Näytetään tekstit, joissa on tunniste China Glaze. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste China Glaze. Näytä kaikki tekstit

13. huhtikuuta 2018

Mattakukkaa

Heipähei kaikille! Mie sain panostettua kynsien laittoon pitkästä aikaa. Kaivoin nimittäin leimasinvermeet esille ja sain leimattua kynnet! Ja vieläpä ihan tuplaleimauksilla! Iso musta rasti seinään, jei! Vaikka eihän nämä menneet (taaskaan) ihan suunnitelmien mukaan, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen.


Ensimmäiseksi mie valitsin pohjalakaksi China Glazen lakan Cherish. Voi että mie tykkään vieläkin näistä Romantique kokoelman lakoista ^.^ Vaikka onhan näissä hieman haastetta lakattessa, mutta pieni haaste aina silloin tällöin piristää ;)
Tällä kertaa Cherish vaati kolme kerrosta tasaiseen lopputulokseen, mutta muistelisin päässeeni joskus kahdellakin kerroksella.

Päälle leimasin alkuun Romantique kokoelman kahdella muulla (en muista millä) lakalla, ja ne ei näkynyt kynsillä yhtään, niin piti ottaa plan B käyttöön ja kaivaa uudet Konadin musta ja valkoinen leimauslakka esiin. Johan alkoi toimimaan! Mie tykkään tästä Konadin uudesta mustasta leimauslakasta paaaljon enemmän kuin vanhasta, joka vaan sotki kynsinauhat ja oli pirun vaikea siistittävä. Tämä on helpompi tapaus.

Leimat löytyivät ÜberChic laatasta 1-02. Piti valita suht varmasti toimiva laatta näin pitkän ajan leimaustauon päätteeksi. Hyvin toimi. Alle leimasin ensin valkoisella kukkaset ja päälle mustalla, hyvin tarkkaan kun kuvia katsoo, niin voi nähdä molemmat värit :D

Kukkien keskelle mie vielä töpöttelin hieman blingblingiä antamaan China Glazen Luxe and Lush lakkaa. Kun sain kynnet valmiiksi, sain idean vielä matata kynnet. Ja mattasinkin. Mutta miulla oli käytössä tosi vanha Gina Tricotin mattalakka, joka ei sit enää toiminutkaan niin hyvin kuin ennen. Jonkin verran se kyllä mattasi kynsiä, mutta kierrätykseenhän se lakka lähti. Onneksi se toimi sen verran, että se sai Luxe and Lushin näkymään kynsillä paremmin.
Nyt hommasin uuden mattalakan Essenceltä, pitää kokeilla kuinka hyvin se toimii.

Miusta tuntuu, että nämä kynnet herätti miussa uuden kipinän leimata kynsiä. Ja nyt mie halluisinki tilata lisää ÜberChicin laattoja. Ostin pääsiäiseksi Essencen kaksi leimauslaattaa ja miusta tuntuu, että ne toimii vain silloin kuin ne itse haluaa. Nämä ÜberChicin laatat on taas toiminut jokaisella leimauskerralla vallan mainiosti. Onko teillä näitä laattoja? Mistä te tilaatte näitä? Tai siis saako näitä muualta kuin ÜberChicin omilta nettisivuilta tilattua?

Miltäs leimailut näyttävät?
Oikein rentouttavaa viikonloppua kaikille!

12. helmikuuta 2018

Pikalakkausta

Silloin tällöin mie lakkaan kynteni Rakkauven luona, ja sinnehän mie en jaksa raahata koko kynsiarsenaalia mukana, vaan miun pitää valmiiksi suunnitella jotkin helpot lakkaukset. Tämä muuten tuottaa miulle hirveesti harmaita hiuksia, suunnitella etukäteen lakkaukset ja miettiä miten pääsisin mahdollisimman vähällä kynsisälällä jota raahata mukana. Ja tämä on muuten yksi syy siihen, miksi miulla ei ole ollut pitkään aikaan esim. leimattuja kynsiä. En vaan jaksa raahata mukana kaikkia leimaustarvikkeita.

Joten tässä teille nähtäväksi yhdet pikalakkaukset tammikuulta, pakkasin mukaan vain kolme lakkaa ja siirtokuvat. Huomasin nyt, etten mie ole edes säästänyt kuin yhden kuvan näistä kynsistä :D

No niin, siinä ne nyt komeilee. Aika mitäänsanomattomat lakkaukset :D Kaivoin esiin pitkästä aikaa China Glazen lakat ja sieltä valikoitui lakka Life is Rosy. Oli taas hieman hakusessa saada siistiä jälkeä Chinan sudilla. Mutta muuten lakka toimi moitteettomasti. Nimettömän kynsiin valitsin ZOYAn lakan Cosmo. Tää lakka on näkynyt miulla kynsissä vain tällaisissa aksenttikynsissä, en jaksa poistaa glitterlakkaa joka kynnestä :D
Valkoiset kukkakset on vanhoja siirtokuvia, onneksi vielä pelittävät hyvin vaikka ovatkin jo aika vanhoja. Kukkien keskelle nappailin OPIn lakasta I Snow You Love Me "glitterit". Piti jälleen saada bling!bling!iä kynsille :)

Miun pitää vielä tähän loppuun hieman valittaa lisää :P Miua niin tympäsee lakkailla Rakkauven luona, koska a i n a miulla menee jokin lakkauksessa pieleen tai ei muuten vain toimi ja silloinhan miulla ei ole mukana mitään mitä just siinä hetkessä tarvitsis! Voi jehna, että tämä aina kiukututtaa! No niin, helpotti kovasti kun sain valittaa, kiitos.

Miltäs tämä "vanha" lakka näyttää?

27. marraskuuta 2017

Rakkaus

Heipähei kaikille! Miulla on taas lipsunut tämä bloggailu, mikä harmittaa miua. Mutta nyt sain istahdettua koneen ääreen rauhassa ja aion koluta blogit läpi heti kun olen saanut kirjoitettua teille tämän pienen ja lyhyen postauksen.

