Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nfu Oh. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nfu Oh. Näytä kaikki tekstit

30. syyskuuta 2016

4/10 Lasimosaiikkikynnet

Kuka muistaa miun PinkkiPantterin testaamattomat -haasteen? Niimpä, mieki olin sen lähes tulkoon unohtanut koko kesäksi :D
Pidimme elokuun puolessa välin ystäväni Heidin kanssa KynsiStudion. Kun mietin meille teemaa sinne, mieleeni putkahti tämä haaste. Joten ajattelin että nyt on aika nostaa jälleen lakka pöydälle ja tarttua haasteen kimppuun. Tämänkertainen haaste oli lasimosaiikkikynnet.

LASIMOSAIIKKIKYNNET
Koristelutyyli, jossa värilakan päälle leikellään kynsille tarkoitettua sellofaania.
Sellofaania voi tehdä myös itse: decalmatolle lakataan läpikuultavaa lakkaa, josta lakan kuivuttuaan leikataan palasia kynsille.


Mie en alkanut tilaamaan sellofaania, joten tein sitä itse. Olin muka reipas. Alkuun tämä tuntui liiankin helpolta, mutta tulihan se todellisuus päin pläsiä melko nopeasti. Homma alkoi tökkimään jo palasia leikeltäessä ja ensin miun palaset olivat aivan liian suuria. Niimpä se taistelu alkoi, kun palasia piti ruveta pienentämään.
Fiksuna tyttönä asettelin leikatut palaset valmiiksi, joista sitten ajattelin vaan nostaa palaset kynsille. Eihän se niin helppoa taaskaan ollut. Ei asettunut palaset kynsille mallien mukaan, ei.

Loppujen lopuksi menin jälleen sieltä, missä aidassa on reikä, ja tein mosaiikit vain neljään kynteen. Mosaiikin palaset meni juuri siihen kohtaan mihin ne sattui osumaan. Ja kuten kuvasta näkyy, palojen väleissä on melkoisen isot raot :D

Muut kynnet saivat seurakseen leimat. Mie värkkäisin varmaan vieläkin näitä, jos olisin tehnyt mosaiikit joka kynteen. Ei sillä, kyllähän mie olisin voinut jäädä asumaan Heidin luokse ;D 
Lopuksi mie vielä mattasin nämä, kiiltävänä näistä ei meinannut juurikaan erottaa nuita mosaiikkeja. 


Leimat löytyivät Heidin Über Chic laatasta 4-02. En ollut aikaisemmin testannut Überin laattoja ja voi luoja kuinka hyvin ne toimii! Tämän jälkeenhän miulle on jostain siunaantunut Überin kokoelmat 1 ja 8. Eikä taida jäädä kokoelmat siihen ;)

Seuraava haaste on sitten Ikat -kynnet. En kyllä ymmärrä miten mie en ole aikaisemmin testannut Ikat -kynsiä. Onhan niitä kumminkin jo parisen vuotta näkynyt porukoilla olevan. Ai niin, miehän olen erilainen nuori ja kuljen aina hieman jäljessä ;D

Miltäs lopputulos näyttää?
Oletko sie kokeillut tätä tekniikkaa?

Aikaisemmat haastepostaukset:

13. marraskuuta 2015

Syyskuun KynsiStudio

Kun elää pienessä paniikkiodottelussa ja yrittää saada koneelta kaiken tärkeän (kuvat,tiedostot,ym) talteen, sitä voi löytää kaikkea vanhaa ja hauskaa koneen syövereistä. Näin kävi miulle. Olen nyt saanut talteen kolmelle muistitikulle mielestäni tärkeimmät tiedostot ja nyt vain odottelen milloin kone lasahtaa lopullisesti.
Mutta mitä mie sitten löysinkään... Meillä oli ystäväni Heidin kanssa viimeisin KynsiStudio syyskuun lopulla, enkä nähtävästi ole saanut tehtyä postausta siittä. Korjataan tilanne nyt.

