16. helmikuuta 2016

RalliStudio part.1

Hyvää tiistaita ihanaiset! Tänään pääsette kurkkaamaan vuoden ensimmäiseen KynsiStudioon. Vietimme ystäväni Heidin kanssa KynsiStudiota 5.-7.2.2016. Voin kertoa, että kylläpä riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita viikonloppuun. Teemana meillä oli "Rallikynnet". Teema tuli siitä, että lupauduimme Heidin miehelle mennä kannustamaan häntä Pohjolaralliin. Tämä oli muuten tälle likalle ensimmäinen ralli :D


Perjantaina Heidi tuli miua hakemaan jo puolilta päivin. Matkallahan se piti hakea kaupasta vielä säkit irtokarkkia, luonnollisesti :D Päästyämme Heidin kotiin perille, aloimme suunnittelemaan tulevia rallikynsiä. Ei muuten ollut mikään ihan helppo nakki! Pelkästään suunnitelmissa jo meni se pari tuntia. Värit kun piti natsata Heidin miehen ralliautoon :D Aluksi miulla oli ajatuksena tehdä yhteen kynteen ruutulippu ja muihin kynsiin valkoiselle pohjalle mustalla, harmaalla ja vihreällä jotkin viivakuviot. Ei mennyt suunnitelmat taas putkeen ei! Yritin tehdä käsinmaalailemalla ruutulippua ja eihän se onnistunut mitenkään päin. Lisäksi yritin tehdä niitä viivakuvioita käsin ja voitte kuvitella lopputuloksen... Sama homma Heidillä, ei oikein mikään idea ottanut onnistuakseen :D Niimpä päätimme pitää ruokatauon ja jatkaa kynsihommia sen jälkeen.


Heidi oli tehnyt meille valmiiksi jälleen aivan älyttömän hyvää sapuskaa. Tämä on kuulemma Heidin uusin bravuuri, enkä ihmettele yhtään! Nimesimme tämän sapuskan "Feta con Karne" :D

FETA CON KARNE
400g     jauhelihaa
200g     fetaa kuutioina
1 iso     paprika kuutioina
1 kpl     Fond "Du Chef"
chilijauhetta

Lisukkeeksi riisiä ja ranskankermaa

Feta con Karne on siis Heidin variaatio "chili con carne"sta. Pitää vielä sanoa, että oli aivan sairaan hyvää! (Miunhan piti tätä tehdä heti kotiin päästyä itsellenikin). Kun olimme äpöstäneet massut täyteen, otimme kynsilakat jälleen esille ja jatkoimme rallikynsien suunnittelua.

Lopulta löysin toimivan idean. Lakkasin kynsiin ralliauton väreillä viivat, joiden päälle tuli ruutulippuleimat. Joo, miulla oli mukana ruutulippuleima, mutta eihän me sitä heti hokattu... Sen jälkeen vasta kun olimme taistelleet käsinmaalauksen parissa...
No mutta joka tapauksessa, tein peukkuun sen haluamani ruutulipun ja muihin kynsiin tuli harmaa-vihreä-valkoiset rannut. Tässä vaiheessa Heidin mies huikkasi miulle, että kynsiltä pitää löytyä myös Mersun merkki! Voi ei! Merkkiä väkerrettiinkin sitten käsin jokunen tovi. Lopulta onnistuin tekemään suht Mersun merkkiä muistuttavan kuvion, jonka länttäsin pikkusormeen. Kynnet jäi miulla tähän vaiheeseen perjantaina. Heidin ilta loppui nakukynsiin... :D


