Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kiko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kiko. Näytä kaikki tekstit

16. helmikuuta 2016

RalliStudio part.1

Hyvää tiistaita ihanaiset! Tänään pääsette kurkkaamaan vuoden ensimmäiseen KynsiStudioon. Vietimme ystäväni Heidin kanssa KynsiStudiota 5.-7.2.2016. Voin kertoa, että kylläpä riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita viikonloppuun. Teemana meillä oli "Rallikynnet". Teema tuli siitä, että lupauduimme Heidin miehelle mennä kannustamaan häntä Pohjolaralliin. Tämä oli muuten tälle likalle ensimmäinen ralli :D


Perjantaina Heidi tuli miua hakemaan jo puolilta päivin. Matkallahan se piti hakea kaupasta vielä säkit irtokarkkia, luonnollisesti :D Päästyämme Heidin kotiin perille, aloimme suunnittelemaan tulevia rallikynsiä. Ei muuten ollut mikään ihan helppo nakki! Pelkästään suunnitelmissa jo meni se pari tuntia. Värit kun piti natsata Heidin miehen ralliautoon :D Aluksi miulla oli ajatuksena tehdä yhteen kynteen ruutulippu ja muihin kynsiin valkoiselle pohjalle mustalla, harmaalla ja vihreällä jotkin viivakuviot. Ei mennyt suunnitelmat taas putkeen ei! Yritin tehdä käsinmaalailemalla ruutulippua ja eihän se onnistunut mitenkään päin. Lisäksi yritin tehdä niitä viivakuvioita käsin ja voitte kuvitella lopputuloksen... Sama homma Heidillä, ei oikein mikään idea ottanut onnistuakseen :D Niimpä päätimme pitää ruokatauon ja jatkaa kynsihommia sen jälkeen.


Heidi oli tehnyt meille valmiiksi jälleen aivan älyttömän hyvää sapuskaa. Tämä on kuulemma Heidin uusin bravuuri, enkä ihmettele yhtään! Nimesimme tämän sapuskan "Feta con Karne" :D

FETA CON KARNE
400g     jauhelihaa
200g     fetaa kuutioina
1 iso     paprika kuutioina
1 kpl     Fond "Du Chef"
chilijauhetta

Lisukkeeksi riisiä ja ranskankermaa

Feta con Karne on siis Heidin variaatio "chili con carne"sta. Pitää vielä sanoa, että oli aivan sairaan hyvää! (Miunhan piti tätä tehdä heti kotiin päästyä itsellenikin). Kun olimme äpöstäneet massut täyteen, otimme kynsilakat jälleen esille ja jatkoimme rallikynsien suunnittelua.

Lopulta löysin toimivan idean. Lakkasin kynsiin ralliauton väreillä viivat, joiden päälle tuli ruutulippuleimat. Joo, miulla oli mukana ruutulippuleima, mutta eihän me sitä heti hokattu... Sen jälkeen vasta kun olimme taistelleet käsinmaalauksen parissa...
No mutta joka tapauksessa, tein peukkuun sen haluamani ruutulipun ja muihin kynsiin tuli harmaa-vihreä-valkoiset rannut. Tässä vaiheessa Heidin mies huikkasi miulle, että kynsiltä pitää löytyä myös Mersun merkki! Voi ei! Merkkiä väkerrettiinkin sitten käsin jokunen tovi. Lopulta onnistuin tekemään suht Mersun merkkiä muistuttavan kuvion, jonka länttäsin pikkusormeen. Kynnet jäi miulla tähän vaiheeseen perjantaina. Heidin ilta loppui nakukynsiin... :D


Lauantaina aamusta jatkoimme kynsien parissa. Heidi teki joka kynteen musta-valkoiset ruutuliput. Eipä muuten tullut miulla otettua kuvaa Heidin kynsistä. Mie sain suht helposti leimattua kynnet, kiitos Clear Jelly Stamperin. Olin ihan tyytyväinen lopputulokseen.
Puolilta päivin laitoimme toppavaatteet niskaan ja lähdimme suunnistamaan kisapaikalle. Syökäsimme lounaan läheisellä ABCD:llä, otimme seisovan pöydän ja ihan oli syötäviä lihapullia. Massut täynnä lähdimme sitten etsimään "pätkää" missä ralleja ajettiin. Jo oli sekin reissu! Ensin etsiä kyseinen pätkä, sen jälkeen löytää tienposki mihin jättää auto parkkiin (olipas muuten melkoiset autojonot tienposkilla) ja kun auto oli parkkeerattu, lähdimme jalan juoksemaan melkein umpihankeen metsään. Saimme rämpiä varmaan sen puolikilsaa ja mie olin ihan hiestä märkä. Välillä saatiin hyppiä lumipenkkaan suojaan ralliautoilta. Ja huomautan vielä, että tämä kaikki urheileminen tehtiin tosiaan täydellä massulla :D
Lopulta löysimme hyvän paikan mistä seurasimme viiden minuutin välein ohi ajavia autoja. Kymmenkunta autoa ehdimme katsoa ennen kuin Heidin mies tuli ja hurautti ohi. Mie olin ihan äimän käkenä, tässäkö tämä nyt oli? Ensin raahautua lumihangessa tienpätkälle, jossa odottaa 5-10 minuuttia, että ralliauto ajaa ohi ja sehän kesti tosiaan sen 2 sekunttia per auto. Tämän jälkeen lähtiä takasin rämpimään metsään ja autolle takaisin. Ja se oli siinä. Tästä kaikesta hauskuudesta vielä maksaa 10 euroa. Wuhuu! Mie en oikein saanut kiinni siitä, miten joku jaksaa juosta pätkältä pätkälle näkeäkseen kaksi sekuntia ohi ajavia autoja... Huvinsa kullakin ;D
Lopulta pääsimme takaisin Heidin luokse, mutta kirjoitan teille toisen postauksen lauantai-illasta, ettei tästä tule yhtä pitkä kuin rallista. 
Summa summarum, olihan tämäkin kokemus ja juttelimme Heidin kanssa, että voisihan sitä käydä ralleissa toistekkin, mutta silloin mennään oluen ja zidukan voimin ;D

Oletko sie käynyt katsomassa ralleja?

Kynsissä käytetyt lakat: Essence Wild white ways (valkoinen), China Glaze Jitterbug (harmaa) ja KIKO 297 Acid Green (vihreä). Leimaus Essie Liquorice (musta) ja leimauslaatta Pueen08.

13. marraskuuta 2015

Syyskuun KynsiStudio

Kun elää pienessä paniikkiodottelussa ja yrittää saada koneelta kaiken tärkeän (kuvat,tiedostot,ym) talteen, sitä voi löytää kaikkea vanhaa ja hauskaa koneen syövereistä. Näin kävi miulle. Olen nyt saanut talteen kolmelle muistitikulle mielestäni tärkeimmät tiedostot ja nyt vain odottelen milloin kone lasahtaa lopullisesti.
Mutta mitä mie sitten löysinkään... Meillä oli ystäväni Heidin kanssa viimeisin KynsiStudio syyskuun lopulla, enkä nähtävästi ole saanut tehtyä postausta siittä. Korjataan tilanne nyt.

