Näytetään tekstit, joissa on tunniste Essence. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Essence. Näytä kaikki tekstit

17. syyskuuta 2018

Kesän nysäkynnet

Mie mietin pitkään kehtaanko edes esitellä näitä miun kesän nysäkynsiä, mutta annetaan nyt palaa! Laitan tähän samaan postaukseen kaikki kolmet nysät niin saanpahan ne pois mielestä :D
Varoitan jo näin etukäteen, että näihin kynsiin panostin vielä vähemmän mitä ennen kesää panostin. Miun pitää nyt kyllä hengähtää rauhassa, että kehtaan lisätä kuvat tänne.


No niin, tässä ensimmäiset nysät. Voin kertoa, etten tykännyt näistä yhtään. Pohjalle lakkasin pari kerrosta Essencen #lucky lakkaa ja päälle kaivoin vanhat siirtokuvat. Siirtokuvien päälle töpöttelin vielä Orlyn Prisma Gloss Silver kimalle lakkaa. Ai että... ei jatkoon.

Pitää kerätä taas rohkeutta seuraaviin kynsiin.

No niin. Ei yhtään sen hienommat kynnet kuin edellisetkään. HUOH! Lakaksi valitsin (fiksuna tyttönä, kun ajattelin nudelakan valehtelevan pituutta lisää) OPIn lakan You're So Vain-illa. Jälleen päälle siirtokuvat ja kimalletta. Joo, ei pääse nämäkään jatkoon.

Voi luoja... kirsikkana kakun päällä. Näillä lakkauksilla mentiin juhannus... Jos kerron vain, että lakkana on Picture Polishin lakka London, en muuta.

No niin, nyt vielä kun kehtaisin painaa entteriä. En vielä. En vielä. Pakko keittää kahvit. No antaa nyt mennä!

... En kehtaa edes kysyä teidän mielipiteitä kynsistä...
No onpahan nyt tämä alta pois :D


31. elokuuta 2018

Alkukesän kynsiä

Kuten jo viime postauksessa kerroin, miullahan napsahti alkukesästä lähes kaikki kynnet riksrakspoks rikki. Ja niimpä miun piti viilata kaikki kynnet tosi lyhkäsiksi. Tämä vei mennessään myös lakkausinnostuksen ja lähes koko kesän menin vain yksivärisillä kynsillä.

Mutta esittelen nyt teille parit kynnet toukokuulta, jolloin kynsissä oli vielä pituutta. Näiden lakkausten jälkeen sain sitten sanoa heipat pitkille kynsille.

Tässä ensimmäiset kynnet toukokuun alusta. Lakaksi valikoitui Essencen Indian Summer ja nimettömään tuli ZOYAn Cosmo. Lisäsin kynsiin sulkasiirtokuvat, joiden päälle töpöttelin ensin OPIn Pirouette My Whistleä ja kun se ei oikein riittänyt niin töpöttelin vielä Orlyn Prisma Gloss Silveriä. Kimallus ei oikein tahdo näkyä kuvassa, mutta auringossa nämä kimalteli nätisti.


Ja sitten nämä toiset kynnet alkukesältä. En tiedä miksi halusin näin "tummaa" lakkaa kynsille (olisikohan miulla ollut känkkäränkkäpäivä...), mutta halusin lakata kynnet Picture Polishin Eyrellä. Tää on kyllä aivan mahottoman kaunis lakka! Lisäsin kynsiin vielä siniset siirtokuvat. Tykkäsin näistä lakkauksista, vaikka eivät niin kesäiset olleetkaan.

Minkä väristä lakkaa sie suosit kesällä eniten? :)


25. kesäkuuta 2018

Toinen mahdollisuus

Nyt on juhannuskin taputeltu ja miullahan se meni sorvin ääressä. En kyllä valita yhtään, koska vettä tuli taivaan täydeltä koko juhannuksen. Sain jopa tehtyä juhannukseksi kynnet, mutta ne oli juosten kus... siis lakattu ja näytän ne toisessa postauksessa täällä joskus (vähän niinkuin sivulauseessa). Mutta nyt tämän kertaisiin lakkauksiin!
Muistaako kukaan, kun huhtikuussa purnasin teille Essencen (silloin) uusista leimausvermeistä? Muistin virkistämiseksi postaus aiheesta löytyy täältä.
Nyt kuulkaa mie sitten annoin toisen mahdollisuuden Essencelle näyttää miten toimivia leimauslaatat ja stampperi ovat.

