4. helmikuuta 2015

The Finnish(able) Nail Art Challenge AW2014 ~ Week 13 "My Profession"

Jatketaanpas matkaa jälleen viime vuotisen haasteen parissa. Tällä viikollahan julkaistiin muuten uusi haaste kevääksi, mutta mie jätän sen nyt suosiolla väliin... ;D
Tämän kertaisen haasteen teemana oli "Miun ammatti/alani". Jos olisin toteuttanut haasteen entisen ammattini puolesta, kynsille olisi päätynyt jotain ruoka-aiheista. Mutta nyt kun olen reilu pari vuotta sitten valmistunut uuteen ammattiin, tein kynnet kuvaamaan uutta ammattiani.


Eli hoitsun töitähän mie teen. Valmistuin tosiaan lähihoitajaksi ja suuntauduin mielenterveys- ja päihdepuolelle. Valmistumisen jälkeen olen työskennellyt päihdepuolella ja nykyisessä työpaikassani olen ollut kohta vuoden. Enempää mie en oikein pysty tästä nyt kertomaan. Mutta sen voin kertoa, että mie voin pitää työssäni kynsilakkaa kynsillä ja olen muutamia kertoja käyttänyt kynsilakkoja jopa hoitokeinona :)


Näistä kynsistä sitten muuan sananen. Luonnollisesti valitsin valkoisen ja punaisen värin kynsiin. Ja punainen ristihän se piti hoitsuna saada :D Noi puhekuplat kuvastaa sitä, että olen tekemisissä päivittäin asiakkaiden kanssa. Harvemmin kyllä kuulee keskisormessa olevaa kiitosta mutta silloin kun sen kuulee, se palkitsee enemmän.
Valkoisena lakkana toimi Gina Tricot:n White, risti on tehty suorakaiteen muotoisilla strasseilla ja puhekuplat ovat  edellisissäkin kynsissä näkyneet kynsitatuoinnit. Tykkäsin kovasti näistä kynsistä :)
Nyt miulta ei irtoa enempää tekstiä, jälleen on yövuorot menossa ja mie yritän väkisin täällä pysyä hereillä. Ei kai se auta kuin laittaa kahaveet tippumaan.


Pitihän se vähän laittaa hoitsu-huumoria kehiin ;)

Minkäs alan hommissa te ihanaiset lukijat olette?


23 kommenttia:

  1. Vähänkö on hienot kynnet! Ihan mieletön tuo risti ja puhekuplien mustavalkoisuus sopii täydellisesti kokonaisuuteen. Vähän samalla alalla ollaan :). Itse olen labran puolella tehnyt tutkijan hommia ihmisgenetiikan parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ^.^
      Hui, on se siullakin sitten homma :D

      Poista
  2. Hienot kynnet teit ja aika hyvä tuo huumoripläjäys. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siulle ^.^
      Mie kans repesin tuolle kun ekaa kertaa näin sen :D

      Poista
  3. Näähän on hauskat! En tiennytkään, että olet hoitoalalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viveka ^.^
      Juu, hoitoalalla ollaan ja tykkään kyllä kovasti :)

      Poista
  4. Hahaa, ihana tuo kuva :D Ja tosi kivat, vallan mainiosti aiheeseen sopivat kynnet! :) Itsekin tässä lähäriksi opiskelen, mutta tulen kyllä suuntautumaan lapsiin ja nuoriin, haaveena olisi jatkaa opintoja sosionomiksi ja päätyä lastensuojelun puolelle vastaanottokotiin tms. työskentelemään. Tosin kynnetkin ammattina (kynsiteknikko, rakennekynnet) kiinnostaisivat, kun luova työ on lapsesta asti ollut toiveissa, mutta aika näyttää mitä tapahtuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos Nena ^.^
      Kuulostaa hyvälle siun suunnitelmat :) Silloin kun meillä oli koulussa lastensuojelujuttuja niin ne oli kyllä todella mielenkiintoisia ja miusta oli ihanaa pyöritellä ja tutkia lakipykäliä :D
      Monet on kysyneet miultakin miksi en tekisi töitä kynsien parissa, mutta mie luulen jos alkaisin tekemään niin sitten menisi koko hohto tästä hommasta eikä kynsien laitto olisi enää pelkkä harrastus jonka parissa rentoutua :)

      Poista
  5. Kultasepänliikkeessä sitä ollaan oltu jo kauan :) Kynnet on juts eikä melkein!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marina ^.^
      Teetkö siellä kultasepänliikkeessä niitä kaiverrus- ja muita jutskia vai oletko myyjän hommissa? :)

      Poista
  6. Ihanat kynnet! Nuo o kyl sun näköset! Ja hieman mä ny repesin tuolle hoitotaulukolle xD Ja nää tiiät mitä mää teen, ni tarvi sitä kertoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen ♡
      Joo, mie tiiän mitä sie teet ;) Vaikka paremmin siun ammatiksi kyllä sopisi "Himoshoppaaja" xDD

      Poista
  7. Hihi. Kynsistä heti arvasinki mitä työtä teet, eli hyvin oot onnistunut. :)
    Mä haen kanssa nyt sairasloman jälkeen lähihoitajaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siulle ihanainen ♡
      Voi, vieläkö sie olet saikulla :(
      Toivottavsti pääsisit pian opiskelemaan, mihinkäs ajattelit suuntautua, jos saan udella? :)

      Poista
    2. Siitä sitten sairaanhoitajaksi. :) Se olisi ainakin haave!

      Poista
    3. Oih, tsemppiä siulle ♡ Mie olen kans ajatellut josko jatkaisin sairaanhoitajaksi, mutta olen tullut siihen johtopäätökseen että ei kannata miun lukupäällä moiseen ryhtyä xD

      Poista
  8. He,he,hee :D Kynnet on tosi kivat :)

    VastaaPoista
  9. Hoitsuhuumori uppoaa ja osuu, päinvastaisessa järjestyksessö toki... Noi hoitoteesit oli just hyviä! Sairaalankaltaisessa käyn minäkin tosiaan elantoani tahkoamassa. ;)

    Hienot on kynnet kans!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos E-S ^.^
      Meitä hoitsuja löytyy näemmä useampikin jotka on hurahtaneet kynsiin :D

      Poista
  10. Hauska hoitotaulukko :D Ja hyvin on kynnet sovitettu teemaan. Mä olen kääntäjä, niin sitä olisikin mukava yrittää tulkita kynsitaiteeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannatic ^.^
      Olisipa kyllä haastetta noihin siun kynsiin, ei muuta kuin nyt alat suunnittelemaan :D Ehkä jotkin tekstikynnet siten, että joka kynnessä olisi eri kielillä tekstiä? :)

      Poista
  11. Hienot kynnet :)! Mä melkeen valmistuin lähihoitajaks, mut tajusin etten halua tehdä sitä työkseni yhtään. Selkäkin meni rikki niissä hommissa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!