Tilanne on nyt vaan se, etten muista kuollaksenikaan mitäs kaikkea me värkkäiltiin ja jutskailtiin Studiossa. Sen muistan, että teemana meillä oli flakieslakat. Niitä kun sattuu löytymään useampi puteli, mutta harvoin niitä tulee käytettyä. Mie päätin muka panostaa lakkauksiin ja tein alle ensin liukuvärin, jonka päälle lakkasin flakieslakkaa, ja siinä huumassa vielä leimasinkin. Vaikka nyt kun kynsiä kattelee, niin ei hirveästi tule panostus esille :D

Olisin niin halunnut kertoa teille KynsiStudiosta vielä enemmän, mutta en tosiaan muista juurikaan mitä teimme ja nyt vielä huomasin, että miulla ei ole edes Heidin kynsistä kuvia täällä. Joten joudumme "ihastelemaan" nyt näitä miun kynsiä. Mie muistelen, että Heidi oli jälleen tapansa mukaan loihtinut meille kaikkia herkkuruokia, mutta en ymmärrä miten mie en ole kuvannut niitä. Saanko syyttää vanhuutta myös tästä muistamattomuudesta?

Mie sain tässä eräänä iltana jälleen karsittua lakkojani ja huomasin samalla kuinka paljon miulle on kertynyt Essencen lakkoja. Ja niin nätisti ne oli pölyttymässä helmerissä. Nukkumaan mennessä mieleeni tuli idea tehdä teemaviikko Essencen lakoista ja jos nyt ei aikataulut k*se kovin pahasti niin voi olla, että saan toteutettua sen ensi viikolla. Miltäs kuulostais Essence -teemaviikko? Niin ja jos kone vain pysyy kasassa vielä ensiviikon... :D

Ideaa seuraavaan KynsiStudioon? :)

21. elokuuta 2015

KynsiStudio huhtikuulta

Voi jehna, että aika menee nopeesti vapaa päivinä! Eilen sain olla ihan ylpeä itsestäni, kun olin niin tomerana ;) Sain tehtyä viikonlopulle ruuat, pestyä pyykkiä, tiskattua ja kaiken häsläämisen keskellä sain swatchattua kolme uutta DaLen Wow Prism:n lakkaa kynsille ja kuvattua ne auringonvalossa. Että minä olin zäpäkkänä! Tänään oli aikomukseni swatchailla lisää, mutta ZADAA! missä aurinko? Niimpä mie kaivelin (jälleen) vanhempia kynsiä koneen kätköistä, mitkä on jäänyt julkaisematta.

Heidin kynnet
Nämä kynnet on huhtikuun KynsiStudiosta, jossa meillä oli ystäväni Heidin kanssa teemana Water Spotted. (Jos tämä on ihan uusi juttu siulle, kannattaa laittaa kuukkeliin hakusanaksi Water Spotted, sieltä löytyy hyvät ohjeet näiden tekemiseen). Tämä tekniikka oli meille molemmille uusi, joten olimme valmistautuneet hyvin sotkuun, epäonnistumisiin sekä hiusten repimisiin. Alkuun olimme ottaneet selvää, millä aineella kannattaa lähteä tätä kokeilemaan ja kävimme kaupasta ostamassa Niiskuneidin selvityssuihketta :D

Miun kynnet
Aluksi meillä tuhraantui tunti jos toinenkin siihen, että saimme valkattua sopivat värit ja kun ne oli valkattu, meni toiset tunnit siihen, että löysimme lakat, jotka toimivat tässä. Ja kun ne oli löydetty meni jälleen tunteroinen jos toinenkin, että saimme selvityssuihkeen toimimaan :D Meinaan, että löysimme sopivan etäisyyden suihkutteluun ja oottelimme kuulle oikeaa asentoa. Lopulta kaikki oli juuri kohdillaan kun pääsimme hommiin.


Miusta me molemmat onnistuttiin aika hyvin ekakertalaisiksi :) Ja tykkäsimme molemmat lopputuloksista. Loppujen lopuksi tää oli kiva koristelutekniikka, tykkään tästä ehkä enemmän kuin vesimarmoroinnista. Ja todellakin aion tehdä uudemmankin kerran tällaiset kynnet, kuhan jaksan alkaa sotkemaan :D

Vas. Heidin käyttämät lakat ja oik. miun käyttämät lakat
Tulipahan nyt tämäkin tekniikka testattua. Nyt kun alkaa oikein kunnolla miettimään, miulla on monia, monia koristelutekniikoita kokeilematta :D On mm. dry brushing ("kuivalla" sudilla lakattu), blobbicure (kynsilakkatipoilla leikkiminen) ja leimojen maalaus. Siis ainakin nämä on kokeilematta :D Mutta seuraavaan KynsiStudioon me päätettiin teemaksi flakieslakat, oisko mitään ideoita teillä antaa miten flkaieslakkoja voisi koristella? Taidan mennä pelkillä leimoilla ;D

Onko teillä testaamattomia
koristelutekniikoita?

1. kesäkuuta 2015

The Finnish(able) Nail Art Challenge AW2014 ~ Week 14 "The Place To Be"

Hahaa! Täältä taas tullaan viime vuoden haasteen kanssa! :D Hitaasti mutta varmasti. Tämän jälkeen ei ole tätä viime vuoden haastetta jäljellä kuin kaksi viikkoa :DD Ja yllättäen ne on ne joulunajan haasteet... Damnet.

Tämän haasteen aiheena oli "Paikka jossa olla" ja mie omistan tämän postauksen maailman rakkaimmalle ystävälleni Heidille! Hän on kyllä maailman kultaisin ihminen mitä mie tiedän ja tunnen. Aina valmiina auttamaan ja huomioimaan toisia. Ei ikinä katso pelkästään omaan napaan, vaikka välillä hänen pitäisi sekin tehdä :P Näiden vuosien aikana mitä me ollaan tunnettu ei ole tullut vastaan kertaakaan hetkeä, jolloin Heidillä ei olisi ollut aikaa auttaa miua, kuunnella miua, olla miun tukena kun olen sitä tarvinnut ja pitää hauskaa miun kanssa. NIIN maailman paras ystävä!


