28. heinäkuuta 2016

Mehujätskii

Tämän kertaiset lakkaukset on tehty alkukesästä, kun alkoi aurinko kunnolla paistaan ja alkoi tehdä mieli mehujäätelöä. En ollut pitkään aikaan käyttänyt Colors by llarowe:n lakkoja vaikka tykkäänkin kyseisen merkin lakkoja käyttää. Nyt kynsille valikoitui kaksi kaunista lakkaa.

Lakoiksi valikoitui You've Been Served (tummempi lakka) ja Nice Melons! (vaaleampi lakka). Tein lakoilla liukuvärjäyksen sivusuunnassa, joka onnistui mielestäni melko kivasti. Enpä vaan hoksannut ottaa kuvaa kynsistä pelkissä liukuväreissä.

Liukuvärjäyksen päälle leimasin mustalla kuviot Bundle Monster:in laatasta BM-208. Mie en muuten saa nostettua kirkkaalla (PP:n) leimasimella mistään BM:n laatasta kuvia, miun täytyy nostaa ne Konadin perus stampperilla ja näin ollen kohdistus on mitä on... Mutta näin on.

Nämä lakkaukset oli livenä mielestäni paljon herkullisemmat kuin kuvat antaa ymmärtää. En tiedä sitten onko vika kamerassa vai kuvaajassa vai molemmissa. Veikkaan, että kamerassa ;D

Viikonloppuna olisi tiedossa kunnon koettelemus, kun lähdemme ystäväni Heidin kanssa Qstockiin rokkaamaan! Teemana meillä on tänä vuonna PINKKI ja vaatetuspuoli on jo kunnossa, mutta kynnet on vielä mietinnässä. Mustaa ja vaaleanpunaista niihin tulee totta kai, mutta mitä siihen lisäksi?

Mikä mehujätski on siun makuun?

5 kommenttia:

  1. Ampparimehujää on mun lemppari. Sen otan, jos mehujäätä syön. Muuten valitsen lähes aina tavallisen jäätelön lakritsin makuisena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amppari on kyllä hyvää! Parisen vuotta sitten mie olin ihan hulluna niihin Grande(?) mehujäätelöihin, mutta niitä ei taida olla enää markkinoilla o.O
      Ja toinen ihan ässä mehujätski oli penskana se musta M.A.C:in mehujäätelö :D

      Poista
  2. ...niin ja nää kynnet on tosi kivat! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!