Meillä oli viime viikonloppuna ystäväni Heidin kanssa KynsiStudio ja päätimme tehdä lakkaukset, joilla osallistumme CesarsShopin leimauskilpailuun (myös facebookista löytyy ohjeet kilpailuun). Kilpailu on muuten voimassa vielä muutaman päivän jos innostuit lähtemään mukaan!

Kilpailun aiheena oli tehdä kynnet vuoden kohokohdasta ja miun vuoden kohokohta löytyy kesältä, kun löysin elämääni rakkauden. Ja nyt yritin saada tämän "kesäisen" rakkauden kynsillekin, mutta ainoa MoYou Londonin laatta minkä löysin kokoelmastani ja mistä löytyy sydän kuvio oli Festive 04, eli "villapaita" laatta, jolla piti sitten toteuttaa nämä lakkaukset. Tosin, sopiihan tämä "villapaita" teema tämän hetken vuodenaikaan :D
Alle tein liukuvärin lakoilla OPI San Tan-TonioChina Glaze Float On ja Gina Tricot White. Oli hieman hakusessa taas liukuvärin teko, kun en ollut pitkään aikaan sitä tehnyt. Mutta ihan jees nämä onnistuivat :)

Muuten meidän viikonloppu sujui syvällisten keskustelujen, hyvän ruuan ja naurun merkeissä. Ja tuli meillä hieman nettishoppailtuakin ;D Miulla ei vaan tullut otettua kuvia Heidin loihtimista herkuista eikä edes Heidin kynsistä, joten näillä kuvilla mennään, höh. Kiitos ihana ystäväni yhdessäolosta!

Mie olen tässä samalla nyt käynyt läpi blogeja ja nyt vasta hokasin, että sehän pitäisi alkaa suunnittelemaan jo jouluisia lakkauksia! Ja pikkujoulukausikin on parhaillaan menossa! Mie olen kolunnut vain yhdet pikkujoulut tälle vuodelle läpi, enkä muihin hippaloihin ole osallistumassa (miusta on tosiaan tullut vanha, kun halluun vaan möllöttää kämpillä rakkauvven kanssa). Nyt kyllä kaivan joululakat pöydälle ja alan suunnittelemaan joulukynsiä :)

Miltäs miun rakkauslakkaus näyttää?
Oletko sie osallistumassa tähän leimauskilpailuun?

13. lokakuuta 2017

Roosa nauha 2017


Ajattelin tehdä tänäkin vuonna Roosa nauha -kynnet ja näin kantaa oman korteni kekoon. Mielessä oli useita ideoita kynsiin, mutta ajan puutteen vuoksi otin inspiraatiota tämän vuoden nauhasta ja pelkillä leimoilla mennään :) MUKAVAA ROOSA NAUHA -PÄIVÄÄ KAIKILLE!

Kynsillä OPI Mod About You, leimat MoYou london Holy Shapes -08 ja Bundle Monster BM-321. Leimauslakat China Glaze Awaken ja Emotion.

ROHKEUDELLE.

4. lokakuuta 2017

Syksyä kynsille

Heipähei kaikille pitkästä aikaa :) Täällä on jälleen hurahtanut reilun kuukauden päivät ilman, että olisin ehtinyt istahtaa koneelle ja sukeltaa blogimaailmaan. Tosin kyllä mie sairastin sen sänkyyn kaatavan flunssan tässä välissä ja niska sanoi myös pariksi viikoksi sopimuksen irti. Mutta eipä valiteta sen enempää vaan mie nakkaan nyt eetteriin uusimmat kynnet nähtäväksi teille.

Mie en muistakaan milloin olisin viimeksi näin paljon kuluttanut (ja panostanut) aikaa kynsien laittoon, kuin eilen. Halusin tehdä syksyn tuntuiset kynnet ja tein kynsille liukuvärin. Liukuvärjäystä tehdessä huomasi kyllä etten ole tehnyt pitkiin aikoihin sitä, kuten myös kuvastakin näkyy se ei mennyt ihan putkeen. Liukuvärjäykseen käytin lakkoina piCture pOlishin Sun Flower, Autumn ja Arabian lakkoja, ja Sun Flowerihan värjäsi sitten kynsinauhat ihan totaalisesti keltaisiksi. Yritin puhdistaa niitä eilen kaksi kertaa asetonilla ja tänään vielä yhdesti. En tiedä onko nyt putsaajassa vika vai lakassa, mutta vielähän noi kellertää oikeinkin nätisti.

Kun kerran aloin kunnolla värkkäämään kynsiä, niin päätin myös kokeilla leimausta pitkästä aikaa. Leimauskuvio löytyi ÜberChicin laatasta plate 1-02. Ja leimauslakkana toimi China Glazen Delight. Leimaus onnistui kohtuullisen hyvin, leimat eivät vaan nousseet laatasta löllöstamperilla niin en saanut niitä kohdistettua juuri lainkaan "kovalla" läpinäkymättömällä stamperilla. Mutta ihan kai mie olen näihin tyytyväinen, kun ottaa huomioon sen että en tosiaan ole tehnyt kumpaakaan koristelutyyliä pitkään aikaan.

Jokos sie olet lakannut syksyä kynsille? 

24. joulukuuta 2016

Rauhallista joulunaikaa!