Tilanne on nyt vaan se, etten muista kuollaksenikaan mitäs kaikkea me värkkäiltiin ja jutskailtiin Studiossa. Sen muistan, että teemana meillä oli flakieslakat. Niitä kun sattuu löytymään useampi puteli, mutta harvoin niitä tulee käytettyä. Mie päätin muka panostaa lakkauksiin ja tein alle ensin liukuvärin, jonka päälle lakkasin flakieslakkaa, ja siinä huumassa vielä leimasinkin. Vaikka nyt kun kynsiä kattelee, niin ei hirveästi tule panostus esille :D

Olisin niin halunnut kertoa teille KynsiStudiosta vielä enemmän, mutta en tosiaan muista juurikaan mitä teimme ja nyt vielä huomasin, että miulla ei ole edes Heidin kynsistä kuvia täällä. Joten joudumme "ihastelemaan" nyt näitä miun kynsiä. Mie muistelen, että Heidi oli jälleen tapansa mukaan loihtinut meille kaikkia herkkuruokia, mutta en ymmärrä miten mie en ole kuvannut niitä. Saanko syyttää vanhuutta myös tästä muistamattomuudesta?

Mie sain tässä eräänä iltana jälleen karsittua lakkojani ja huomasin samalla kuinka paljon miulle on kertynyt Essencen lakkoja. Ja niin nätisti ne oli pölyttymässä helmerissä. Nukkumaan mennessä mieleeni tuli idea tehdä teemaviikko Essencen lakoista ja jos nyt ei aikataulut k*se kovin pahasti niin voi olla, että saan toteutettua sen ensi viikolla. Miltäs kuulostais Essence -teemaviikko? Niin ja jos kone vain pysyy kasassa vielä ensiviikon... :D

Ideaa seuraavaan KynsiStudioon? :)

2. lokakuuta 2014

Syksyisissä tunnelmissa

Näin se on lokakuukin polkaistu käyntiin. Äkkiä menee tämä aika! Muistatteko muutama kuukausi sitten, kun sai alkaa penkomaan kaapin pohjalta kesävaatteet ja kesälakat esiin? Nyt on vissiin aika tunkea ne takaisin sinne kaapin pohjalle. Höh. Tänään esittelen teille parit syksyiset kynnet, jotka ovat odottaneet postausvuoroa parisen viikkoa.


Näissä kynsissä lakkana käytin OPI:n My Vampire Is Buff:ia. Alunperin tarkoitus oli tehdä ihan erilaiset kynnet useammalla eri lakalla, mutta yllätys!yllätys! näissä käytetyt pöllö-decalsit eivät taaskaan näkyneet kuin vaalean lakan päällä. Voitte varmaan kuvitella kirosanat jotka latelin pää punaisena ilmoille, kun olin lakannut kynnet ja huomasin ettei decalsit näy.


Huomaatteko muuten näissä kuvissa eroja? Kuvasin nämä ulkona luonnonvalossa ja koneella vasta huomasin kuinka valo leikkii nuiden nimettömässä ja keskarissa olevien irtoglittereiden kanssa. Oikeasti nimettömässäkin oli kaksi mustaa irtoglitteriä :)


Pitäähän se kerran syksyssä ainakin tehdä oranssit kynnet, eikö? Nämä oli sellaiset "yhden päivän" kynnet. Iltavuorosta kotiin päästyäni huomasin, että lakathan ne täytyy vaihtaa. Vaikka olisikin seuraavana päivänä aamuvuoroon meno. Ehtiihän sitä myöhemminkin nukkua...
Onneksi näitten kynsien lakkaamisessa oli wensuit kohdillaan :D Tai sit mie olin vaan kaukaa viisas kun valitsin leimattavaksi kuvaksi tämän jolla ei ole väliä vaikka menisi vinoonkin :D

Vas: China Glaze Peachy Keen, Nfu Oh 38 ja Konad Brown.
Laatta BM-H11
Nyt taitaa olla kaikki syksyiset kynnet tälle syksyä tehty. Kohta saa alkaa kaiveleenkin talvileimat ja decalsit esille. Kalsarithan on jo otettu esille ;DD

Oikein syksyistä loppuviikkoa! :)

29. huhtikuuta 2014

Voi ärsytys!