Mutta paikka jossa olla... Jos miun pitäisi valita paikka jossa vietän loppuelämäni niin se olisi Heidin ja hänen miehensä luona. Paikka jossa miulle on aina ovet auki (niin ainakin tunnen). Paikka jossa vietämme aina KynsiStudiot. Paikka jossa on niin hyvä olla. Paikka missä olen saanut kriisien kohdatessa kuusiaita-terapiaa, harava-terapiaa (tulossa...), ruoka-terapiaa, viina-terapiaa ja yllättäen myös kynsilakka-terapiaa. Täyden palvelun talo :D


Ehkä sananen kuvissa olevista kynsistä. Nämä kynnet on lakattu viime vuoden marraskuussa, kun meillä oli jälleen KynsiStudio. Aiheena meillä oli "Pikkuiset joulut". En kyllä muista nyt yhtään mitkä pikkujoulut oli kyseessä mihin nämä lakkasin, mutta...
Yksinkertaisilla kynsillä mentiin, pelkät aksenttikynnet, mutta sitten mentiikin lujaa ja monta päivää! Tykkäsin näistä kynsistä ihan hirmuisesti.
Aksenttikynsissä oli pohjalla Kiko:n Martha Red lakkaa kerros jonka päällä Zoya:n Kimmy:a pari kerrosta. Leima on Konad:n laatasta m98. Kukan keskelle laitettu vielä OPI:n I Snow You Love Me lakasta "strassi". Muita kynsiä pääsi koristamaan alle lakattu Kiko:n Black ja sen päälle pari kerrosta Zoya:n Dahlia  lakkaa. Meillä ei vielä tuolloin ollut Zoya:n Storm:ia ;)


Mennäänpäs hetkeksi vielä paikkaan jossa olla. Kuten olen hehkuttanut varmaan jokaisessa "KynsiStudio" -postauksessa, aina kun olen Heidin luona hän taikoo maailman herkullisimpia pöperöitä. Niiltähän ei tietenkään vältytty marraskuussakaan ja pitäähän se kuvakin vielä laittaa :P

Maissilastuhärpäkettä kera avocadosalaatin
On se vaan niin paras paikka olla ja paras ystävä mitä ihminen voi löytää! Toivottavasti mie saan annettua siulle Heidi joskus yhtä paljon rikkautta siun elämään kuin sie olet antanut miun elämään, PUS!

Ystävälleni Heidille:
"On siulla ollut miulle aikaa antaa,
olen saanut siulta hymyn, joka nostaa,
kantaa.
Nyt lausun mie siulle kiitoksen,
Sie ystävä kallis ja ihanainen"

6. maaliskuuta 2015

Vuoden ensimmäinen KynsiStudio

Vietimme ystäväni Heidin kanssa vuoden ensimmäistä KynsiStudiota viime viikonloppuna. Meillä olikin jäänyt kuukausi kaksi väliin ettei oltu pidetty Studiota sattuneesta syystä... Mutta eipäs mennä siihen "syyhyn" nyt, vaan mennään viikko taaksepäin lakkahuurujen keskelle.

Viikonloppu alkoi meillä Livboxin metsästyksellä. Eli (kosme)bloggaajat ovat saaneet helmikuun Livboxin duunattavaksi, jonka sitten piilottavat omaan kaupunkiinsa ympäri Suomen. Ja onneksi meitä "syrjäkylän" tytsyjä ei unohdettu tällä kertaa. Ihanainen Emma piilotti boxin, tai siis nakitti tämän homman siskoillensa, tänne syrjähipiälle. Mietimme Heidin kanssa jo valmiiksi paikkoja joihin se ehkä voisi olla piilotettuna ja kun pääsimme kaupungin pintaan, kolusimme muutaman paikan läpi videota ootellessa. Ideana siis oli, että vihjevideo julkaistaan klo.17:00, mutta kun on Emmasta kyse, ei mennyt se(kään) ihan putkeen :P Kun video vihdoin ja viimein tuli julki, olimme aika huudeilla jo, mutta meni se siltikin kilpajuoksuksi. Loppujen lopuksi Heidi sen nappasi käsiinsä.


Kannattaa muuten käydä lukemassa Emman juttu kaikista vastoinkäymisistä mitä matkaan mahtui!
Boxi sisälsi ihan mahottomasti tavaraa, en ymmärrä miten Emma oli saanut kaiken ensinnäkin survottua boxiin (paitsi suklaalevyä) ja vielä pysymään ehyenä xD No mutta sieltähän siis löytyi LumenePerfection Kevytmeikkivoide, Beautybayripsiväri, Paesen Kashmir Monoluomiväri, Essencen kaksi kynsilakkaa (Rock my world ja Over the rainbow), W7 neljä mini kynsilakkaa, Fazerin uutuus suklaalevy (poppissuklaa), Nivean Daily Essentials Sensitive 3-in-1 Micellar Water, Garnierin Fructis Densify Lenghts Plumper -seerumi, Eucerin In-Shower Body Lotion, Adventures in Eden -palasaippua, Invisibobble ponnareita, Iberon kaulakoru ja Ruutu+ 3kk kokeilukoodi.

Perjantai-ilta menikin sitten näitä hypistellessä. Kynsiä emme ehtineet alkaa laittamaan, koska NukkuMasa yllätti meidät jo kympin aikaan.
Lauantaina oli sitten vuorossa kynnet. Mie halusin vesimarmoroida pitkästä aikaa, ja joo, tulen marmoroimaan seuraavan kerran piiitkän ajan päästä. Meni se sellaiseksi taisteluksi taas. Reilu kuusi tuntia ähersin taistelujen merkeissä. Onneksi välillä söimme herkkuateriat...


*Omskis!Omskis!* Teimme itse pulled pork -hamppareita, joihin väliin laitoimme, öööö, kahta eri salaattia (voitko Heidi vinkata mitä ne oli ku mie en muista) ja sitten sieltä löytyi majoneesia, suolakurkkua, tomskua ja Heidin tekemää kastiketta ja tietenkin ihan hulluna lihaa. Ja voi luoja, että oli hyvää! Helv*tti sentään! :P
Mutta ne kynnet sitten. Katsotaan ja ihaillaan ensin Heidin kynsiä.


Heidillä oli ollut jo tovin mielessä tehdä käärmeennahka -kynnet. Pohjalle Heidi lakkasi China Glazen I'm Not Lion:ia jonka päälle leimasi KIKOn 436 Strong Chocolate:lla leimat PUEEN10 laatasta. Ja lopuksi dottarilla mustia pilkkuja. Oli kyllä hienot! Harmi kun nämä lakkaukset lähti levyinä irti seuraavana päivänä.


Kuka muistaa kun Kaisa inspiroitui Desigualista? Mie muistan ja siitä asti miulla on päässäni muhinut ajatus Desigual -kynsistä. Nyt sitten päätin toteuttaa ajatuksen. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, yhtä taisteluahan tämä taas oli. Ensin en meinannut löytää yhtään toimivia lakkoja ja kun olin tuusannut niiden parissa tunnin jos toisenkin ja löytänyt toimivat lakat, ei miulla ollut enää yhtään mielenkiintoa tehdä koko kynsiä. Siinä tuli kyllä purtua hammasta, etten heittänyt kaikkia lakkoja mäkeen. Ja tiedättekö sen tunteen, kun jokin asia ärsyttää maailman eniten ja toinen tulee siihen viereen tyyliin "lällällää! elämä on ihanaa!" ja se ärsyttää vielä enemmän? No miullehan kävi niin, olin aivan raivona näille kynsille ja Heidi vielä alkoi siinä hyssyttelemään ja sanoi "syödäänpä nyt, eikö se niin mene, että hyvä ruoka parempi mieli?" *#%&¤#PÄÄKALLOJA#*¤%#KESKARIA. Ei miulla muuta.