Vietimme ystäväni Heidin kanssa viime viikonloppuna KynsiStudiota, jonka teemana oli joulu. Laitoimme Heidin kanssa heille joulua, tai oikeastaan Heidi laittoi ja mie kuvasin :D
Ennen kuin mie hiljennyn joulunviettoon, näytän teille mitä saimme aikaan, tai siis Heidi sai :D

JOULUMAA


Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy;
Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy
Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa
Itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa


Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä
Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä


Joulumaasta kuvitellaan paljon kaikenlaista
Kuinka toiveet toteutuu ja on niin satumaista
Voi, jos jostain saada voisin suuren puurokauhan
Sillä antaa tahtoisin mä maailmalle rauhan


Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä
Joulumaa, jos jokaiselta löytyy sydämestä


Joulumaasta uskoo moni onnen löytävänsä
Mutta sepä kätkeytyy tai narraa etsijäänsä
Onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha
Itsestään on löydettävä ihmisen vain rauha
(Katri Helena)


★ Rauhallista joulunaikaa ★

13. joulukuuta 2016

Pikkujouluja

Nyt kun sain selkäni jälleen kuntoon, iski miulle kauhea flunssa. Päässä humisee, kaikki röörit ihan tukossa ja aivan voimaton olo. Ärsyttää vielä sekin, että miulle ei nouse ikinä kuume, joten kärvistelen sitten muutaman viikon aina sairauden kanssa. Toivottavasti tervehdyn jouluksi.

Vaikka tässä on nyt ollut kaikennäköistä taistelua, olen käynyt kolmissa (3) pikkujouluissa ja kynnethän on ollut pakollista laittaa juhlien mukaan :)


Pikkujoulukausi tempaistiin käyntiin ysäribileillä. Vietimme ystävien kanssa omia pikkujouluja Parasta ennen pikkujoulut -kemuissa. Ja totta kai kynsille piti saada jotain neonia :D
Kynsillä Golden Rose lakka nro.66 ja siirtokuvat.

Toiset pikkujoulut olivat ammattiliiton pikkujoulut. Asuni koostui väreistä musta ja hopea, joten kynnet piti myös nätsätä asuun. Helpot ja nopeat lakkaukset :)
Kynsillä piCture pOlish Darcy kera MILV:n siirtokuvien arkista F 38.

Viimeisimmät pikkujoulut vietettiin entisten luokkakavereiden kanssa, valmistuimme vuonna 2012. Meille on tullut perinteeksi pitää pikkujoulut luokan kanssa, jossa vaihdetaan aina vuoden kuulumiset :D
Vaatetukseni oli (yllättäen) musta, joten halusin kynsille mustaa ja punaista. Näistä tykkäsin hirmuisen paljon!
Kynsillä China Glaze Ruby Pumps ja OPI Stay The Night. Keskisormen kiehkura on tehty käyttäen RockNailStar kynsivinyyleitä arkista Swirls.

Tästä tuli nyt tällainen pikainen päivitys, pakko lämmittää taas finrexiniä ja pistää köllölleen sängynpohjalle. Nyt ei jaksa edes istua penkillä :D

Joko on kaikki pikkujoulut
bailattu läpi? :)

7. marraskuuta 2016

Lisää Chinaa kynsillä

Nyt kun päästiin China Glazen makuun (ed.postaus), niin jatketaanpa saman merkin lakoilla vielä yhdet lakkaukset.
Kun olin laittamassa edellisen lakkauksen lakkaa Helmeriin Chinan laatikkoon, silmiini osui Romantique kokoelman lakat. Hetken siinä pyörittelin lakkoja ja päätin, että lakataanpas näillä lakoilla seuraavat lakkaukset.


Hommasin aikoinani koko kokoelman siitä syystä, että nämä lakat toimivat leimauksissa älyttömän hyvin. Enkä ole siis montaakaan kertaa käyttänyt lakkoja kokonaiseen lakkaukseen. Lähinnä silloin tällöin olen leimannut näillä. Eli asiaan oli saatava muutos.


Lakoiksi valikoitui Emotion, Devotion ja Awaken. Kuten edellisessä postauksessa mainitsin Chinan sudeista, en tykännyt niistä nytkään. Mutta loppujen lopuksi sain aikaan mielestäni nättiä jälkeä. Ehkä oli hieman haastetta saada lakoilla tasainen pinta, mutta kolmella kerroksella lopputulos oli tämä.


Leimat löytyivät ÜberChic:n laatasta ÜC 1-01. Olen kyllä hurahtanut näihin ÜC:n laattoihin ihan täysin! Todella hyvin käyttäytyviä laattoja, tykkään! Voisin kerätä koko sarjan itselleni ;D

Postauksesta tuli melkoiset lyhyt ja ytimekäs, mutta miulla on tälle hyvä syy. Miulla nimittäin selkä sanoi sopimuksen irti viime viikolla ja koko viikonloppu meni lähes tulkoon sängyn pohjalla. Eli olen tässä hammasta purren yrittänyt istua ja kirjoittaa tätä. En suostu kyllä kovin pitkään siihen, että selkä sanoo mitä voin tehdä ja mitä en :D Lauantaina lakkasin kynnet sängyssä, heti kun olin saanut kerroksen lakkaa kynsiin, oli pakko pistää pitkälleen. Ja kun lakka oli kuivunut, pienten kirosanalitannioiden saattelemana nousin takaisin istumaan ja seuraava lakkakerros kynsiin ja pitkälleen. Ai että mie niin tykkään tästä kivusta...

Miltäs lakkaukset näyttää?
Kuka muu on hurahtanut ÜC:n laattoihin?

1. marraskuuta 2016

Elämä on...

Kynsillä nähtävän lakan nimen mukaan elämä on ruusuista. No enpä nyt tiiä onko. Ei ainakaan ihan koko aikaa. Niin no riippuuhan se tietenkin omasta elämänasenteestakin. Mutta eipä nyt mennä elämän syviin kysymyksiin :D

Kaivelin pitkästä aikaa Helmeristä Chinan lakkoja esille. Halusin pitkästä aikaa muutakin lakkaa kynsille, kuin Picture Polishin lakkoja... Kätösiini osui tänään kynsillä nähtävä lakka China Glaze Life is Rosy.


