Denimiä, mutta en vielä raaskinut hankkia. Mulle tuli kauhee kriisi joskus vuosi sitten, kun kävin apteekissa ja ruokakaupassa ja apteekkiin meni yli kaksi kertaa enemmän rahaa kuin kauppaan :D. Vanha mikä vanha! Mutta sukkia mä en aio koskaan kutoa. Sain niin kauheat traumat kässäntunneilla :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Bunnytailnails ^.^
      Mie taas eilen jouduin alkaa miettimään ostoslistaa apteekkiin ja siinä samalla laskeskelin paljonko varata rahaa sinne... ei riitä nykyään enää muutama euro buranapakettiin ei...
      Voi ei niitä kässäritunteja koulussa! :D Mie en varmaan saanut ainuttakaan nuttua siellä valmiiksi mitä olis pitänyt tehdä :DD

      Poista
  4. Haha, mää oon noitten merkkien perusteella sua paljo vanhempi... :D Muistilistoja pitää tehä ihan jokasesta asiasta suunnilleen... Ja mietiskelen myös villasukkien kutomisen opettelua. :D Ja, ja. ja... :D Ja enää vuosi ni 30 kilahtaa lasiin... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootas vaan, vanhuus ei tule yksin ;D Taas eilen huomasin uuden vanhuuden merkin, ei pysty enää istumaan niin pitkää aikaa esim. risti-istunnossa kuin ennen! Alkaa lähes välittömästi pisteleen koipia :D

      Poista
  5. Aivan ihanat<3 Denim on kyllä kaunis. :3

    Ps. Ollaanko sitten yhdessä vanhoja? Mulla löytyy meinaan noita samoja piirteitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen ♥
      Juu, ollaan yhdessä vanhoja! Lähdetäänkö katseleen samanlaiset kiikkustuolit? ;DD

      Poista
  6. Voi miten ihanat kynnet, oikein kauniit! ♥ Ja tuosta vanhenemisesta sen verran, että mulla on kyllä usein muistilista shoppailukierroksilla ja sukkia tahtoisin opetella kutomaan, ja mä en ole edes kahtakymmentä joten ei sulla mitään hätää ole :D ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!