Olen mie kumminkin kämppääni laittanut jo joulua ja lähes kaikki lahjatkin on jo hommattu ja paketoitu. Mut kynsille en vielä ole saanut edes talvea :D
Joten tänään kynsillä nähdään lisää Dance Legend:n Wow Prism kokoelman lakkoja. Edellisessä postauksessa kerroin, että olen saanut hamstrattua kaikki tämän kokoelman lakat ja nyt kynsillä nähtävät lakat ovat Gothic Veil (musta) ja Steel Panther (hopea, siirtokuvien alla).
Viime postauksessa kysyin haluaisitteko nähdä postauksen kaikista tämän kokoelman lakoista ja vastaus oli, että "kyllä!". Mutta tämä vuoden aika on miulle haasteellista, koska voin ottaa kynsikuvat vain valoisaan aikaan eli tällä hetkellä pari tuntia aamupäivästä olisi tehokasta kuva-aikaa. Joten postaus siirtyy nyt ensi vuodelle, tarkemmin en uskalla aikaa luvata :D
Steel Panther:in päälle lisäsin MILV:n siirtokuvat arkista N 318. Nopeat ja simppelit lakkaukset, viihdyin lähes viikon päivät näillä lakkauksilla.
Tänään miulla olisi suunnitelmissa käydä lenkkeilemässä tuolla kirpsakassa pakkasessa, tehdä jotain hyvää ruokaa ja katsoa telkkarista linnan juhlia. Eilen vielä suunnittelin tekeväni kynnet itsenäisyyspäivän kunniaksi, mutta ne jää nyt tekemättä muun puuhastelun vuoksi.
Oikein rauhallista itsenäisyyspäivää teille ihanaiset lukijat!
Onpas kauniit lakkaukset! <3
VastaaPoistaKiitos E-S ^.^
PoistaNätit
VastaaPoistaKiitos eekku ^.^
PoistaYksinkertaisen kauniit :) Vielä nää ehdit joulukynsiä postaileen,teet vaikka yhteenvedon. Kunhan nyt ehdit ensin lakkaileen :D
VastaaPoistaKiitos ihanainen Heidi ^.^
PoistaKyllä mie nyt olen tässä ehtinyt lakkaileen, jopa yhdet jouluun sopivat kynnet ;) Enää ei puutu kuin saada ne tänne eetteriin xD
Oi, mua himottelis nuo Wow Prismit kovin, toivottavasti niitä on vielä saatavilla sitten kun raaskin ostaa :)
VastaaPoistaJa tosi nätti lakkaus!
Kiitos Verieana ^.^
PoistaKyllähän noissa oli metsästämistä... niin saatavuuden kuin hintojenki puolesta :D