Life is Rosy on vuodelta 2013 Avant Garden kokoelmasta. Onpa kyllä tästäkin jo aikaa :D Kolme vuotta vanha lakka ja pari kertaa päässyt kynsille näiden vuosien aikana, apua! :D
Lakka on kaunis, tumman marjapuuron värinen. Muistan kun, silloin kolme vuotta sitten hamstrasin näitä Chinan lakkoja, tykkäsin Chinan lakkojen sudeista. En muuten tykkää enää. Ihan mahdottoman vaikealta tuntui lakata näin ohuella sudilla.


Lisäksi kynsille päätyi nimettömiin Dance Legendin Steel Panther lakkaa kolme kerrosta ja mustat niitit. Life is Rosy sai kaverikseen MILVin siirtokuvat arkista N 299. Jotenkin noi siirtokuvat tekivät Rosysta tummemman värisen, kuin mitä se oikeasti on.

Jokohan tuo pitäisi alkaa suunnittelemaan talvisempia lakkauksia, eikö sitä ole huomiseksi luvattu lumisateita? Taidanpa siis laittaa teetä tulemaan, nostaa esille siniset kynsilakat ja alkaa suunnitteleen talvisia kynsiä. Meneehän se vapaapäivä näinkin :)

Joko sie olet valmis ottamaan talven vastaan?

3. toukokuuta 2016

Helmerin kätköistä kaivettua

Vapusta on selvitty hengissä, vaikkakin se sisälsi vauhtia ja vaarallisia tilanteita ;D Olin erään ystäväni kanssa rokkikeikalla ja niskat on vieläkin ihan jumissa. Ei käänny pää ei.
Mie tässä hokasin eräänä päivänä, että olen ihan jämähtänyt lakkailemaan vain piCture pOlish:in lakoilla, joten nyt otin itseäni niskasta kiinni ja valitsin kynsille aivan muun merkin. Jonkin aikaa mie pähkäilin mitä halluisin kynsille ja melkoista tahtojen taistelua sain käydä, etten taas ottanut PP:n lakkaa. Lopulta mie nostin Helmeristä laatikon esille, jossa säilytän kaikkia OPI:in lakkoja. OPI oli miun suosikkimerkki, ennen kuin mie hurahdin indielakkojen ihmeelliseen maailmaan. Jos en ihan kauheasti valehtele niin mie olen hommannut viimeksi lokakuussa OPI:n lakan, ja sekin oli kylkiäinen kun kävin shoppailemassa kynsilakkataivaassa.

Halusin pitkästä aikaa kynsille nudea. En muistakaan milloin viimeksi olisin nudea käyttänyt. En siis muista tätäkään. Huomaa jälleen, että skriivailen tätä aamuyön tunteina yövuorossa, kun päässä liikkuu ei mitään! Niin, siihen nudeen. Lakaksi valikoitui pitkän harkinnan jälkeen Did You 'ear About Van Gogh? Van Gogh? on ilmestynyt vuonna 2012 Holland kokoelmassa. Lakka on vaalean beige nudelakka, joka peitti jopa kahdella kerroksella. En tiedä miksi lakka nyt näyttää näissä kuvissa näinkin tummana, johtuneeko sitten harmaista leimoista... (kuvat olen ottanut ulkona luonnonvalossa). No joka tapauksessa tämä oli varsin hyvä yksilö lakata, ei valunut kynsinauhoille vaan meni juuri siitä minne lakkasit.

Kuten tulin jo maininneeksi leimoista, Van Gogh?:in kaveriksi pääsi ruudukkoleimat MoYou london:n laatasta Origami 10. Ja leimauslakkana toimi China Glaze:n Awaken. Mie en muistanutkaan (kylläpä miulla nyt pätkii) kuinka hyviä noi Romantique kokoelman lakat on leimaamiseen. Leimat onnistuivat turhia potkimatta. Kerrankin! Leimojen päälle laittelin vielä ruusuiset siirtokuvat. Miua jäi hieman harmittamaan, kun ruusujen läpi paistaa toi ruudukko.


Tällaiset kynnet tällä kertaa. Miun pitäisi kyllä laittaa itselleni joku roti tähän hommaan, että lakkailen nykyään lähes ainoastaan PP:n lakoilla. Voisin melkein laittaa rajan, että kuukaudessa pitää olla vähintään kahdet kynnet lakattu jollain muulla merkillä :D
Kohta on muuten ensimmäinen yö selätetty ilman ensimmäistäkään nettitilausta... ;DD

Onko teillä jäänyt jokin lakkamerkki unholaan?
 


26. maaliskuuta 2016

Hyvää pääsiäistä!

Ihanaa! Miulla on koko pääsiäisen aika vapaata ^.^ Tänään meillä on perheen kesken luvassa "mäenlaskurieha" :D Ohjelmaan kuuluu mäenlaskua, grillausta ja yhdessä oloa koko perheen kesken. Meillä on suht suurilukuinen perhe, joten kovin monesti emme saa aikatauluja sopimaan yhteen, että pääsisimme koko perheen kesken saman pöydän ääreen. Mutta tänään sattui niin, että me kaikki sisarukset olemme vapaalla. Ihan huippua!

Sain lakattua jopa kynnet pääsiäiseen, mutta eihän ne taaskaan mennyt ihan putkeen :D Aloittaessani lakkaamaan, miulla ei ollut minkäänlaisia suunnitelmia kynsille. Nostin helmerin kätköistä lakkoja, jotka mielestäni sopivat pääsiäiseen väriensä puolesta. Lakat olivat Essence:n Wild white ways (valkoinen), Free hugs (vaaleanpunainen), Absolutely blue (nimestä huolimatta violetti) ja Wanna be your sunshine (keltainen). Laitoin kyseisiä lakkoja meikkisienelle tipoittain, jota sitten töpöttelin kynsiin. Tässä vaiheessa kynnet oli vielä "ihan kivat". Sitten mietin mitäkä pääsiäistä lisäisin kynsille ja päätin leimata munan kuvia. Leimat löytyivät laatasta BM-H10 ja leimauslakkana toimi China Glaze:n Devotion. Kun olin saanut leimat kynsiin, huomasin, että nehän peittivät lähes kokonaan alla olevan töpötyksen. Murr! No en lannistunut vielä kokonaan tästä sähellyksestä, vaan päätin laittaa vielä siirtokuvat leimojen päälle. Ja zadaa! Lopputulos näkyy kuvasta :D Ei ihan mennyt putkeen nämä lakkaukset! :D Mutta näillä nyt mennään!