Tänään esittelyssä "ei minkäänlaiset" kynnet joista ei todellakaan ole oikein mitään sanottavaa. Joten haluan avautua tänne eräästä asiasta. Avauduin jo facebookissa samaisesta asiasta, mutta tänne uskallan avautua hieman enemmän. Ja tämä odotettu avautuminen koskee fb:ssä kiertävää arkikuvahaastetta! Ja avautuminen alkaa juurikin nyt!
Voi #%*&#¤* että miua ärsyttää se haaste! Se on nyt ainakin kolmatta viikkoa siellä kiertämässä ja loppua ei näy! Joka helv kerta kun avaat lärvikirjan etusivulle pamahtaa ainakin se kolme kaveria jotka on aloittanut haasteen, neljä kaveria joilla on jo toinen päivä menossa, viisi kaveria joilla on viiminen päivä menossa jne...


Joo, kyllä se oli ihan hauska sen eka ja toka päivän mutta nyt se on mennyt siihen, että porukka laittautuu kuviin ihan erilailla kuin arkena muuten laittautuisi. Ja ruokakuvat on niin viimisen päälle a'la carte meininkiä ettei mitään jiitä. Ja entä ne kaupassa käynti -kuvat? Eihän nyt oikeesti porukka osta sellasia herkkuja sellasia määriä edes jouluna! Ja niitä kuvia kun katsoo niin tuntuu, että porukoilla on vuorokaudessa ainakin se 35 tuntia joista 20 tuntia on vapaa-aikaa/omaa aikaa ja energiaa on vaikka muille jakaa! Nyt oikeesti pääsee isorumasana!


No joo, nyt sieltä tulee varmaan kommenttia tyyliin "mikä sit on facen tarkoitus ja minkä vuoksi mie siellä olen". No miun mielestä se on hyvä paikka pitää yhteyttä ystäviin jne. vaihtaa ajatuksia erilaisissa ryhmissä jne. sekä jakaa joitain HAUSKOJA SATTUMUKSIA oli ne sitten kuvina tai tekstinä eli ei sinne tartte joka 5 minuutein välein laittaa kuvaa tai yleensä päivitystä tyyliin "Klo.08:45 Huomenta. Josko keittäis kahvit? Klo.08:50 Nyt olis kahvit tippumassa. Klo.09:00 Jaa, nyt olis kahvi valmista. Klo.09:01 Ottais vaikka kupin kahvia." Niimpä niin.

Okei, sitten sieltä voi tulla kommenttia tyyliin "olenko mie stalkkeri jos en ite jaa siellä mitään?" Noen ole. En todellakaan ole. Miulle on se ja sama minkälaisen juustopaketin ostit kaupasta ja mihin aikaan. Ja mistä kaupasta. Ja paljonko juusto maksoi. Ja millä hyllyllä jääkaapissa sitä säilytät. Se mitä mie tykkään seurata on juurikin hauskat kommellukset, mietelausetzydeemit, oman harrastuksen kuvia joihin lukeutuu eläinkuvat. Ja niin päin pois. En todellakaan halua tietää kaikkea.

Ja juu, mie olen juurikin sellainen joka ei päivitä sinne milloin käyn salilla, milloin vessassa, milloin katson telkkaria, kenen kanssa teen ja mitä teen ja missä teen. Mie en halua, että kaikki tietää mitä mie teen vapaa-ajallani. Ja ihan työnikin puolesta pidän aika matalaa profiilia siellä. Toki mie päivitän joskus jotain, mutta sen päivityksen näkee vain harvat ja valitut. En tykkää, että entinen koulukaveri näkee miut kadulla, tulee juttelemaan ja tietää kaikki miun asiat. En todellakaan halua.
No joo, jokohan mie olisin vaahdonnut asiasta tarpeeksi :D Kaikille nyt tuli varmasti pointti selväksi :D En avaudu enempää. Kiitos ja anteeksi.

Vas: China Glaze Papaya Punch, China Glaze Orange You Hot?
Nfu Oh 59, Orly Instant Artist White Crips, siirtokuvat ja dottis
Kynsillä on siis siirtokuvia joita hieman pimppasin. Mustat kuviot on decalseja ja linerillä vetelin valkoista sekaan ja dottarilla muutamat oranssit pynpyrät. En oikein osaa sanoa mitä mielessäni pyöri kun näitä tein. Tuskin mitään. Eli ei mitään muuta sanottavaa näistä.