Olin räväkällä tuulella ja lakkasin ensin kynsille Picture Polishin neonlakkaa Crazy. Ja onhan tämä vaan C R A Z Y lakka, mielettömän värinen! Lakka vaati kolme kerrosta peittävyyteen, mutta antakaamme armoa, koska onhan tämä vaan upea neonlakka!
Ja sitten! Sitten siirryin taisteluasemiin ja järjestelin kaikki tarvittavat leimausvermeet pöydälle järjestykseen. Ja kuivasin hikipisarat ohimoilta.

Sitten käärin hihat ylös ja aloin hommiin. Leimasin kynsille ensin valkoiset kuvat MoYou londonin laatasta Holy shapes -04 ja mustat kuvat Essencen laatasta 02 Shapes of glory. Stampperina miulla oli Essencen stampperi.
Vaikka käytössä oli kaksi eri merkin laattaa, oli taistelu sama molempien kanssa, mie kerron miten hommat oikein meni.
Ensimmäinen kuva laatasta ei noussut yhtään stampperiin. Ajattelin noh, ei se mitään, pyyhkäisen laatan asetonilla ja stampperin pyöräytän teippirullan palasessa. Toinen kierros. Jälleen pyyhkäsen hikeä ohimoilta ja otan keuhkot täyteen ilmaa. Pidätän hengitystä ja otan stampperin käteen. ZADAA! Kuva nousi ihan täydellisesti stampperiin! Leimasin siis ensin noi valkoiset kuvat. Onnesta hihkuen jatkoin hommia. Kolmas kierros. Yhtä taistelua. Yhtä taistelua hamaan loppuun saakka molempien laattojen kohdalla. Ei noussut kuvat leimasimeen kokonaisina kertaakaan vaikka mitä jippaskonsteja kokeilin. Lopulta leimasin kuvat reikäisinä ja repaleisina kynsille, joita sitten paikkailin pienellä siveltimellä. Olin HÄVINNYT tämän taistelun. Lopulta heitin hanskat tiskiin ja mattasin kynnet.

Lopputuloksena syntyi siis nämä lakkaukset. Päätin, että antaa olla. Nakkaan roskiin nämä vermeet. No, en ole niitä nakannut mihinkään. Ja nyt kun savu korvista on sammunut ja pöly laskeutunut. ajattelin antaa V I E L Ä kolmannen mahdollisuuden. Sitten joskus.

Voisikohan sitä hakea jotain korvausta jostain,
mitä tämä harrastus välillä tuottaa?
Strsessiä, ahdistusta, verenpaine nousee ja hampaista
kuluu kiille, kun joutuu puremaan hampaita yhteen? :D


Tuli tässä tätä postausta kirjoittaessa mieleen, että ehkä tämä oli miun ja stampperin välinen taistelu. Ehkä kokeilen Essencen laattoja leimata muun merkin stampperilla. Ehkä en vielä olekaan hävinnyt koko taistelua, yhden (tai siis kaksi) erää vasta...

26. huhtikuuta 2018

Testissä Essencen leimauslaatta ja leimasin

Kylläpäs on aika taas vierähtänyt nopeaa vauhtia eteenpäin. Mutta mie yritän pysyä täällä perässä. Tänään näytän teille lakkaukset, joissa testasin Essencen leimasinta ja leimauslaattaa. Nämä uutukaiset vilahtikin instassa jo ennen pääsiäistä, kun ostin nämä silloin testiin. Ja pääsiäisen pyhinä nämä pääsikin tosi toimiin. Ostin molemmat uudet laatat; 01 Nails just wanna have fun! (violetti) ja 02 Shapes of glory (vihreä). Molemmissa on älyttömän mukavia leimauskuvia ja suojamuovin poistettuani ajattelin näiden olevan myös toimivia.


Mutta niinpä ei vaan ollut. Tai näihin kynsiin kokeilin 02 (vihreä) laattaa ja kyllä oli taisteleminen! Ensinnäkin yhdessä kokokynnen kuvassa on painovirhe, joka pilaa koko kuvan. (Ja joo, olen sen verran laiskiainen, etten jaksanut käydä vaihtaa laattaa uuteen). 01 (violetti) laattaa en ole uskaltanut edes kokeilla näiden kynsien seurauksena.
Toiseksi tämän 02 laatan kuvat ei meinannut millään nousta yhtenäisinä ja kokonaisina leimasimelle, ja käytössä oli myöskin Essencen uusi leimasin. En tiedä kummassa sit oli vikaa, veikkaan että molemmissa (leimaajassa itsessään tuskin oli vikaa...). Näihin lakkauksiin miun piti leimata sama kuva kahteen kertaan päällekkäin, että sain suht siistit kuvat aikaiseksi. Enkä usko leimauslakassa olevan vikaa, koska käytössä oli uusi Konadin musta leimauslakka.
Mutta kovan työn ja tuskan takana oli nämä kynnet.