Nyt mie alan kaivaan kaapista esille "kurapuvun" ja kumpparit, sitten vaan mäkeen :D Toivottavasti pääsen ehjin nahoin illalla takaisin kotiin ;)

Oikein mukavaa pääsiäisen aikaa teille!

25. maaliskuuta 2016

2/10 Savukynnet

Tänään jatketaan TESTAAMATTOMAT -haastetta ja vuorossa on "Savukynnet". Tätä haastekohtaa varten miun piti laittaa CesarsShop:lle tilausta menemään ;) Miulla on kyllä nippu erilaisia pensseleita ja suteja, mutta tämä oli oivallinen syy tilata kunnon pensseli kynsien laittoon. Ja siinä samalla tilata "vähän" muutakin kynsivermettä ;) Mutta nyt haasteen kimppuun.

SAVUKYNNET
Koristelutyyli, jossa (tumman) värilakan päälle tipautellaan pari tippaa valkoista kynsilakkaa ja valkoisen lakan päälle tipautellaan pari pisaraa asetonia, jolloin valkoinen lakka lähtee leviämään kynnellä muodostaen savua.

Alkuun mie lakkasin kynnet säihkyvällä tumman sinisellä lakalla, Colors by llarowe:n Legion of Boom:lla. Lakan seassa on sinistä ja hopeista microglitteriä, jotka luonnollisesti säihkyy auringossa ja jota ei tällä hetkellä näy taivaalla. Valitsin tämän lakan kynsille, koska mie en jotenkin halunnut tehdä tätä lakkausta mustan lakan päälle. Boomi peitti kynnet kolmella ohuella kerroksella ja käyttäytyi moitteettomasti lakattaessa. Annoin lakan olla kynsillä yksinään seuraavaan aamuun asti, jotta lakka saa kunnolla kuivahtaa.

Seuraavana aamuna sitten aloin valitsemaan lakkoja savuihin. Joku tovi meni, että löysin sopivat lakat. Kokeilin nimittäin muutamia OPI:in lakkoja, jotka ei toiminut halutulla tavalla asetonin kanssa. Lopulta lakoiksi valikoitui Gina Tricot:in White ja China Glaze:n Keep Calm, Paint On.

Ja sitten se jännin osuus! Nimittäin asetonilla leikkiminen :D Kaadoin asetonia pieneen astiaan, jossa uitin sitten pensseliä, jolla savustin vaaleat lakat. Savustin ensin valkoista lakkaa joka kynteen ja tämän jälkeen vaalean vihreää valkoisen päälle. Yllättävän kivuttomasti syntyi nämä savut, eikä tarvinnut yhtään kynttä tehdä uusiksi. Tätä nimittäin pelkäsin, että lotraan asetonia liikaa, joka sitten polttaa alla olevan lakan pois. Mutta kerrankin onnistuin ensimmäisellä yrittämällä, jes!

Olin lopputulokseen hyvinkin tyytyväinen, vaikka epäilen, että mustan lakan päälle kuvio olisi toiminut paremmin. Nämä nimittäin näyttivät miun silmiin siltä, kuin kynsillä olisi röntgenkuvia :DD Savua tai ei, päästän itseni läpi haasteesta näillä kynsillä :D

Tätä haastetta on kyllä mukava tehdä, tulee kokeiltua uusia tekniikoita ja voi hyvällä omalla tunnolla ostaa uusia välineitä haasteeseen :D Miun nimittäin "PITI" tilata seuraavaankin haastekohtaan uusi pensseli ;D Voisin tässä jopa luvata itselleni, että kun koko haaste on saatu kunnialla loppuun, saan laittaa isomman tilauksen menemään jonnekin nettikauppaan! Joo, tämä kyllä sopii! :D

Miltäs kynnet näyttää?
Oletko sie kokeillut tehdä savukynsiä?


Aikaisemmat haasteen postaukset:
* Testaamattomat -haaste
* 1. Leimasinmarmorointi

10. maaliskuuta 2016

Varaslähtö kevääseen

Miua alkoi ihan kauheasti kevätyttään, kun viime postauksessa nähtäviin kynsiin kaivoin esille DaLen holotopperin. Miulla on samassa Helmerin laatikossa kaikki omistamani Dance Legend:in lakat ja kun kaivoin holotopperia esiin, sehän piti jäädä ihastelemaan kyseisen merkin Wow Prism -lakkoja. Voi luoja! Onhan ne vaan niin nättejä! Joten eipä tullut yllätyksenä, että nyt miun piti saada kynsille jotain ihanaa Wow Prism:iä. Aikani pyöriteltyäni lakkoja, valitsin kynsille lakan, jolla en (muistaakseni) ole aikaisemmin lakannut ja näin tullen otin varaslähdön kevääseen.
Huom! Ulkona sataa lunta tällä hetkellä o.O

Lakaksi valikoitui Through the Glass. Jos nyt en ihan täysin väärin muista, niin tämä on julkaistu parisen vuotta sitten (2014). Älyttömän nätti taivaansininen lakka. Jellypohjainen, jossa paljon scattered holo flakiesseja.
Ensimmäisen lakkakerroksen jälkeen ajattelin, että voi hitto tätä täytyy varmasti lakata ainakin sata kerrosta hyvään peittävyyteen! Mutta loppujen lopuksi kolme kerrosta riitti peittävyyteen.