Vaikka mie nyt avauduinkin tästä, niin saa siellä facessa
avautua niin paljon kuin kukin haluaa omasta elämästä.

Älkää kivittäkö miua, jooko? :)

P.s. Nyt mie tiedän sen napiskan mitä klikata ettei kaikkien kavereiden jutut näy 
miun etusivulla ;)
Hahaa!

29. joulukuuta 2013

Kyllä pukki tietää ;)

Joko saa sanoa ja hehkuttaa, että Joulu on virallisesti ohi? No ainakin se on miun kohdalla ollut ohi jo pari päivää sitten! JEE! Kuten voitte arvata mie en saanut sitä joulufiilistä millään. Mutta kuitenkin Joulu meni mukavasti, kävin vanhempien luona syömässä ja sit loput joulupäivät meni ystävän luona. Ja olinhan mie ollut näköjään kilttinäkin, sain nimittäin muutaman lahjan! Ja niistä esittelen teille kynsiaiheiset :)


Vasemmalta katsottuna tästä setistä löytyy lakat Pirouette My Whistle, Pink Friday, Gargantuan Green Grape, Can't Find My Czechbook ja Suzi Takes the Wheel.

Pirouette My Whistle on saanut melko paljon hehkutusta eri blogeissa johtuen sen kauneudesta. Ja onhan se kyllä kaunis! Lakka kuuluu OPI NYC Ballet Soft Shades kokoelmaan (kevät 2012). Lakka on siis glitterlakka kirkkaalla pohjalla jossa on mukana hopeista hienojakoista glitteriä sekä pieniä valkoisia hexagonglittereitä. Ihana <3
Pink Friday on Nicki Minaj kokoelman (kevät 2012) "purkka-pinkki" cremelakka. Lakka on koostumukseltaan hyvä, siis helppo levittää jne. mutta vaatii kolme kerrosta kunnon peittävyyteen. Ehkä annan sen lakalle anteeksi, koska on kumminkin niin ihanan värinen :)
Gargantuan Green Grape on Brights kokoelmasta minttuinen cremelakka. Tästä on liikkeellä myös mattaversio sekä toinen cremelakka joka on hieman ehkä siniseen taittavampi. Tämä miun versio on onneksi tämä "rehellisen" minttuinen :) Lakka vaatii kylläkin kolme kerrosta tasaiseen ja peittävään lopputulokseen, ehkä neljäskään kerros ei olisi pahitteeksi... Herättää miussa hieman ristiriitaisia tunteita, jätänkö itselleni vai laitanko kiertoon. Ehkä annan lakalle toisen mahdollisuuden :)
Can't Find My Czechbook kuuluu kokoelmaan Euro Centrale (kevät 2013). Lakka on kaunis sininen cremelakka joka peittää jo kahdella kerroksella. Levittyi hyvin ja muutenkin taattua OPI laatua :) Ihana lakka <3
Suzi Takes the Wheel on hieman vanhemmasta kokoelmasta lähtöisin, nimittäin Touring America joka ilmestyi syksyllä 2011. Lakka on harmaa cremelakka, ehkä hieman taittaa (siis todella vähän) vihreään. Koostumukseltaan vallan loistava! Levittyy hyvin ja peittää kahdella kerroksella. Jos lakkakokoelmasta puuttuu harmaa creme, suosittelen tätä! :)


Sitten pukki toi myös nämä Nfu Oh:n Cuticle Removerin ja Aqua Basen. En ole ehtinyt näitä vielä kokeilemaan joten en osaa sanoa näistä vielä mitään :) Onko teillä mitään kokemusta näistä? :)