Kynsissä muuten lakkoina toimi Picture Polishin lakat Nude ja Tango. Lakkojen rajat onnistui suht hyvin, kun miettii, että tein ne vapaalla kädellä. Olen instan puolella ihaillut kynsiä joissa on tehty näin "toispuoleiset" lakkaukset ja halusin itsekin kokeilla. Ehkä lakkavalinnat ei ihan osunut nappiin mutta kyllä mie näissä kynsissä viihdyin.

Vaikka näiden lakkausten kanssa sai taistella, ei nämä kuitenkaan latistanut miun (uutta) leimailu-intoa. Ehkä pikemminkin päinvastoin, olen osatnut myös leimausvermeet Rakkauvven luokse, että voin sielläkin leimailla.

Oletko sie kokeillut näitä Essencen leimausvermeitä?
Mitä sie tykkäsit niiden toimivuudesta?

Ps. No ehkä se vika voi olla myös leimaajassa ;)

22. maaliskuuta 2018

Niin miun tuuria!

Näinhän tämä taas meni. Ihan miun tuurin mukaan. Kun sain edellisen postauksen julkaistua, missä toivoin ettei Picture Polish julkaisisi vähään aikaan uusia lakkoja, menin instaan ja PÄM! Ensimmäisenä lävähtää ruutuun ilmoitus kuinka PP julkaisee 6 uutta lakkaa! *hakkaa päätä pöytään* Niin miun tuuria! :D
Mutta en mie kyllä enää harmittele asiaa, oli nimittäin upeita uudet lakat! Miulla häätyy nyt shoppailla ainakin kaksi lakkaa kokoelmasta, Cashmere ja Heaven kolahti miulle ihan täysin!
Mutta probleema on tällä hetkellä se, että matti huutelee miulle pörssistä :/ Täytynee ensin ruokkia sitä, että voi taas shoppailla. Toivottavasti lakkoja on taas silloin sitten saatavilla.
(Ai niin, miun tuuri... kun on kyse miun tuurista, lakkoja ei varmaan saa yhtään mistään i k i n ä tai posti vie miun lakat tai jotain muuta mukavaa tapahtuu... :D)


No nyt kun olen saanut harmiteltua asiaa teille, voisin kertoa hieman näistä kynsistä. Nämä on jälleen kategoriasta "Rakkauvven luona tehdyt lakkaukset". Kysyin Rakkauvvelta väriä kynsiin ja vastaukseksi sain "valkoinen". Jep, valitsit sitten kaikista maailman väreistä juuri valkoisen joka on lähes mahdottomin lakattava väri kynsille :D
No iteppähän kysyin. Mukaan siis pakkasin Essencen valkoisen lakan Wild white ways. Lakkasin pohjalle kolme kerrosta valkoista lakkaa ja niiden päälle keksin laittaa eBay:sta aikoja sitten tilatut siirtokuvat. Näistä tuli ihan mukavat kynnet :) Mutta en kyllä hetkeen pyydä uudestaan väri-ideaa kynsiin Rakkauvvelta ;D

Mitä fiiliksiä kynnet herättää?
Innostuitko sie PP:n uusista lakoista?

3. helmikuuta 2018

Varaston tyhjennystä, osa 2

En edes kehtaa alkaa selittelemään kuinka "huono" bloggaaja miusta on tullut. Rehellisesti täytyy myöntää, että bloggailu innostus on matalaakin matalammalla. Mutta mie yritän sinnitellä ja saada taas innostusta kehiin.

Nyt täräytän teille eetteriin viime vuoden viimeisimmät julkaisemattomat kynnet. Sitten voin alkaa taas "puhtaalta pöydältä" bloggaileen ja siirtymään tälle vuodelle :D

Nämä kynnet löytyi kansiosta "lokakuu". Jonkin verran vissiin laahaa jäljessä miun julkaisemattomat kynnet :D No oli miten oli, näissä kynsissä loistaa piCture pOlishin lakka Tiffany. Tiffany on koostumukseltaan pastellinen, vaalean sininen creme joka taittaa hieman vihreään. Helppo lakattava, vaati kylläkin kolme kerrosta peittävyyteen.
Halusin Tiffanyn kaveriksi jotain mustaa ja niimpä kaivoin decals kansiosta vanhat decalsit pariin kynteen ja loppuihin kynsiin lisäsin mustat niitit. Tykkäsin näistä lakkauksista vaikka ovatkin yksinkertaiset :)