Halusin koristella lakan leimoilla, mutta kuten kuvasta näkyy ei leimavalinta oikein onnistunut. Yritin valita leiman, joka ei peitä liikaa tätä kaunista lakkaa ja tietenkin valitsin leiman joka ei juuri edes erotu kynnellä :D Ja toinen moka oli leimalakan valinta :D Vaikka lopputulos ei todellakaan ollut sitä mitä halusin, viihdyin kynsillä lähes viikon päivät. On se vaan niin nätti lakka ^.^

Moyra 10 - florality 2 // DaLe Through the Glass // CG Awaken

Miulla on ollut nyt vähän vaikeuksia keskittyä tämän postauksen kirjoittamiseen, koska sain tänään kätösiini kaksi uutta Wow Prism:iä ja kaksi uutta PP:tä. Voitte varmaan kuvitella kuinka mie hihkun täällä ihatuksesta swatchatessa näitä uutukaisia! Pakko nyt luovuttaa ja alkaa hypisteleen uusia lakkoja...

Mikä väri kuuluu siun kevääseen?

16. helmikuuta 2016

RalliStudio part.1

Hyvää tiistaita ihanaiset! Tänään pääsette kurkkaamaan vuoden ensimmäiseen KynsiStudioon. Vietimme ystäväni Heidin kanssa KynsiStudiota 5.-7.2.2016. Voin kertoa, että kylläpä riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita viikonloppuun. Teemana meillä oli "Rallikynnet". Teema tuli siitä, että lupauduimme Heidin miehelle mennä kannustamaan häntä Pohjolaralliin. Tämä oli muuten tälle likalle ensimmäinen ralli :D


Perjantaina Heidi tuli miua hakemaan jo puolilta päivin. Matkallahan se piti hakea kaupasta vielä säkit irtokarkkia, luonnollisesti :D Päästyämme Heidin kotiin perille, aloimme suunnittelemaan tulevia rallikynsiä. Ei muuten ollut mikään ihan helppo nakki! Pelkästään suunnitelmissa jo meni se pari tuntia. Värit kun piti natsata Heidin miehen ralliautoon :D Aluksi miulla oli ajatuksena tehdä yhteen kynteen ruutulippu ja muihin kynsiin valkoiselle pohjalle mustalla, harmaalla ja vihreällä jotkin viivakuviot. Ei mennyt suunnitelmat taas putkeen ei! Yritin tehdä käsinmaalailemalla ruutulippua ja eihän se onnistunut mitenkään päin. Lisäksi yritin tehdä niitä viivakuvioita käsin ja voitte kuvitella lopputuloksen... Sama homma Heidillä, ei oikein mikään idea ottanut onnistuakseen :D Niimpä päätimme pitää ruokatauon ja jatkaa kynsihommia sen jälkeen.


Heidi oli tehnyt meille valmiiksi jälleen aivan älyttömän hyvää sapuskaa. Tämä on kuulemma Heidin uusin bravuuri, enkä ihmettele yhtään! Nimesimme tämän sapuskan "Feta con Karne" :D

FETA CON KARNE
400g     jauhelihaa
200g     fetaa kuutioina
1 iso     paprika kuutioina
1 kpl     Fond "Du Chef"
chilijauhetta

Lisukkeeksi riisiä ja ranskankermaa

Feta con Karne on siis Heidin variaatio "chili con carne"sta. Pitää vielä sanoa, että oli aivan sairaan hyvää! (Miunhan piti tätä tehdä heti kotiin päästyä itsellenikin). Kun olimme äpöstäneet massut täyteen, otimme kynsilakat jälleen esille ja jatkoimme rallikynsien suunnittelua.

Lopulta löysin toimivan idean. Lakkasin kynsiin ralliauton väreillä viivat, joiden päälle tuli ruutulippuleimat. Joo, miulla oli mukana ruutulippuleima, mutta eihän me sitä heti hokattu... Sen jälkeen vasta kun olimme taistelleet käsinmaalauksen parissa...
No mutta joka tapauksessa, tein peukkuun sen haluamani ruutulipun ja muihin kynsiin tuli harmaa-vihreä-valkoiset rannut. Tässä vaiheessa Heidin mies huikkasi miulle, että kynsiltä pitää löytyä myös Mersun merkki! Voi ei! Merkkiä väkerrettiinkin sitten käsin jokunen tovi. Lopulta onnistuin tekemään suht Mersun merkkiä muistuttavan kuvion, jonka länttäsin pikkusormeen. Kynnet jäi miulla tähän vaiheeseen perjantaina. Heidin ilta loppui nakukynsiin... :D


Lauantaina aamusta jatkoimme kynsien parissa. Heidi teki joka kynteen musta-valkoiset ruutuliput. Eipä muuten tullut miulla otettua kuvaa Heidin kynsistä. Mie sain suht helposti leimattua kynnet, kiitos Clear Jelly Stamperin. Olin ihan tyytyväinen lopputulokseen.
Puolilta päivin laitoimme toppavaatteet niskaan ja lähdimme suunnistamaan kisapaikalle. Syökäsimme lounaan läheisellä ABCD:llä, otimme seisovan pöydän ja ihan oli syötäviä lihapullia. Massut täynnä lähdimme sitten etsimään "pätkää" missä ralleja ajettiin. Jo oli sekin reissu! Ensin etsiä kyseinen pätkä, sen jälkeen löytää tienposki mihin jättää auto parkkiin (olipas muuten melkoiset autojonot tienposkilla) ja kun auto oli parkkeerattu, lähdimme jalan juoksemaan melkein umpihankeen metsään. Saimme rämpiä varmaan sen puolikilsaa ja mie olin ihan hiestä märkä. Välillä saatiin hyppiä lumipenkkaan suojaan ralliautoilta. Ja huomautan vielä, että tämä kaikki urheileminen tehtiin tosiaan täydellä massulla :D
Lopulta löysimme hyvän paikan mistä seurasimme viiden minuutin välein ohi ajavia autoja. Kymmenkunta autoa ehdimme katsoa ennen kuin Heidin mies tuli ja hurautti ohi. Mie olin ihan äimän käkenä, tässäkö tämä nyt oli? Ensin raahautua lumihangessa tienpätkälle, jossa odottaa 5-10 minuuttia, että ralliauto ajaa ohi ja sehän kesti tosiaan sen 2 sekunttia per auto. Tämän jälkeen lähtiä takasin rämpimään metsään ja autolle takaisin. Ja se oli siinä. Tästä kaikesta hauskuudesta vielä maksaa 10 euroa. Wuhuu! Mie en oikein saanut kiinni siitä, miten joku jaksaa juosta pätkältä pätkälle näkeäkseen kaksi sekuntia ohi ajavia autoja... Huvinsa kullakin ;D
Lopulta pääsimme takaisin Heidin luokse, mutta kirjoitan teille toisen postauksen lauantai-illasta, ettei tästä tule yhtä pitkä kuin rallista. 
Summa summarum, olihan tämäkin kokemus ja juttelimme Heidin kanssa, että voisihan sitä käydä ralleissa toistekkin, mutta silloin mennään oluen ja zidukan voimin ;D