Miun taisteluissa käytetyt aseet.
Okei, mie myönnän että mieli parani kun söi herkkuhampparin. Mutta Heidille en sitä myönnä xD Onko mikään (taaskaan) niin ärsyttävää kun oot ärsyyntynyt, toinen tulee siihen hyssyttelemään ja huomaat itsekkin, että hyssyttelijä on oikeassa? ;D
Sunnuntaina heräsimme sitten maaliskuuhun ja miun ostoslakko loppui! Mie tein sen! Eli kuten arvata saattaa, sunnuntai meni tilauksia tehdessä. Miulla saattoi ehkä hieman lähteä lakkapullo kätösistä. Paino sanalla ehkä. Eikä se jäänyt pelkästään lakkojen osteluun. Voi hitto miua, pitäis varmaan Katarooman sanoin jatkaa lakkoa...


Sunnuntaina ennen kotiin lähtöä herkuttelimme vielä Heidin tekemällä banaanijäätelöllä jossa oli tuplasuklaata ja vaahterasiirappia. Heidi innostui tästä niin paljon, että hänellä oli maanantaina kunnon jätskitehdas kotona xD Mutta olihan tämä(kin) kyllä aivan mahdottoman hyvää.
Kiitos ihanainen vielä ihan mahtavasta viikonlopusta!

"No ei tähän ihan Jeesusta ilmestynyt, mutta 
tuttu hahmo siltikin"
(jädekuva)

15. lokakuuta 2014

The Finnish(able) Nail Art Challenge AW2014 ~ Week 5 "Something Borrowed"

Tämän viikon toinen haaste "Jotain lainattua" tuli kyllä hyvään saumaan. Pidimme ystäväni Heidin kanssa jälleen KynsiStudion. Miulla on jäänyt viime studio postaamatta syystä ja toisestakin, mutta yritän sen saada jossakin välissä purkista ulos.
Mutta nyt takaisin tähän viikkoon. Haasteina tällä viikolla on "Tuttu kuosi" ja "Jotain lainattua". Ja kuten voi jo arvailla kummalla haasteella aloitan viikon, tässä lainalakoilla lakattu lakkaus.


Miulla on nyt joku ihme fiilis päällä, kun halluun kynsiini punaista o_O Kuten jotku on jo huomanneet, ennen en ole mielelläni punaista kynsiini laittanut :D Mutta nyt tekee koko ajan mieli lakata vaan punaisella lakalla kynnet, jännä!
Joten ei ollut yllätys, että kaivoin Heidin lakoista punaiset esille ja aloin miettimään meille teemaa KynsiStudioon.


Teemaksi valikoitui leimadecalsit. Löimme Heidin kanssa viisaat päämme yhteen ja ajattelimme tehdä leimadecalsit valmiiksi perjantaina, että lauantaina on sitten nopeaa ja helppoa tehdä kynnet. Niimpä niin. Todellakin fiksusti ajateltu. No okei, mie kerron miten siinä kävi ettei kenenkään muun tarvi opetella tätä kantapään kautta :D
Nehän kuvat oli lauantaina ihan kivikovia ja halkeili kun niitä yritti kynnelle taivuttaa :D Eli ei toiminut meidän fiksut niksit ei. Heidillä meni ihan totaalisesti hermot ja mie tein lopulta kolme, siis KOLME päivää näitä kynsiä :D Ei paljoa enää sunnuntaina naurattanut tää homma :D
Mutta sain kuin sainkin leimadecalsit kynsiini, tein nimettömiin ja peukkuihin ruusut. Ai niin, mie vielä tein näitä leimadecalseja "varastoon", että voin vaan napata niitä kynsille :D Roskiinhan ne joutaa :D Mutta yllättävän mukavaa nuita oli näpertää.

Hallittu kaaos.
Leimadecalsien lisäksi halusin marmorointia kynsilleni. Tietenkin punaisella lakalla. Niimpä mie kokeilin uutta tekniikkaa vesimarmoroinnissa. Eli tiputin kuppiin lakkatippoja, tein kuvion ja annoin sen "kuivahtaa", että sen sai nostettua kupista pois ja leikattua muotoon. Yllättävän hyvin mie sain ne kupista pois eikä paperin päällä saksiminen tuottanut vaikeuksia. Miulla tais olla weng shuit kohillaan. Pakko laittaa yksi kuva marmoroinnista...

Huulet. Molemmat huulet.
Tässä vaiheessa kello oli jo varmaan lähes puolen yön ja meitä väsytti aivan hirveesti. Mie nostin nämä kupit nenäni eteen ja odotin kuvien kuivumista. Ja odotin. Odotin. Odotin. Ja repesin! Ei hele! :D Heidi nosti pään ylös ja katsoi miua ihan pöhkönä, että mikä miulle tuli :D Kun sain naurultani sille viitottua että katsoo kuppeihin olimme molemmat kaksin kerroin lattialla melkein pis**at housuissa :D No joo, ehkä meillä on välillä hieman likainen mielikuvitus :D


Huulet päätyivät lopulta keskisormiin ja etusormiin. Pikkusormi sai päällensä kolme kerrosta Zoya:n Kimmy:ä joka on muuten aivan mahdottoman kaunis lakka. Rakastuin siihen ihan täysin. Lopuksi laitoin pikkusormiin vielä mustat pienet niitit.

Lainalakat.
Mie kyllä tykästyin näihin kynsiin, miulla on tälläkin hetkellä nämä vielä kynsillä. Huomenna miun häätyy näistä lupua, höh. Ja huomenna pitäisi tehdä viikon toinen haaste kynsille ja sitten, wuhuuuu! miun pitää tehdä reissukynnet! :D

Kolmen sipulin piirakka.
Ja koska kyseessä on KynsiStudio, pitäähän se ainakin yksi ruokakuva laittaa. Heidi loihti meille aivan uskomattoman, suussa sulavan piirakan. Voin kertoa, etten ole koskaan maistanut näin hyvää piirakkaa! Vieläkin nousee vesi kielelle kun muistelee kuinka hyvää tämä oli, njams!
Piirakan lisukkeena meillä oli rucola-omena salaattia, toimii! *Slurps*

Nyt miun pitäisi alkaa miettimään mitä vaatteita mie laitan reissuun päälle? Mitä vaatteita otan mukaan? KYNNET! Voi apua! Mitä mie niille keksin? Kauheeta tää reissukuume! :D

Se on muuten Joulu perjantaina! ;)

31. elokuuta 2014

Venetsialaiset

Vietettiin ystäväni Heidin kanssa Venetsialaisia jo parisen viikkoa sitten. Tämän kuun kynsistudion teemana piti kylläkin olla Spotted nails, mutta matkaan tuli pari muuttujaa... :D

Olin puhunut jo alkukesästä Heidille, että halluun tulla heidän luokse, Heidin ja hänen miehensä S:n luokse, mustikkaan kun ne, siis mustikat, ovat kypsyneet. Ja niimpä järkättiin yhteinen viikonloppu! On kyllä maailman parhautta saada viettää viikonloppu kynsien ja niin ihanaisen ystävän seurassa ^_^

Viikonloppuna sattui ja tapahtui taas kaikenlaista hubaa :D Saimme ihanaisen Teannankin käymään kylässä kera suklaakakun, slurps! Ja muutenkin olin kuolla ähkyyn monen monta kertaa, Heidi on taikuri keittiössä. (Näette kohta kuvan viikonlopun herkuista). Lisäksi tein S:lle blogeissa kiertäneen postauksen "10 kynsikysymystä miehelle" joka on lähtenyt liikkeelle Anniinan blogista Tiny Nail Design.