Nämä seuraavat kynnet ovat marraskuulta. Näihinkin kaivoin piCture pOlishin lakkoja käytettäväksi. Lakoiksi valikoitui Bonbon (tumman sininen) ja Surf (vaalean sininen). Molemmat lakat ovat cremelakkoja ja molempia piti lakata kolme kerrosta riittävään peittävyyteen.
Koristeluiksi valikoitui valkoiset niitit sekä WhatsUp nailsin siirtokuvat arkista P023. Nämä WhatsUp nailsin decalsit oli miulle ihan uusi tuttavuus, olivat kyllä ihan toimivat, mutta ennemmin mie liputan MILVin siirtokuville.

Viime vuoden viimeisimmät kynnet ovat tässä. Huoh! Nämä tekeleet ovat joulukuun alulta. Miulle iski sisustukseen mustavalkoinen kausi ja pitihän se sitten kynsillekin saada. Miun silmiin mustavalkoiset kynnet näyttävät jotenkin hyvin eleganteilta, vaikka ovatkin hieman "värittömät".
Näihin kynsiin lakkasin alle Essencen valkoista lakkaa Wild white ways. Tämä lakka on kyllä miusta helpoin valkoinen lakka käyttää, vaikka tarvitseekin kolme kerrosta peittävyyteen. Päälle lisäsin mustat (vanhat) siirtokuvat. Toimii! :)

No nyt on saatu kynsivarastotkin siivottua! Tästä on hyvä aloittaa tämä uusi vuosi, hieman kyllä jäljessä, mutta siltikin ;D Tammikuussa sain lakattua kynnet jopa viisi kertaa! Kaikkia kynsia en tule täällä näyttämään, mutta ne tulee aikanaan näkymään instassa (@nannepantteri).

Olen suunnitellut tälle illalle lakkaavani kynnet, mutta pää lyö ihan tyhjää koristeluideoista. Ja kyllä väristäkin. Ehkä pyydän Rakkauvelta ideaa kynsiin ;D Hyvää viikonloppua kaikille!

Mitä siulla on kynsillä tällä hetkellä?


24. joulukuuta 2017

Rauhallista joulua!


RAUHALLISTA JOULUA KAIKILLE!

Miulla oli tarkoitus julkaista pari jouluista postausta ennen aattoa, mutta miun aika on mennyt ihan muissa jouluisissa hommissa. Mutta nämä kynnet sentään ehdin tänne laittaa :D Oikein hyvää joulua kaikille!

9. lokakuuta 2017

Harmaa vai lila?

Kaivoinpas laatikon kätköistä pitkästä aikaa Essencen lakkaa kynsille. Ja mikä vielä ehkä enempi yllättää on, että kynsille valikoitui violetti/lila lakka. Tai oikeastaan tämä on kovastikin lilaan vivahtava harmaa lakka. Ja vaikka tykkään violetista värinä, en kuitenkaan näe sitä "omana" värinä kynsillä. Mutta joskushan sitäkin voi kokeilla, poistua omalta mukavuusalueelta :)



Kynsillä näkyvä lakka on Essencen Grey-t to be here. Lakan nimi viittaa miusta harmaaseen, vaikka mie näen sen kyllä enemmänkin lilan värisenä kuin harmaana :D Tää lakka on vanhempaa tuotantoa, voi olla tämä löytyy uudesta tuotannosta uudella nimellä o.O
Essencen kaveriksi kynsille pääsi OPIn tekstuurilakka Pussy Galore, joka ei miusta enää "antanut" niin vahvaa hiekkalakan tekstuuria mitä on joskus antanut. Lakkasin sitä kaksi kerrosta, ehkä kolmas olisi voinut tehdä lopputuloksesta enemmän hiekkaisemman. En tiedä. Voiko olla, että OPIn hiekat menettää tehoaan vanhetessaan?