Oletko sie käynyt katsomassa ralleja?

Kynsissä käytetyt lakat: Essence Wild white ways (valkoinen), China Glaze Jitterbug (harmaa) ja KIKO 297 Acid Green (vihreä). Leimaus Essie Liquorice (musta) ja leimauslaatta Pueen08.

25. tammikuuta 2016

Vanhoja lakkoja

Kirjoitetaanpas teille postaus tässä odotellessa, että hoidossa oleva karvakaveri lähtee takaisin kotiin. Sain sen just käytettyä viimeisellä lenkillä, eikä tarvinut kuin yhden kerran taistella matkalla! Jee! Ja karvakaverin kamatkin alkaa olla pakattuina, enää vain odotella milloin Mamma soittaa ja saan luovuttaa karvakaverin pois. Fiilis on vähän niinkuin jouluna ;)
Tämän jälkeen alkaakin kämpän puunaus lattiasta kattoon, onneksi Äijä lupasi pestä matot! Ei muuten sovi yhteen vaalea matto ja koira jolla on pitkät (pers)karvat...
Mutta mennäänpä nyt niihin kynsiin.

Enpä muistakaan, milloin viimeksi olisin tarttunut China Glaze:n kynsilakkaputeliin kiinni ja lakannut kynnet. Eräänä iltana havahduin siihen, että hei! miullahan on lähes Helmerin laatikollinen Chinan lakkoja, joita en ole käyttänyt pitkiin aikoihin. Niimpä tuumasta toimeen. Halusin tehdä kynsille pitkästä aikaa skittelette -lakkauksen, joihin valkkasin kolme Chinan lakkaa.

Ensiksi valikoitui glitterlakka, jolla halusin lakata nimettömiin säihkettä ja kimallusta. Glitterlakaksi valikoitui Liquid Crystal. Tämä lakka on ilmestynyt jo vuonna 2012 Prismatic kokoelmassa. Ja on yhtä ihana kuin vuosi, kaksi sitten, jolloin olen tämän hommannut itselleni.
Tämän valinnan jälkeen valkkasin tähän sopivan cremelakan, jolla lakkaisn pikkusormet, etusormet ja peukalot. Lakaksi valikoitui Tantalize Me lakka, joka on myöskin vanhempaa kokoelmaa. Lakka on ilmestynyt vuonna 2006 kesällä. Tämä lakka sai muistaakseni jonkinlaisen hysteeriankin aikaan jossain vaiheessa :D


Keskisormiin värkkäsin pitkästä aikaan vinyyleillä koristukset. Sain nämä Mi Vinyls:it joskus kaupantekijäisinä, kun tilasin kynsikamaa Mi Nails:lta.
Vinyylien alle lakkasin ensin kaksi kerrosta Chinan White on White:ä, joka on muuten melkoisen huono valkoinen lakka levittymään... Mutta ajattelin, että tässä lakkauksessa käytän vain Chinan lakkoja, joten tällä mentiin. Lakan kuivuttua asettelin vinyylit haluttuun kohtaan. Tämä oli muuten melkoisen haastava, koska vinyylit nousi arkista kokonaisina ja miun piti itse repiä osaset irti, että sain vinyylin käyttökuntoon. Olipa taas hankalasti selitetty :D Mutta joo, kun olin saanut vinyylit "perattua" ja aseteltua haluttuun kohtaan kynsille, lakkasin päälle Liquid Crystal:ia kaksi kerrosta ja otin vinyylit veks. Vinyylit kyllä toimi hyvin ja tykästyin lopputulokseen kovin :)

Vielä olisi parisen tuntia tässä aikaa ennen kuin pääsen puunaushommiin. Ehkä mie taidan keittää kahvit ja aloittaa puunauksen tiskauksella. Eilen vielä kovasti suunnittelin lakkaavani tänään kynnet, mutta ehkä ei kannata jos meinaa alkaa siivoilemaan :D
Illalla ehkä palkitsen itseni (ja Äijän) kahden viikon taistelujen jälkeen ravintolaillallisella. Olen kyllä sen ansainnut! ;D

Milloinka sie olet viimeksi lakkaillut kynnet
China Glazen lakoilla? :)

8. tammikuuta 2016

MOYRA

Tänään päästään tutustumaan miulle uuteen merkkiin, joka on vastikään rantautunut Suomeen ja on lähiaikoina myös avaamassa verkkokauppaa.
Kyseessä on merkki nimeltä Moyra. Olen kyllä joskus kyseiseen merkkiin törmännyt, mutta käyttökokemuksia miulla ei ole.
Viime vuoden puolella ihanainen kynsisisko Heliumia kysyi haluaisinko lähteä hänen mukaansa käymään Heinin luona, joka on Moyran maahantuoja ja sattumoisin asuu samassa kaupungissa. Tottahan toki mie hyppäsin kyytiin!