Pitää laittaa teille pieni taltiointi perjantaisesta mustikkareissusta a'la mie (M) ja Heidi (H):

(Ollaan juuri saavuttu metsään ämpäreiden kanssa)

M: Ai onko täällä muka mustikoita?
H: No ON! Kato nyt! Ihan sinisenään on mättäät! :D
M: Ai, aha. Okei.
*Kyykistyn poimimaan mustikoita.*
*Olen poiminut viitisen minuuttia...*
M: Niin, minkä näkösiä ne mustikat nyt olikaan?
H:??? Kysytkö tosissaan???
M: Mmmm.
H: *naurua* Hienoa lähteä sun kaa mustikkaan ku yks 
ei tiiä edes minkä näkösiä ne on! *lisää naurua*
M: No siis, mutta eikö täällä ole niitä feikkimustikoitaki? o_O
*Heidi tulee opettamaan miua käestä pitäen mikä on mustikka*

Viikonlopun mässäilyt
Kuten jo mainitsin, Heidi on kyllä taikuri keittiössä! Lauantaina Heidi teki meille aamupalaksi mustikkasmoothiet (ylärin 1.kuva). Se sisälsi seuraavia aineksia: banaania, avokadoa, mustikoita, maustamatonta jugurttia, chiageeliä ja vaahterasiirappia. Olin melkoisen skeptinen tähän ensin, mutta olihan se hyvää! Ja piti muuten nälkääkin! Päivälliseksi grillailimme hirven filettä (ylärivin 2.kuva) kera grillattujen kasvisten ja jälkiruuaksi saimme Teannan tuomaa suklaakakkua (ylärivin 3.kuva). Mie olin juuri ennen kuin Teanna tuli kyläileen niin sanonut Heidille, että "Toispa Teanna meille palasen sitä suklaakakkua" ja Heidi vastasi, että "Tuskin tuo kun ei se tule kotoa". Ovikello soi ja ZADAA! Teannalla on KOKONAINEN KAKKU MUKANA! :D
Iltapalaksi söimme feta-tomaatti-paprika-pannaria (alarivin 1.kuva). Sunnuntaina heräsin (jälleen) valmiiseen aamiaispöytään ja Heidi oli tehnyt meille aamupalaksi banskupannaria kera tuoreiden hedelmien (alarivin 2.kuva). Oli muuten suussa sulavaa :P Päivälliseksi söimme gulassikeittoa (alarivin 3.kuva).

Heidin kynnet.
Kynsillä China Glaze Papaya Punch, Kiko Martha Red, leimat Konadin mustalla leimauslakalla
laatasta Pueen 45 ja erivärisiä helmenpuolikkaita.
Teemahan meillä siis vaihtui kesken matkan. Alkuun oltiin valmistauduttu niihin Spotted-kynsiin, mutta ei. Eihän ne meiltä onnistunut sitten lainkaan! Niimpä teemaksi vaihtui venetsialaiset. En edes jaksa alkaa kirjoittamaan niistä taisteluista mitä kävimme lakkojen ja eri suihkutettavien tuotteiden kanssa :D Ei ollut kyllä yhtään fen zuit kohdillaan :D


Mie tein hieman eri tavalla tämän kyselyn S:lle. Se kun oli lähdössä lauantaina aikaisin hommiin niin mie jätin sille lapun pöydälle missä oli kysymykset ja hän sai aamupalalla vastailla niihin. Katsotaan kuinka se on salaa kuunnellut meijän juttuja ;D

1. Mitä tarkoittaa skittlette?
- Ohennettua alulakkaa. (Ranskalaista)
*Jaahas, jaahas :DD Ei ehkä jatkoon! :D

2. Mitä ovat jelly, creme, glitter ja crelly?
- Mielikuvitus olentoja.
* No ei nyt ihan! Meinaakohan S:ää nyt tympästä joku? ;D

3. Luettele kolme eri kynsilakkamerkkiä jotka tiedät.
- 1. China Glaze 2.Cuticle Remover 3.Zoya 4. Tikkurila 5. Jotun jne... Onhan näitä...
* 3 ekaa meni lähes oikein, mie luulen, että S kävi lunttaamassa kynsilakkaputeleista mitkä oli jäänyt yhdelle pöydälle :D Mutta onhan näitä :DD

4. Luettele kolme eri kynsilakan nimeä jotka muistat.
- Valtticolor, Punamulta ja Pikateho!
* Eli S:llä ei ollut mitään hajua! :D

5. Millä välineellä on kaikkein "turvallisinta" lyhentää kynsiä?
- Autotallissa voi käyttää sivuleikkureita (pitää olla Bahco:n) periaatteessa kaikki toimii, vain mielikuvitus rajana.
* Mie voin vaan kuvitella kuinka S itse lyhentää omat kynnet... ;)


6. Millä kotoa löytyvillä tarvikkeilla kynsiä voi koristella?
- Olen kokeillut ilmastointiteippiä, sillä saa aika kivan pinnan.
* Juu, S on kerran tehnyt itselleen kynnet ilmastointiteipillä! :D Tästä on todistusaineistoakin ;D
Vaikka tällä muka tulisi kiva pinta, en ehkä kokeilisi itse... :D

7. Kuinka monta lakkaa minä omistan?
- Ainakin 50 kpl
* Niimpä, ainakin ;)

8. Mikä on dotting tool?
- Tasoitus työkalu
* No ei ihan! :D

9. Mitä teen kun swatchaan?
- Etsit sopivaa väriä.
* No tästä voi ehkä puolikkaan bojon antaa :D

10. Minkä värinen on nude?
- Sininen.
* No ei ihan. Eikä kyllä lähellekkään. :P

Miun kynsillä: Nubar Treasure, Prize ja Reclaim sekä Catherine Arley 805
Leimat Konadin mustalla laatasta BM-406
Oli kyllä ihan huippu viikonloppu! Ja oli niin mukavaa nähdä pitkästä aikaan Teannaakin ^_^ Kiitos vielä kerran Teanna kakusta! ;) Ja Heidille myös sydämellinen kiitos ystävyydestäsi! Olet ihana! Ja S:lle ihan tavis kiitokset :P
Jos joku teistä haluaapi jonkin ruokakuvassa olleen sapuskan ohjeen niin vinkatkaa, kyselen sitä sitten Heidiltä :) Kyllä mie uskon, että se paljastaa meille ruuanlaiton salaisuuksia :D Mistä tulikin mieleen, että pakko laittaa vielä yksi kuva tähän loppuun. S aina ihmettelee kun me räpsitään ruuistakin kuvia niin sitten se varasti miun kameran ja otti omia ruokakuvia :D

S:n ruokakuvat :D
Hei! Ehdottakaapa meille seuraavaan kynsistudioon teemaa kynsille! :)

19. huhtikuuta 2014

Huisin makeaa pääsiäistä kaikille!