Keskisormiin päätyi koristeiksi MILVin siirtokuvat arkista N 789. Mie oon ihan lovena näihin siirtokuviin! Pitää kyllä ostaa Cesarsilta arkki (jos toinenkin) varastoon, kun lähden käymään Helsingissä parin viikon päästä :P Voi olla, että tulee paljon muutakin ostettavaa, olen nyt koittanut olla shoppailematta, että saan sitten shoppailla hyvällä omalla tunnolla Helsingissä ;D

Millonkas sie olet poistunut viimeksi omalta mukavuusalueelta
kynsien kanssa?
Onko siulla jokin väri joka ei tunnu "omalta" kynsillä? :)

7. elokuuta 2017

Kesäkuulumisia

Heipähei kaikille! Miulla tuli pidettyä täysin suunnittelematon kesäloma blogi- ja kynsimaailmasta :D Toki olen lakkaillut kynsiä (lähinnä yhdellä värilakalla ilman koristeluja) kesän aikana, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoitella tänne omaan blogiin saati saanut luettua muiden blogeja. Toisaalta ihan hyvällä fiiliksellä mie nyt palailen tänne blogimaailmaan, mutta kieltämättä vähän jänskättää, että mitä täällä on tapahtunut tällä välin kun olen ollut poissa ja olenko nyt saanut sitä kaivattua uutta puhtia tähän hommaan.

Ihan täysin pimennossa en sentään ole ollut, tiedän nimittäin PP:n julkaisseen uusia lakkoja :D Mutta siihenpä se sitten jäikin. En saanut edes aikaiseksi tilata yhtään uutta lakkaa :D Itse asiassa en ole koko kesänä tilannut yhtään mitään kynsijuttuja, yhden Essencen aluslakan olen ostanut kesän aikana, wuhuu! Eli jos saan kirjoitettua tämän postauksen yhdeltä istumalta valmiiksi, saanen tehdä palkkioksi "pienen" tilauksen, saanhan? ;D

Mie aloin tässä aamulla mietiskelemään tätä postausta, että mitä mie tähän kirjoittaisin. Kertoisinko kesäkuulumisiani? Sitten mietin, että eihän miulla ole oikein mitään kerrottavaa kesästä. Taas vähän aikaa piti miettiä asiaa ja onhan miulle oikeastaan tapahtunut tässä kesän aikana aika paljonkin! Alkuun vaan tuntui, että miun kesä on mennyt vain töissä :D

Miulla ei tosiaan ole ollut kesälomaa, vaan olen painanut duunia koko kesän. Ja aika paljon on ollut vapaat niin, että yksi vapaapäivä, takaisin duuniin pariksi päiväksi ja taas yksi vapaapäivä. Eli vapaat on yleensä mennyt kotitöiden merkeissä. Tympeitä noi yhden päivän vapaat!

Mutta jonkin verran miulla on ollut myös viikonloppuvapaita (ja tällöinhän ei todellakaan istuta koneen ääressä) ;D Ennen juhannusta miulla sattui olemaan viikonloppuvapaa ja sehän piti lähteä ystävän kanssa tanssimaan kaupungin sykkeeseen ;) Tältä reissulta mie sitten löysin elämääni uuden ihmisen, jonka syyksi voin laittaa, ja laitankin, tämän hiljaisuuden kynsi- ja blogimaailmasta ;) Ja laitan paljon muutakin hänen syyksi ;D

Tämän uuden ihmisen lisäksi kesääni on myös kuulunut yllättävän monia (näin kalenteria selatessa taaksepäin) kahvitteluja ystävieni kanssa ja kävin mie myös Qstockissa rokkaamassa. Biitsille mie en ole päässyt, koska lähes kaikki vapaapäivät ovat olleet harmaita ja tuulisia, yleensä myös sateisiakin :D Mutta loppujen lopuksi miulla on ollut ihan huippu kesä!

Kynsiin en siis ole paljoa uhrannut energiaani kesän aikana. Voisi sanoa, että en juurikaan ole koristellut kynsiäni kesän aikana, värilakalla on pelkästään menty. Nämä kynnet löytyi kameran syövereistä joskus keväältä/alkukesältä. Näihin kynsiin olen muka jopa panostanut :D Ihan on kahta värilakkaa käyetty, valkoinen on Essencen Wild white ways ja koralli on Colors by llarowen Nice Melons!. Ja päälle vielä water decalsit. Ai hurja kun mie olen panostanutkin näihin kynsiin :D

Mutta jospa tästä nyt lähtisi taas innostus laittaa kynsiä ja kirjoitella tänne blogiin :) Mitään en uskalla kuitenkaan luvata :D Katsellaan ja kuulostellaan :)
Nyt mie palkitsen itseni tästä hurjasta urakasta keittämällä kahvit itselleni, lueskelemalla kynsiblogeja ja tekemällä pienimuotoisen kynsilakkatilauksen ;)
Oikein mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Miten siun kesä on mennyt? :)

14. huhtikuuta 2017

Hyvää pääsiäistä!