Lauantaina aamusta jatkoimme kynsien parissa. Heidi teki joka kynteen musta-valkoiset ruutuliput. Eipä muuten tullut miulla otettua kuvaa Heidin kynsistä. Mie sain suht helposti leimattua kynnet, kiitos Clear Jelly Stamperin. Olin ihan tyytyväinen lopputulokseen.
Puolilta päivin laitoimme toppavaatteet niskaan ja lähdimme suunnistamaan kisapaikalle. Syökäsimme lounaan läheisellä ABCD:llä, otimme seisovan pöydän ja ihan oli syötäviä lihapullia. Massut täynnä lähdimme sitten etsimään "pätkää" missä ralleja ajettiin. Jo oli sekin reissu! Ensin etsiä kyseinen pätkä, sen jälkeen löytää tienposki mihin jättää auto parkkiin (olipas muuten melkoiset autojonot tienposkilla) ja kun auto oli parkkeerattu, lähdimme jalan juoksemaan melkein umpihankeen metsään. Saimme rämpiä varmaan sen puolikilsaa ja mie olin ihan hiestä märkä. Välillä saatiin hyppiä lumipenkkaan suojaan ralliautoilta. Ja huomautan vielä, että tämä kaikki urheileminen tehtiin tosiaan täydellä massulla :D
Lopulta löysimme hyvän paikan mistä seurasimme viiden minuutin välein ohi ajavia autoja. Kymmenkunta autoa ehdimme katsoa ennen kuin Heidin mies tuli ja hurautti ohi. Mie olin ihan äimän käkenä, tässäkö tämä nyt oli? Ensin raahautua lumihangessa tienpätkälle, jossa odottaa 5-10 minuuttia, että ralliauto ajaa ohi ja sehän kesti tosiaan sen 2 sekunttia per auto. Tämän jälkeen lähtiä takasin rämpimään metsään ja autolle takaisin. Ja se oli siinä. Tästä kaikesta hauskuudesta vielä maksaa 10 euroa. Wuhuu! Mie en oikein saanut kiinni siitä, miten joku jaksaa juosta pätkältä pätkälle näkeäkseen kaksi sekuntia ohi ajavia autoja... Huvinsa kullakin ;D
Lopulta pääsimme takaisin Heidin luokse, mutta kirjoitan teille toisen postauksen lauantai-illasta, ettei tästä tule yhtä pitkä kuin rallista. 
Summa summarum, olihan tämäkin kokemus ja juttelimme Heidin kanssa, että voisihan sitä käydä ralleissa toistekkin, mutta silloin mennään oluen ja zidukan voimin ;D

Oletko sie käynyt katsomassa ralleja?

Kynsissä käytetyt lakat: Essence Wild white ways (valkoinen), China Glaze Jitterbug (harmaa) ja KIKO 297 Acid Green (vihreä). Leimaus Essie Liquorice (musta) ja leimauslaatta Pueen08.

11 kommenttia:

  1. No kyllä kynnet on mätsänneet autoon - ehdottomasti. Hienot on! Kynsien tekeminen johonkin teemaan liittyen (ja niistä postailu) piristää mua aina, mutta täytyy tunnustaa etten ymmärrä ralliautoilun päälle yhtään... Oheistoimintanne kuten syömiset ja lakkailut kuulostaa silti hyvältä. Hassua silti oon joskus ehkä melkein 15 vuotta sitten ollut melkein ralleissa kyläillessämme sukulaisilla, jotka asuivat hiekkatien varrella jossa ajettiin jotkin kansalliset ralliajot. Tuli niitä käytyä vilkaisemassa mutta siinäpä se. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos E-S ^.^
      Miulla tulee kyllä tehtyä erilaisia teemakynsia erilaisiin tapahtumiin :D Ja juu, miekään en juurikaan ymmärrä yhtään mitää ralleista :DD Mutta tulipahan käytyä ;D

      Poista
  2. Hauskat kynnet ja ruoka näytti hyvälle

    VastaaPoista
  3. Siis olihan meillä taasen hauskaa :D Noi sun kynnet oli tosi hienot!

    VastaaPoista
  4. Noi sun kynnet on kyllä täydellisesti onnistuneet, mätsää autoon kuin nenä päähän. <3

    VastaaPoista
  5. Voi apua mikä reissu :D :D Mutta kynsissä sä onnistuit kyllä mahtavasti, ne on sanalla sanoen upeat :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin apua ;DD Mutta hengissä selvittiin :D
      Kiitos Nena Sofia ^.^

      Poista
  6. No en ole ralleissa käynyt enkä ehkä käykään, pelkäisin vaan kokoajan että auto suistuis tieltä ja jäisin sen alle :). Heti tuli nälkä kun katsoin tota feta von carne -annoksen kuvaa, vaikuttaa herkulliselta ja taidankin testata tätä viikonloppuna. Ja lopuksi pääasiaan eli kynsiin - tosi makeet rallikynnet, noista tulee ihan välittömästi ralliauto mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tintti ^.^
      Tulihan tuota muutaman kerran hypättyä säikähdyksestä lumipenkkaan ;D
      En ymmärrä miten ne jotkut uskalsi olla ihan siinä radan vieressä, olihan siinä joku nauhalappunen merkkinä minkä takana piti yleisön olla, mutta en mie vaan olis uskaltanut niin lähellä tietä olla :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!