Kiitos ihana ystäväni Heidi! <3
Mistä kummasta se pukki tietää, että olen näihin OPIn mini kokoelmiin niin hulluna?! ;D Tämän ihanaisen paketin sain ystävältäni Heidiltä <3 Ja ihan pelkästään vaan tuon mukana tulleen pääkallokorun takia :D
Setti sisältää lakat Yellopalooza, Stand In Lime For Days, Rolling Bones ja The Drummer Is Hot. En ole ehtinyt näitä(kään) vielä testaamaan mutta uskon tykkääväni näistä <3

Kiitos Eekku! <3
Sain pienen lahjan myös blogiystävältä Eekulta. Lahja sisälsi kultaista glitteriä purkillisen, punaisen Depend lakan (307), joulukortin, Eekun itsetekemät hiuspompulan ja sormuksen. Paketti on kyllä ihana ja varsinkin toi pääkallipompula ja sormus vei miun sydämen! <3 Kiitos Eekku! :)

Kiitos SaraCupCakez!
Tämä ei varsinaisesti ollut joululahja, koska voitin tämän SaraCupCakezin blogin arvonnasta :) Mutta koska tämä saapui heti joulun jälkeen niin voin sanoa tätä joululahjaksi :) Kyseessä on vuoden 2013 OPI seinäkalenteri ja tämä sisältää niin ihania kuvia! <3 Olen miettinyt, että tekisin kuvista tauluja mutta pitää vielä hieman funtsia mitä kaikkea kivaa tästä voisi tehdä, onko teillä mitään upeita ideoita? :) Kiitos vielä Sara! <3

Eli olin mie ainakin osan vuodesta ollut kilttinä :) "Ainahan mie olen kiltti" ;) Onneksi on nyt tämä Joulu taputettu pakettiin ja kohta pääsee aloittaan uuden vuoden ;) Vielä on varastossa kynsiä ja miulla taitaa tulla hoppu, että saan tyhjennettyä kaikki kynnet tänne...

Olittekos te ollut kiltteinä? Mikä oli teidän mieluisin lahja? :)

28. marraskuuta 2013

Mattaa

Voi jehna, että tuolla ulkona on liukasta! Ja pimeää >:( Mutta jos jotakin positiivista tähän päivään pitää hakea niin se, että teemaviikko on ohi! Miun ei tarvi enää repiä stressiä siitä :D

Tänään esittelen teille kynnet viime kuulta kun ei ollut vielä lunta ja puiden lehdissä oli hieman vielä ruskaa jäljellä. Halusin kynsillekkin ruskaa mutta ei miulla oikein ollut mitään syksyisiä siirtokuvia tai mitään. Niimpä lakkasin kynnet mustaksi ja Nfu Oh:ta päälle. Loppusilaus mattapäällyslakalla.


Aika tylsät ja ei niin syksyistä mitä ajattelin. Höh. No mutta tummat kynnet sopii syksyyn :) Ehkä näihinkin olisi voinut laittaa vaikka oranssit strassit tai jotain. Ehkä leimatkin olisi voinut toimia oranssilla lakalla. No hyvä se on nyt rykäistä kun k*kka on jo housussa.


No tästä kuvasta saa hieman paremmin selvää kuinka toi Nfu Oh loistaa eri väreissä. Kauniita on kyllä noi flakies-lakat :)

Takaisin tähän päivään... Kävin päivällä hieman shoppailemassa kaupungilla kun etsin parille blogiystävälle pientä joululahjaa niin matkani eksyi jälleen Tiimariin. En kyllä tajua miksi, koska viime reissukin siellä oli mitä oli, huoh! No mie menin siis Tiimariin ajatuksena ostaa valmiit joulukortit sukulaisille kun en jaksa millään itse alkaa askartelemaan. Kävelin sisään ja pysähdyin katselemaan kortteja niistä pyörivistä telineistä. Telineitä oli kolme ja olin ainut joka niitä katsoi. Vierelleni tuli, anteeksi kielenkäyttöni, joku vanha mummo joka alkoi ihan pokkana pyörittämään juuri sitä samaa telinettä mitä mie katsoin. Hei haloo! Miekin olen tässä! Että miua otti päähän. Vaikka loin vanhukselle katsekontaktin merkiksi siitä, että MIE katson tätä telinettä MIUN vauhdin mukaan niin EI! Mummeli vaan katsoi suoraan silmiini ja pyöritti telinettä miten halusi! GRRR! Siirryin sitten kilttinä tyttönä viereiselle telineelle.