Mukaani tarttui yksi leimauslaatta sekä miulle ihan täysin uusi juttu Shape Card (vapaasti suomennettuna leimauskortti). Tutustutaanpa ensin leimauslaattaan ja sen jälkeen leimauskorttiin.
Mie ihastuin tähän leimauslaattaan Florality 2 plate 10. Laatan koko on 9,5 cm x 14,5 cm ja kuvan koko on 2,5 cm x 2 cm. Eli isot on kuvat, mutta saapahan ainakin koko kynnelle kuvan. Laatta maksoi 13,90 €.


Kuvat nousivat laatasta vallan mainiosti niin Clear Jelly Stamperilla kuin Konadin perus kovalla stamperilla. Näissä kynsissä leimauslakkana toimi China Glaze:n Joy. Kokeilin useampaa kuvaa Joylla sekä Konadin leimauslakalla ja kaikki kokeilemani kuvat toimi. Suosittelen!


No mikäs se sitten tämä leimauskortti oikein on? Kortti on kooltaan normaalin pankki/bonus kortin kokoinen ja hintaa tällä oli 3,50 €. Tämä on apuväline leimailuun, jolla voi ottaa kokokynnen leimauskuviosta pienen alueen. Aika vaikeasti selitetty :D Jospa kuva auttaisi hahmottamaan, mitä mie tarkoitan.


Elikkäs mie halusin isosta leimakuviosta vain tietyn kohdan ja valitsin kortilta kolmio -kuvion, jonka sitten laitoin kuvion päälle ja sen päältä nostin leiman stamperiin. Ja stamperilta kynnelle. Tämä ei toiminut CJS:llä, mutta Konadin kovalla stamperilla toimi. Mutta tämän jälkeen kohdistus kynnelle oli sitten arpapeliä... Mutta käytännössä tämä kyllä toimii.


Lisäksi halusin kokeilla toimisiko kortti "sabluunana". No joo, kyllähän se toimi, mutta aika hankala sitä oli sormilla pitää paikoillaan ja kuvion reunasta ei tullut kovinkaan tarkka. Ehkä osaksi tämä johtui miun kynsistä, jotka ovat melko kaarevat, joten korttia en saanut täysin taivutettua kynnen pintaan kiinni. Ehkä pienellä harjoittelulla tämäkin alkaisi toimimaan, mutta uskon että tulevaisuudessa teen tämänlaiset koristelut kynsivinyylien avulla.

Kuvassa näkyvissä testikynsissä värilakkoina toimi piCture pOlish:n Antique ja Twinkle. Töpöttelyn kortin päältä hoidin myöskin PP:n lakalla Darcy. Nimettömässä on leimattuna kolmio, joka ei oikein tahdo näkyä kuvassa. Edelleen miun pitää kuvata kynnet ulkona siinä valossa mikä siellä milloinkin tahtoo olla :D

Mutta kyllä olen tyytyväinen ostoksiini. Ihastuin Moyra:n leimauslaattoihin ja tulen varmasti hommaamaan niitä lisää. Tällä hetkellä Moyra:n kynsilakkoja ja leimauslaattoja voi tilata facebookissa Moyra Finland sivuilta joko laittamalla sähköpostia tai viestiä.

Onko MOYRA teille tuttu merkki?
Entä oletteko ennen törmännyt tähän 
Shape Card:iin?

(En hyödy linkin klikkailusta mitenkään.)

31. joulukuuta 2015

13. marraskuuta 2015

Syyskuun KynsiStudio

Kun elää pienessä paniikkiodottelussa ja yrittää saada koneelta kaiken tärkeän (kuvat,tiedostot,ym) talteen, sitä voi löytää kaikkea vanhaa ja hauskaa koneen syövereistä. Näin kävi miulle. Olen nyt saanut talteen kolmelle muistitikulle mielestäni tärkeimmät tiedostot ja nyt vain odottelen milloin kone lasahtaa lopullisesti.
Mutta mitä mie sitten löysinkään... Meillä oli ystäväni Heidin kanssa viimeisin KynsiStudio syyskuun lopulla, enkä nähtävästi ole saanut tehtyä postausta siittä. Korjataan tilanne nyt.

Tilanne on nyt vaan se, etten muista kuollaksenikaan mitäs kaikkea me värkkäiltiin ja jutskailtiin Studiossa. Sen muistan, että teemana meillä oli flakieslakat. Niitä kun sattuu löytymään useampi puteli, mutta harvoin niitä tulee käytettyä. Mie päätin muka panostaa lakkauksiin ja tein alle ensin liukuvärin, jonka päälle lakkasin flakieslakkaa, ja siinä huumassa vielä leimasinkin. Vaikka nyt kun kynsiä kattelee, niin ei hirveästi tule panostus esille :D

Olisin niin halunnut kertoa teille KynsiStudiosta vielä enemmän, mutta en tosiaan muista juurikaan mitä teimme ja nyt vielä huomasin, että miulla ei ole edes Heidin kynsistä kuvia täällä. Joten joudumme "ihastelemaan" nyt näitä miun kynsiä. Mie muistelen, että Heidi oli jälleen tapansa mukaan loihtinut meille kaikkia herkkuruokia, mutta en ymmärrä miten mie en ole kuvannut niitä. Saanko syyttää vanhuutta myös tästä muistamattomuudesta?

Mie sain tässä eräänä iltana jälleen karsittua lakkojani ja huomasin samalla kuinka paljon miulle on kertynyt Essencen lakkoja. Ja niin nätisti ne oli pölyttymässä helmerissä. Nukkumaan mennessä mieleeni tuli idea tehdä teemaviikko Essencen lakoista ja jos nyt ei aikataulut k*se kovin pahasti niin voi olla, että saan toteutettua sen ensi viikolla. Miltäs kuulostais Essence -teemaviikko? Niin ja jos kone vain pysyy kasassa vielä ensiviikon... :D

Ideaa seuraavaan KynsiStudioon? :)