Ehdin kuin ehdinkin tehdä itselleni kynnet pääsiäiseksi. Toki jälleen mentiin helpoimman kautta :D


Joten dottaria kehiin! Yllättävän kivuttomasti onnistui pympyrät vaikka en edes muista milloin olisin viimeksi pilkuttanut. Käytetyt lakat löytyivät Essence -laatikostani, peukussa Absolutely blue, etusormessa Ice cream party (onpa muuten hauska nimi, en ole ennen kiinnittänyt huomiota), keskisormessa Wanna be your sunshine, nimettömässä Free hugs ja pikkusormessa I love bad boys.

Vaikka mie en sinänsä "juhli" pääsiäistä mitenkään, laitoin mie kotiin hieman pääsiäistä. Tai ennemminkin suklaata :D Miusta pääsiäisen voisi nimetä uudelleen; Suklaajuhla! Olen vasta tuhonnut muutaman suklaapatukan ja kaksi suklaamunaa... Ehkä otan vielä lisää illan päälle ;D



Miten sie vietät pääsiäistä?
Oikein aurinkoista viikonloppua kaikille!

14. kesäkuuta 2016

Hallittua shoppailua

Ajattelin pitkästä aikaa esitellä hieman viimeaikaisia ostoksia. Ylpeänä voin kertoa, etten ole parina viime kuukautena oikeasti shoppaillut samaan malliin kuin miulla tapana on. Paitsi nyt kun kirjoitin sen tähän, huomasin, että miehän taidan nyt hieman juksata... Okei muotoillaanpa lause näin, että en ole ostellut kynsivermeitä nyt samaan malliin kuin ennen ;D


Mie olen nyt muuan kerran päässyt käymään Essence:n hyllyllä tonkimassa, tosin aina se on ollut se 1m:n hylly vaikka kuulemma täältä löytyisi myös se 2m:n hylly. No anyway, muilla kerroilla olen ostanut muutaman meikkizydeemin ja nyt kun pitkästä aikaa mukaan tarttui myös kynsilakka, ajattelin näpsästä kuvan ostossaaliista.
Kynsilakka kantaa nimeä Ice cream party, joka näyttää aivan mielettömältä "beach party" lakalta, ja oli pakko napata mukaan. Mie kyllä vähän epäilen omistavani aika monta lähes dupea tälle...
Luomiväripaletti on nimeltään To die for. Miulta kyllä löytyy ruskeita luomivärejä, mutta ei just tällaista. En tiiä ketä mie nyt tässä yritän vakuutella ostosten tarpeellisuudella... itseäni varmaan eniten ;D
Vaalea pötikkö oik.alakulmassa on huulipuna, jota mie ostin nyt toisen "varastoon". Huulipunan nimi on Wearing only a smile. Hirmuisen nätti nude puna, olen ihan täysin myyty tälle. Jotku teistä varmaan muistaa, kun olen kertonut olevani huulirasvan suurkuluttaja, enpä ole enää!


Miulla on sellainen jännä "tapa", että monesti illalla nukkumaan mennessä saan päähäni toinen toistaan parempia ideoita. Yleensä pakkomielteen jostain mikä miun pitää saada ostaa itselleni mahdollisimman HETI. Näin kävi taas ja aamulla lähti tilaus menemään CesarsShop:iin.
Tilaukseen lähti RockNailStar:n vinyyliarkki nimeltä Swirls. Mie olen yhdet kynnet tehnyt RNS:n vinyyleillä ja tykkäsin kovasti. Joten uusi arkki piti saada.
Lisäksi mie halusin uusia MILV:n siirtokuvia jokusen arkin.


Nämä ihanaiset kaunokaiset mie sain pelastettua Heliumialta, joka oli lähettämässä näitä kiertoon. Vas.puolella loistaa High Hopes ja oik.puolella Behind the Scenes. Molemmat kuuluvat Dance Legend:in Wow Prism kokoelmaan. Esittelen näitä paremmin kun saan nämä kynsille. Mut enää miulta puuttuu vain kaksi lakkaa tästä kokoelmasta, sitten olen hamstrannut kaikki ;D

Ja vihdoinkin! VIHDOINKIN! Mie sain kotiutettua myös pari lakkaa piCture pOlish:n uutukaisista.
Tiffany ei kuulu uusimpiin PP:n lakkoihin, mutta mie olen tätä harkinnut jo sen verran kauan, että viimein tulin siihen johtopäätökseen, että "kyllä! kyllä mie tämän tarvin".
Sun Flower ja Rose on sitten niitä uusimpia PP:n lakkoja. Mie niin haluaisin ehkä ostaa loput kolme uusinta lakkaa myös itselleni ;D

No mitäs sanotte? Enkö ole osannut ostella maltillisesti uusia lakkoja? ;) No voin mie ehkä paljastaa, että
Ihan vahingossa mie olen tässä onnistunut ;D

26. maaliskuuta 2016

Hyvää pääsiäistä!