Kun olin saanut valkattua koriini kaikki 20 kpl kortteja, huomasin telineiden vieressä pöydän jossa oli myös joulukortit tarjouksessa. Siis samassa tarjouksessa kuin telineissä mutta pöydällä oli hieman erilaisempia kortteja. Ja tietenkin siinä pöydän edessä oli tämä samainen mummeli salamana paikalla. Eikä puhettakaan että olisi tehnyt miulle tilaa viereen... Niimpä niin. Kymmenisen minuuttia se mummeli pyöritteli niitä kortteja joita ei sitten kumminkaan ostanut. Mie nappasin muutaman kortin pöydältä mukaan ja suunnistin kassoille savu korvista nousten. Kassatäti oli varmaan seurannut tilannetta vierestä kun oli niin yli-ystävällinen ja iloinen. Mikä tietenkin "paransi" miunki mieltä. Niimpä. Äkkiä vaan ulos kaupasta ja laskemaan sataan asti. Ehkä muistan olla menemättä Tiimariin seuraavan kerran.

Vas: Gina Tricot Black, Nfu Oh 59 ja Essence 07 Soft Touch (matta)
Miten te piristätte "mustaa" päiväänne? :)

12. heinäkuuta 2013

Alkukesän ostoksia

Miulle on ihan selvästi iskenyt jokin "tappaja-viirus"! En nimittäin ole paljoa ostellut viime aikoina kynsilakkoja o_O
Tämä kyseinen viirus on tappanut miulta sen kuuluisan inspiraation tehdä kynsiä sekä ostella uusia lakkoja.
Koneeni syövereistä löysin kuitenkin muutamat ostokset jotka olen hankkinut maalis-kesäkuussa.

Aloitetaan leimauslaatoista:

Vasemmalta: A43, A49 ja A59
Teimme ystäväni Heidin kanssa kimppatilauksen toukokuussa Chez Delaney:lle kun siellä oli jotkin alennusmyynnit menossa. Nämä laatat oli tarjouksessa 2 ekeä per laatta :D
Miulla on toiminut nämä laatat hyvin mutta luin jostain blogista, että näissä on (melko paljon) ollut "maanantai-kappaleita" liikkeellä. Tyyliin nuita reunakuvia ei ole pystynyt käyttämään ollenkaan koska niistä on ollut vain puolet jäljellä. Hyvin selitetty ;D
Näyttäisi olevan muuten vieläkin tarjouksessa!

Vasemmalta: Nfu Oh Hand & Body Lotion ja Nfu Oh Flower Oil
Nämä ovat samalla kertaa tilattu samasta paikasta kuin ylemmät leimauslaatat. Ja yllättäen nämäkin oli tarjouksessa :D

Käsi- ja vartalorasva: En ollut aikaisemmin testannut mitään Nfu Oh:n käsirasvoja, joten tilasin tällaisen 30ml pienen putelin laukkuun. Tää on kyllä todellakin pieni! :D Pullo itsessään on yhtä kaunis kuin saman merkin lakkapullot.
Tuoksuna on mustakirsikka ja muskottipähkinä, melko voimakas tuoksu mutta miua ei haittaa voimakkaat tuoksut. Melko makea tuoksu. Koostumukseltaan melkoisen "kevyttä" ja imeytyy hyvin. Eikä jätä käsiä mitenkään tahmaisiksi. Suosittelen :)

Kynsinauhaöljy: Pitihän se saada itsellenikin tämä kaikkien hehkuttama kynsinauhaöljy :D Tuoksuna tässä on Bubble Gum joka tuoksuu lähinnä HubbaBuballe :P
Helppo levittää ja imeytyy hyvin. Pitää vain muistaa pestä kädet ennen lakkailuja jos on käyttänyt tätä. Tykkään kovasti ja suosittelen :)

Vasemmalta: China Glaze Ingrid ja China Glaze Riveter Rouge

Nämä lakat olen ostanut jo maaliskuussa, mutta jostain kumman syystä en ole näitä teille esitellyt aikaisemmin. Ostin nämä fb:n Kynsikoristekirppikseltä.