Sainpas tehtyä pääsiäiskynnet! Pääsin kaiveleen ystäväni Heidin lakka-aarteita ja lakoiksi valikoitui Kikon lakat 389 Mint Milk, 340 Light Blue, 376 Candy Pink, 359 Light Peach, kuvasta puuttuva 355 Canary Yellow ja pilkut tein Gina Tricotin Whitellä ja dottarilla. Ensin kyllä meinasin jättää kynnet tekemättä mutta sain otettua itseäni niskasta kiinni :D

Mitenkäs teillä on pääsiäinen sujunut? :) Mie pääsin rakkaan ystäväni Heidin luokse hoitoon koko viikonlopuksi :) Vielä en paljasta mitäs kaikkea me olemmekaan saaneet aikaan mutta heti kun ehdin kunnolla istahtaa koneen ääreen niin teen teille postauksen pääsiäisen kynsistudiosta :) 
Nyt täytynee lähtee pihalle nauttimaan ihanasta ilmasta ja mukavasta seurasta! MoiMoi!

16. maaliskuuta 2014

Eka kerta

Olin vielä tunti sitten sitä mieltä, että olen oikeasti selättänyt huonon kynsikarmani/ masiksen/ bad luckin ja kaikki muutkin asiat ja esteet jotka ovat olleet miun ja kynsieni esteenä. Niin siis olin sitä mieltä. En ole enää. Olen viihottanut tämän loppuviikon jälleen lähes nakukynsillä, perusranskis on ollut tiuhaan nyt kynsillä. Niimpä kun nyt luulin tosiaan, että hommat on alkanut rullaamaan, niin kaivoin laatikostani foliot esille, että lisään niiden ranskisten päälle pitsikuviota foliota käyttäen... Melkosella vauhdilla tuli taas tämä tytsy pilvistä alas! Mutta niistä kynsistä seuraavassa postauksessa sitten enemmän... Alkuviikon kynteni näytti tältä:


Tilasimme kahden ihanaisen naisen, Heidin ja Teannan kanssa kynsivinyyleitä testiin. Tai siis laitoimme Teannan kanssa Heidin asialle :DD No vinyylit saapuivat suht koht nopeaa meille (viikonpäivätköhän siinä meni) ja sen jälkeen ne miun vinyylit makasi laatikossa parisen viikkoa. Nyt kaivoin ne esille ja kokeilin ensi kertaa vinyylien käyttöä.


Ja yllätys, yllätys! Koristelutyyliksi valikoitui skittlette :D Ajattelin tehdä helpot ja nopeat kynnet, eli yhteen kynteen alan vaan värkkäämään jotain erikoisempaa ja näissä se tarkoitti vinyylien käyttöä. Ei ollut helppoa ei! :D Enkä tiedä oliko se nyt niin nopeaakaan, tai siis olihan se koska en malttanut antaa lakan kuivua kunnolla ennen vinyyleiden laittoa :D


Lopputuloksena tuli siis melkoisen "löysät" reunat kuvioissa :D Yritin kyllä pensselillä vielä hieman fixata niitä mutta eihän se enää oikein auttanut. Eli mitä tästä opimme?

* Anna alla oleva lakka kuivua kunnolla ennen vinyyleiden laittoa
* Liimaa vinyylit ensin iholle ennen kuin siirrät ne kynteen
(eivät jumita sitten niin kovasti kynteen)
* Valitse päälle tulevaksi lakaksi mahdollisimman hyvin peittävä
(paras jos peittää yhdellä kerroksella)
* Tee yksi kynsi kerrallaan

Mutta vaikka nämä nyt ei niin onnistuneetkaan, en meinaa vielä luovuttaa vinyyleiden suhteen kuten folioiden suhteen ;D Eli Teanna, saat tulla hakeen foliovermeet pois! :DD

Kynsillä:
- KIKO sugar mat 634 Lilac
- KIKO sugar mat 638 Taupe
- Gina Tricot White
- China Glaze I'm Not Lion
- Kynsivinyylit ja niitit

Olenpas mie ollut tässä samaan aikaan kätevä emäntä ;D Sain poistettua kynsiltä foliot ja lakattua kynnet uudelleen :) Nyt alan pakkaamaan kamat kasaan ja nokka kohti duunia. Nauttikaahan ihanasta auringonpaisteesta ja ulkoilkaa! Siellä näyttää olevan niin kaunis päivä! Mie istun sisätiloissa iltaan asti :P

MUISTAKAAHAN OSALLISTUA ARVONTAAN!
Jos ette ole vielä osallistunut :)


*****


*****

17. lokakuuta 2013

Tuliaisia kesältä

Miulla se kesä jatkuu vaan vaikka ulkona sataa lunta :D No ei nyt sentään. Vielä löytyi postaamaton postaus kesältä ja tais niitä arkistoon jäädäkkin vielä... Ehkä laitan seuraavaan postaukseen kaikki loput kuvat kesältä. Nyt kumminkin esittelen teille tuliaisia kesältä kun ystäväni Heidi reissasi pitkin maailmaa ja muisti miua ihanilla tuliaisilla :) Nämä ovat kotoisin Portugalista.


Mie olen niin hurahtanut näihin Essencen lakkoihin! Peittää jopa ensimmäisellä kerroksella, helppo levittää ja kuivuu nopeaa. RAKKAUTTA <3


Party Princess on glitterlakka, Flashy Pumpkin, Free Hugs, Sweet As Candy, Absolutely Blue ja That's What I Mint! ovat cremelakkoja (todella hyvin, siis TODELLA hyvin peittäviä, paitsi Sweet As Candy jota tarvitsee kolme kerrosta peittääkseen) ja Icy Princess puolestaan metalliclakka, ainakin miun mielestä.