Ihanaa! Miulla on koko pääsiäisen aika vapaata ^.^ Tänään meillä on perheen kesken luvassa "mäenlaskurieha" :D Ohjelmaan kuuluu mäenlaskua, grillausta ja yhdessä oloa koko perheen kesken. Meillä on suht suurilukuinen perhe, joten kovin monesti emme saa aikatauluja sopimaan yhteen, että pääsisimme koko perheen kesken saman pöydän ääreen. Mutta tänään sattui niin, että me kaikki sisarukset olemme vapaalla. Ihan huippua!

Sain lakattua jopa kynnet pääsiäiseen, mutta eihän ne taaskaan mennyt ihan putkeen :D Aloittaessani lakkaamaan, miulla ei ollut minkäänlaisia suunnitelmia kynsille. Nostin helmerin kätköistä lakkoja, jotka mielestäni sopivat pääsiäiseen väriensä puolesta. Lakat olivat Essence:n Wild white ways (valkoinen), Free hugs (vaaleanpunainen), Absolutely blue (nimestä huolimatta violetti) ja Wanna be your sunshine (keltainen). Laitoin kyseisiä lakkoja meikkisienelle tipoittain, jota sitten töpöttelin kynsiin. Tässä vaiheessa kynnet oli vielä "ihan kivat". Sitten mietin mitäkä pääsiäistä lisäisin kynsille ja päätin leimata munan kuvia. Leimat löytyivät laatasta BM-H10 ja leimauslakkana toimi China Glaze:n Devotion. Kun olin saanut leimat kynsiin, huomasin, että nehän peittivät lähes kokonaan alla olevan töpötyksen. Murr! No en lannistunut vielä kokonaan tästä sähellyksestä, vaan päätin laittaa vielä siirtokuvat leimojen päälle. Ja zadaa! Lopputulos näkyy kuvasta :D Ei ihan mennyt putkeen nämä lakkaukset! :D Mutta näillä nyt mennään!

Nyt mie alan kaivaan kaapista esille "kurapuvun" ja kumpparit, sitten vaan mäkeen :D Toivottavasti pääsen ehjin nahoin illalla takaisin kotiin ;)

Oikein mukavaa pääsiäisen aikaa teille!

4. maaliskuuta 2016

1/10 Leimasinmarmorointi

Potkaistaampa PinkkiPantterin TESTAAMATTOMAT -haaste käyntiin. Ensimmäisenä tekniikkana on Leimasinmarmorointi. Olen ihaillut Tintin kynsiä, joissa on käytetty kyseistä tekniikkaa, katsokaapa vaikka näitä kynsiä tai näitä. Niimpä. Ihan samanlaisiin mestariteoksiin en yltänyt, en läheskään :D Mutta lopulta mie olin ihan tyytyväinen lopputulokseen.

LEIMASINMARMOROINTI
Lakkaus, jossa lakataan kynsille ensin värilakka alle ja annetaan kuivua. Tämän jälkeen tiputellaan leimasimelle valittuja lakkoja muutamia tippoja ja töpötellään leimasinta kynnellä.

Aloitin lakkaamalla valkoista lakkaa kerroksen kynsiin ja annoin sen kuivua. Sen jälkeen valitsin käytettävät värilakat. Ehkä lakat olisi voinut valita hieman toisin, miusta nää on ehkä liian lähellä toisiaan (sininen ja violetti). Leimasimena miulla oli käytössä Konadin kova leimasin, joka toimi ihan jees tässä. En sitten tiedä onko väliä käyttääkö kovaa vai pehmeää leimasinta? Ehkä joku konkari voi valaista miua asiasta ;)

Kun olin saanut töpöteltyä leimasimella lakat kynsille, halusin vielä "jotain pientä" lakkaukseen. Niimpä kaivoin Helmerin kätköistä Dance Legend:n holotopperin, jota lakkasin kerroksen kynsiin. Ja kuvassahan holotopperi ei (luonnollisesti) näy, koska aurinko ei yllättäen juuri kuvaushetkellä paistanut. Mutta voin kyllä kehua tätä topperia. Ensin hieman epäilin toimiiko topperi haluamallani tavalla, mutta yllätys oli positiivinen! Livenä kynnet kyllä holoili, ei ihan siihen malliin kuin esim. Color Club:n Halo Hues:it, mutta sopivasti miun makuun. Uskon, että kevään mittaan miulla tulee lisättyä tätä moniin lakkauksiin ;)