Ingrid: Miulla oli silloin se ruskea-kausi menossa niin tämähän oli pakko kotiuttaa :D Ingrid kuuluu Vintage Vixen -kokoelmaan (v.2010). Värinä tämä on lämmin taupe (ruskeanharmaa) höystettynä kultaisella shimmerillä. Kaksi kerrosta riittää peittämään ja kuivuu nopeaa. Kaunis väri :)

Riveter Rouge: Myös tämä lakka on China Glaze Vintage Vixen -kokoelmasta. Tilatessani ajattelin tämän olevan enemmänkin "joulu-lakka" mutta mieleni muuttui tikuttaessani tätä, kyllä käy ympäri vuoden kynsillä tämä :)
Värinä tämä on ehkä syvän punainen lakka höystettynä hopeisella shimmerillä ja kultaisella (pienellä) glitterillä. Kaunis ja tyylikäs väri :) Myöskin tämä peittää kahdella kerroksella ja kuivuu nopeasti.

O.P.I You're Such A Budapest

You're Such A Budapest: Tämän ihanuuden kotiutin fb:n Kynsikoristekirppikseltä (ylläri) huhtikuussa. Lakka kuuluu O.P.I Euro Centrale -kokoelmaan (v.2013) ja voi luoja, että tämä on ihana! <3
Lakka on kaunis lila/laventeli, koostumukseltaan "kevyt" creme. Swatchatessa huomasin tämän sisältävän hopeista shimmeriä, mikä oli iloinen yllätys :) Peittävyydeltään ihan ok, kolme kerrosta vähintään kannattaa laittaa. Mutta kuivuu nopeaa. Niin ihana! :)

China Glaze White On White ja O.P.I You're Sucha A Pisa Work

Nämäkin lakat olen kotiuttanyt (yllätys!yllätys!) fb:n Kynsikoristekirppikseltä :D Miulle pitäis varmaan laittaa sinne joku "lakkametri", vähän niinkuin alkometri mutta siinä pitäis pilliin sanoa millon viimeksi on ostanut sieltä jotain :DD
Näistä lakoista en näyttää ole ottanut swatch-tikuista kuvia o_O
Kandee googlata jos haluttaa nähdä swatchit :)

White On White: Perus valkoinen creme lakka. Ei täydellisin mutta parempi kuin aiemmin käyttämäni Wild & Mild Polabear. Vaatii suht tasaseen jälkeen kolme kerrosta. Täydellisen valkoisen lakan metsästys jatkukoon...

You're Sucha A Pisa Work: Lakka on O.P.I Italian -kokoelmasta, pinkki creme lakka joka peittää kahdella kerroksella ja kuivuukin nopeaa. Perus O.P.I laatua :) Ja mikä loisto ilman päällyslakkaakin!
Väristä tykkään kovasti, hieman sellainen "syvä" pinkki :D

Loppuunvetona voi todellakin todeta, että kipeenä tässä häätyy olla kun ei ole tullut kovinkaan montaa lakkaa ostettua! :P Muutama lakka kyllä vielä odottaa vuoroaan päästä esittelyyn mutta en ole ehtinyt kuvata niitä vielä.

Palatkaamme hetkeksi takaisin lakkaan joka kutsuu itseään nimellä You're Such A Budapest. Sehän piti heti saada kynsille ja kun miua vielä jäi vaivaamaan eräät tarrat... ;D


Nimittäin nämä! Miulla niin jäi hampaan koloon kaihertaan ne tarrat niin oli pakko kokeilla josko osaisin itse lakkailla samantyyppiset ja tässä on tulos :)



Näistä tuli hieman hillitymmät mutta tykkäsin näistä, johtunee enimmäkseen juuri tästä You're Such A Budapest lakasta :)
Tämä oli taas näitä "nopeaa ja helppoa" koristelutyyliä, värejä vaihtamalla saa taas ihan erinäköiset kynnet aikaan :)

Käytetyt lakat:
- O.P.I You're Such A Budapest
- Color Club Lavendarling
- Orly Instant Artist Jet Black
- Orly Instant Artist Crisp White
- Orly Instant Artist Platinum Glitter