Ja tietenkin tuliaiset piti heti saada kynsille. Niimpä tein Statementit ja lätkäsin kaikki värit paitsi Party Princessin :D Olisi voinut kyllä jättää pari lakkaa pois, ei olisi niin sekavan näköiset :)

Myös seuraavat lakat ovat kotiutuneet Portugalista. Voi jehna kun olisitte nähneet Heidin kaikki lakat mitkä hän kotiutti sieltä ;D


Kiko oli miulle uusi merkki. Tai siis olin nähnyt kyseisiä lakkoja blogeissa ym. mutta miulla itselläni ei ollut yhtään. Yllätyin kuinka ihanat sudit näissä on lakata <3 Just eikä melkein miun makuun :)

Mirror Nail TAUPE on kai jokin "peililakka", mutta en mie vaan nähnyt omaa kuvaa sen pinnalta :D Ehkä mie kutsuisin tätäkin metalliclakaksi. Ensimmäisen kerroksen jälkeen jäi jonkin verran siveltimen jälkiä kynnelle mutta toinen ja kolmas kerros tasoitti lakan tosi kauniiksi. Ja kuivui nopeaa.
Sugar Mat LILAC on tekstuurilakka (ns. hiekkalakka). Väriltään vaaleanpunainen vaikka nimestä voisi luulla väriksi lilaa. Levittyi hyvin, kaksi kerrosta riitti peittävyyteen, kuivui tosi nopeaa ja mikä väri! <3


Ja totta kai halusin myös Kikoa kynsille. Näissä kynsissä on Mirror Nail Taupe pohjalla. Yritin tehdä "Hattarakynsiä" mutta ei oikein onnistunut :D Pitäisi ostaa jokin halpa lakka jolla treenata näiden tekoa ;)


Nyt mie kaivan vaatevarastosta kalsarit ja karvahatut esille ja lähden ulos ihailemaan lumisadetta :) Niin ja villasukat jalkaan! :D

23. syyskuuta 2013

P-P:n kynsimiitti 2 / Kynnet ja kirppis

Päätin yhdistää Pohjois-Pohjanmaan kynsimiitti 2:n kirppislöydöt ja miittiläisten kynnet samaan postaukseen, eli voipi olla että tulee melko pitkä postaus :) Yritän olla lätisemättä turhia...

Aloitetaanpas kynsistä. Miitin teemana oli siis "Viidakko" ja teema tuottikin melkoisen paljon päänvaivaa miittiläisten keskuudessa ;D
Miulla oli ensin ajatuksena tehdä perus V-ranskis erilaisilla eläinkuoseilla vihreälle pohjalle, mutta en keksinyt tarpeeksi montaa eri kuosia. Sen jälkeen ajattelin tehdä joka kynteen eläinkuosit kokokynnelle mutta sekin ajatus jäi toteuttamatta. Miittipäivän aamuna sain sitten idean apinoista :D Ja tässä on lopputulos:


Pohjalle tein ensin kolmella eri vihreällä kelmutuksen. Mie oon ihan hurahtanut tuohon kelmutustekniikkaan :D Sen jälkeen tein apinat dotting toolilla ja peukkujen apinoille laitoin vielä "killusilmät" (Teannan nimitystä lainaten :D). Silmät liimasin kynsiin kynsiliimalla enkä laittanut päälle enää päällyslakkaa, pysyi muuten yllättävän hyvin! Ne kesti jopa iltaisen saunareissun ja aamuisen leikkisession pojan kanssa! Silmät löysin Sinooperin alennusmyynnistä, niitä oli monia eri kokoja siellä ja mie valkkasin kaikista pienimmät :)
Apinoiden jälkeen piti vielä keksiä etu- ja pikkusormiin jotain... Niinpä niihin tuli sitten "viidakon kasvillisuutta" tekstuurilakoilla. Mie tykkäsin näistä kynsistä mutta ne piti poistaa jo seuraavana päivänä kun en oikein viittinyt mennä ihmisten ilmoille näillä :DD

Käytetyt lakat: 1) Kiko 391, China Glaze Paper Chasing, China Glaze Def Defying  2) China Glaze Kalahari Kiss, Essence 124 Wanna Say Hello, Essie Liquorice 3) China Glaze I'm Not Lion, Kiko Sugar Mat 643
Ja seuraavaksi sitten muiden miittiläisten kynsiä, aloittakaamme "Miitin hienoimmat kynnet" -kilpailun voittajasta:

Eli voittajaksi äänestettiin Dimavarienin kynnet jotka oli kyllä niin kauniit! Ja niin ihana toi lakan väri! <3 Kynsistä voit käydä lukemassa täältä "40 kynttä".

Jenny oli valinnut viidakon väreiksi pinkin, nuden ja vihreän. Kukat ja leopilkut Jenny oli leimannut ja kukkien varret ja lehdet Jenny oli itse maalaillut vapaalla kädellä :) Ihanat!

Krista oli tehnyt kynsille alle ensin liukuvärjäyksen jonka päälle oli lisännyt leimoja ja siirtokuvia. Näissäkin on mielestäni niin ihania värejä käytetty että! Lisää voit käydä kurkkaamassa täältä "Kädet tärisee".

Mimosa oli käyttänyt koristeluissa lempilakkaansa ja leimoja. Miulle näiden kynsien värimaailma toi mieleen öisen viidakon :) Nämäkin on ihanat! Kunhan Mimosa saa tehtyä postauksen miitistä (ei paineita! ;D) niin voit käydä lukemassa sen täältä "It's Nail Time!".

Viimeisenä muttei todellakaan vähäisempänä esittelen teille Teannan kynnet. Nämä on niin ihanat myös! Rakastan tuota värimaailmaa <3 Teannan kynsistä voit käydä lukemassa enemmän täältä "Teannan oma paikka.".

Sitten siirtykäämme niihin kirppislöytöihin :P Mie ajattelin ennen miittiä etten osta sieltä kuin "todellisia aarteita" JOS niitä sattuu löytymään... No, miten sitten kävikään kun saimme myytävämme esille... Miulle iski (taas) joku ihme lakkaviirus joka hoki miulle, että "Tää lakka siun pittää ostaa, sie NIIN tarvit tätä!" Ja tätä tapahtui lähes minkä lakan kohdalla vaan minkä otin käteen. Onneksi sain sivuutettua muutaman kerran lakkaviiruksen huutelut ja ostokset "jäi" näihin aarteisiin. Kerron kuvien jälkeen nämä käymämme keskustelut kyseisistä lakoista.

Vas: O.P.I Simmer & Shimmer, Color Club Otherworldly, Kiko 638 Taupe, Essence 109 Off to Miami!
Simmer & Shimmer
Lakkaviirus: HEEI! Tää on O.P.I! Ja tää on halpa!
Mie: Joo-o, on halpa mutta en mie nyt taida tarvita tällaista glitterpläjäystä.
Lv: Niin niin, niinhän sä luulet! Katso nyt kuinka kaunis tämä on!
M: On joo kaunis lakka, mutta en tiedä tarvinko nyt tällaista.
Lv: No TODELLAKIN tarvit! Ja sitä paitsi tää taitaa kuulua samaan kokoelmaan sen Show It and Glow It!
M: No niin muuten taitaa, kyllä miun on pakko ostaa tää!
Ja uskon, että Lakkaviirus myhäili tyytyväisenä ja ylpeänä itsestään.

Otherworldly
Lv: Ohhoh mikä lakka! Katsoppas kun on mielenkiintoisen värinen!
M: No on kyllä joo. On kaunis lakka. Ei vain ole toi sininen oikein miun lempiväri.
Lv: No mitä höpäjät? Nythän on vielä talvikin tulossa niin ihan varmasti tarvit JUST TÄTÄ lakkaa kynsissä! Sitä paitsi tämä taitaa kuulua siihen kokoelmaan mistä siulla on jo pinkki ja vihreekin ;)
M: Niin muuten onkin! Kyllä miun sitte häätyy tää kotiuttaa!
Ja taas Lakkahiiri nosti ylpeänä nenäänsä yläviistoon.

638 Taupe
M: Oih mikä lakka! Tää on ihana!
Lv: Niin on! Osta tää!
M: Sen teen!
Tämän lakan kohdalla oltiin harvinaisen samaa mieltä.

109 Off to Miami!
Lv: Hei! Kato Essence!
M: No niin on. Anna olla.
Lv: Niin mutta katso! Siulla ei oo tätä ja tääkin on halpa!
M: On halpa joo, mutta en tarvi.
Lv: No osta nyt! Osta nyt! Mieles tekkee kuitenkin!
M: No jos saan siut hiljaseksi tällä lakalla niin ostetaan sitte.
Mutta kuinkas sitten kävikään.


O.P.I Simmer & Shimmer
Tämä siis kuuluu O.P.I Burlesque kokoelmaan ja on todellinen glitterpommi. Lakassa on sinistä, hopeista ja fuksian väristä glitteriä, hieman ehkä myös vilahtelee vihreää ja kultaa.
Lakan koostumus on aika paksua, kuuleman mukaan tahtoo olla vähän jokainen tämän kokoelman lakka paksuhkoa. Mutta levittyvyys ihan ok, kuivumisaika kyllä yllätti miut hitaudellaan. Mutta kaunis se on :)

Color Club Otherworldly
Tämä lakka kuuluu Starry Temptress kokoelmaan. Miellän sinisen värin jotenkin aina talveen, mutta tämä on ehdottomasti kyllä kesälakka. Lakka on siis sininen, jossa on hologlitteriä. Ei kyllä paljoa kimalla (varsinkin verrattuna Simmer & Shimmeriin), mutta on kaunis. Levittyvyys hyvä, tikulle riitti kaksi kerrosta hyvään peittävyyteen, mutta laitoin siltikin kolme kerrosta. Kuivumisaika nopea. Odotan innolla ensi kesää :)

Kiko 638 Taupe
Jotenkin miekin vain hurahdin näihin tekstuurilakkoihin ihan täysin! Ja jotenkin tämä väri kuuluu mielestäni syksyyn ja alkutalveen. Ehkä sen "likaisuuden" takia, en tiedä. Kiko on aika uusi merkki miulle, nyt vasta kesällä olen hommannut/saanut pari Kikon lakkaa käsiini ja voi luoja, että mie tykkään! Levittyvyys mahtava, peittävyys lähes täydellinen ja kuivumisaika fantastinen! En yhtään enään ihmettele näiden lakkojen hehkutusta! :)

Essence 109 Off to Miami!
Tämä lakka on taattua Essence -laatua, levittyy hyvin ja peittää jopa ensimmäisellä lakkakerroksella. Kuivumisaikakin on nopea. En vaan oikein osaa sanoa tästä väristä, onko sitten "likainen" vaaleanpunainen, pelkkä vaaleanpunainen vai mikä? Hei, ehkä tää on nyt kun pyörittelee tätä lakkaa kädessä niin oranssiin taittava vaaleanpunainen :D

Vas: China Glaze Liquid Leather, Black Diamond, Life Is Rosy, Orange You Hot?, For Audrey
Näistä lakoista en edes muista keskustelujamme, koska tässä vaiheessa miua vietiin jo kuin pässiä narussa. Ainoat muistikuvat on sanat: "Osta!", "Tarvitset juuri tämän!" ja "Katso miten halvalla saisit!" Onneksi Mimosalla ei ollut "enempää" lakkoja myynnissä! xD



Liquid Leather
Perus mustacreme, peittävyyteen tarvitsee kolme kerrosta. Kuivumisaika ok. Mie olen tässä huomannut, että Täydellisen Mustan metsästys on melkein yhtä toivotonta kuin Täydellisen Valkoisenkin. Tälle lakalle annan miinusta kyllä peittävyydestä. Mutta mustaa tarvii aina...

Black Diamond
Tällekkin mustalle annan kyllä miinusta peittävyydestä, aika lirua on. Mutta väri on ihana hiilenmusta. Kuivumisaika tässäkin ok. Eipä tästä sen enempää ole oikein kerrottavaa.

Life Is Rosy
Cremelakka, väri on murrettu vaaleanpunainen, ihana! <3 Peittävyys hyvä, peitti jo kahdella kerroksella ja kuivumisaika perus ChG:tä. En tiedä milloin saan tämän kynsille asti, kun jotenkin miusta tämä lakka vaatii koristeluiksi ruusuja nimensä mukaisesti ja punaiset ruusut kuuluvat mielestäni kesään :)

Orange You Hot?
Tämä lakka kuuluu kesän 2012 Summer Neons kokoelmaan. En tiedä, ei tämä miusta niin neon ole kuin mitä voisi olettaa. Mutta sinänsä lakka on kauniin värinen ja ehdottomasti kuuluu kesään. Lakka on väriltään ehkä hieman keltaiseen taittava ja "kirkas" oranssi, seassa hopeista ja vaaleanpunaista "hohtoa". Peittävyys aika huono, tikulle piti lakata neljä kerrosta kunnon peittävyyden saavuttamiseksi. Kuivumisaika hyvä. Tykkään :)

For Audrey
Tätä lakkaa on mielestäni hypetetty eri blogeissa ja pitihän se ostaa kun sattui tulemaan eteen. Lakan koostumus on creme ja väri on sanotaanko sitä nyt "Oikeaksi Tiffanyn Siniseksi"? Jolle on haeuttu myös patentti. No joka tapauksessa väri on vaaleansininen. Väri varmasti jakaa mielipiteitä, siitä joko tykkää tai ei :) Ja mie tykkään <3 Levittyvyys hyvä, peittävyys lähes täydellinen ja kuivumisaikakin hyvä. Olen todellakin iloinen, että tämä lakka sattui tulemaan eteeni :)

Toi kirppis oli kyllä heikko kohta miulle :D Olisin voinut ostaa vaikka kaikki lakat itelle :P No en nyt ihan kaikkia mutta ;) Enkä muuten ollut pahin "hamsteri" siellä, eräs nimeltä mainitsematon miittiläinen (KLIK!) palasi kotiin muhkeamman saaliin kanssa ;D

Nyt tää tyvär laittaa lakat pussiin ja painuu unten maille. Syksyistä alkavaa viikkoa kaikille!

OLETKO JO OSALLISTUNUT ARVONTAAN? 
KLIKKAA OIKEASSA YLÄREUNASSA OLEVAA KUVAA
TAI TÄTÄ :)