Lopuksi halluisin teiltä hieman mielipiteitä ;) Nimittäin blogini on saanut uusia ihanaisia lukijoita, KIITOS SIITÄ TEILLE! Ja nyt kun alkaa 100:n lukijan raja tulla vastaan niin mietiskelin tässä järjestäväni teille sen kunniaksi arvonnan! Ja se mihin halluisin niitä mielipiteitä on se, että

Minkäslainen palkinto teitä kiinnostaisi? Lakkoja? Koristeita? Hoitotuotteita? Tai jotain muuta kynsiin liittyvää kenties?

Antakaahan miulle vinkkiä niin alan hommaamaan palkintoa kasaan! :) Nyt mie jatkan työntekoa ja toivotan kaikille hurjan mukavaa viikonloppua!

19. helmikuuta 2013

Vanhoja lakkoja -jatkuu...

Elikkäs tämä on jatkoa edelliselle postaukselle, jossa kaivoin unohdettuja kynsilakkoja kynsilakkapakeistani. Edelliset lakkaukset lähtivät melko nopeaa vaihtoon ja tilalle tuli nämä... Ja voin kertoo, että nämäkin lähti melko nopeaa vaihtoon :D Syyn näkee kuvasta...


Lakat nimittäin olivat yöllä ottaneet kuviota lakanoista, prkl! :D Muuten olisin kyllä tykännyt näistä kynsistä ja varmasti olisivat olleet kynsillä parikin päivää.


Ajattelin, että kun lakka on todellakin vanha lakka niin koristuksetkin häätynee olla "vanhoja" :D Niimpä tein dotting toolilla helpot kukkaset kynsiin ja lisäsin niihin valkoiset helmenpuolikkaat. Kunnon old school -meininkiä :D

Käytetyt lakat ja tarvikkeet
- Rimmel Green With Envy
- Color Club Peppermint Twist
- Helmenpuolikkaat

Ja se paljon puhuttu vanha lakka on toi Rimmel. Muistan kun silloin aböö vuosi sitten kun aloin enemmänkin harrastaan tätä kynsienlaittoa niin ystäväni antoi miulle tämän lakan. Ja siitä asti olen tykännyt tästä väristä vaikka en ole monestikkaan lakannut tällä. Ehkä mie salaa pihtaan tätä  ;D

Sitten... Haluan esitellä teille ensimmäiset Nfu Oh  -lakkani! Ostin ne eräästä blogista. Olen aina ihaillut näiden lakkapullojen ulkonäköä ja nyt sain omani, jee! :P 

Vasemmalta nrot: 59, 56 ja 38
Aaa, ihanuuksia! Voisin melkein nukkua nämä tyynyn alla :D Kaikki kolme lakkaa ovat flakies -lakkoja. En ole saanut vielä aikaiseksi lakata näitä kynsilleni mutta swatchit olen tehnyt:

Nfu Oh 59

Nfu Oh 56

Nfu Oh 38

Kuten kuvista näkyy nämä eivät ole yksistään peittäviä. Halusin testata näitä vielä eriväristen lakkojen päälle ja tein niistäkin teille swatchit. Kuvista näkee lakat joiden päälle kokeilin, klikkaa suuremmaksi :)




Tulipas aika kuva painotteinen postaus :D Ei varmaankaan haittaa yhtään! Omistatteko te yhtään Nfu Oh lakkoja? Onko kellään mitään tämän merkin creme-lakkoja, onko hyviä? Ne creme lakat kiinostaisi miua sekä ne holot :P Jos teillä on vaikka kuvia missä olette käyttäneet Nfu Oh:n lakkoja niin laittakaas linkkiä!

Kohtahan se on muuten helmikuukin ohi, mihin tämä aika oikein rientää? Kuun lopussa miulla on pieni yllätys teille ;D Mut enpä kerro enempää! :P

Aurinkoista loppuviikkoa kaikille! Ihanaa kun aurinko on parina päivänä jo esittäytynyt meille, se ei sittenkään ole unohtanut meitä :D