Lopuksi halusin vielä leimata kynnet. Miulla meinasi mennä hermot, kun en löytänyt mieleistä kuvaa mistään laatasta. En kyllä edes tiennyt minkälaista kuviota hain :D Selailin leimalaattoja ja odotin, että joku kuvio huutaisi päästä kynsille, mutta näinhän ei käynyt :D Lopulta löysin kuvion, mutta sitten iskikin seuraava tenkkapoo. Millä värillä leimaisin? Ei ehkä tule yllätyksenä, että mustahan se lopulta pääsi kynsille. Miun pitäisi kyllä opetella leimaamaan muillakin väreillä, kuin valkoisella ja mustalla.

Onneksi seuraavana päivä pilkahti aurinkokin pilvien välistä ja sain räpsättyä kuvan holosta. Paitsi, että eihän se hirveästi näy tässä kuvassa... Mutta jos oikein tarkkaa katsoo esim. keskaria niin voi nähdä pilkahduksen holoa :D Miun pitäisi kyllä saada hommattua kunnon kamera käyttöön, eikä valokuvauskurssikaan pahasta olisi ;D


No miltäs kynnet näyttää? Selvisinkö ihan kunnialla ensimmäisestä haasteesta? Tämä oli kyllä mukava kokeilu ja tulen varmasti käyttämään tätä toistekin lakkauksissa. Tosin valitsen paremmin käytettävät lakat, jotka ei ole niin lähellä toisiaan. Mutta ainahan sitä oppii jotain uutta ;)

Seuraavana haasteessa on vuorossa "Savukynnet". Iiks! Miulla on hieman sellainen tunne, että silloin pitää taistella :D Pitää kyllä varata sitten koko päivä aikaa väkertää niitä...

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

16. helmikuuta 2016

RalliStudio part.1

Hyvää tiistaita ihanaiset! Tänään pääsette kurkkaamaan vuoden ensimmäiseen KynsiStudioon. Vietimme ystäväni Heidin kanssa KynsiStudiota 5.-7.2.2016. Voin kertoa, että kylläpä riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita viikonloppuun. Teemana meillä oli "Rallikynnet". Teema tuli siitä, että lupauduimme Heidin miehelle mennä kannustamaan häntä Pohjolaralliin. Tämä oli muuten tälle likalle ensimmäinen ralli :D


Perjantaina Heidi tuli miua hakemaan jo puolilta päivin. Matkallahan se piti hakea kaupasta vielä säkit irtokarkkia, luonnollisesti :D Päästyämme Heidin kotiin perille, aloimme suunnittelemaan tulevia rallikynsiä. Ei muuten ollut mikään ihan helppo nakki! Pelkästään suunnitelmissa jo meni se pari tuntia. Värit kun piti natsata Heidin miehen ralliautoon :D Aluksi miulla oli ajatuksena tehdä yhteen kynteen ruutulippu ja muihin kynsiin valkoiselle pohjalle mustalla, harmaalla ja vihreällä jotkin viivakuviot. Ei mennyt suunnitelmat taas putkeen ei! Yritin tehdä käsinmaalailemalla ruutulippua ja eihän se onnistunut mitenkään päin. Lisäksi yritin tehdä niitä viivakuvioita käsin ja voitte kuvitella lopputuloksen... Sama homma Heidillä, ei oikein mikään idea ottanut onnistuakseen :D Niimpä päätimme pitää ruokatauon ja jatkaa kynsihommia sen jälkeen.


Heidi oli tehnyt meille valmiiksi jälleen aivan älyttömän hyvää sapuskaa. Tämä on kuulemma Heidin uusin bravuuri, enkä ihmettele yhtään! Nimesimme tämän sapuskan "Feta con Karne" :D

FETA CON KARNE
400g     jauhelihaa
200g     fetaa kuutioina
1 iso     paprika kuutioina
1 kpl     Fond "Du Chef"
chilijauhetta

Lisukkeeksi riisiä ja ranskankermaa

Feta con Karne on siis Heidin variaatio "chili con carne"sta. Pitää vielä sanoa, että oli aivan sairaan hyvää! (Miunhan piti tätä tehdä heti kotiin päästyä itsellenikin). Kun olimme äpöstäneet massut täyteen, otimme kynsilakat jälleen esille ja jatkoimme rallikynsien suunnittelua.

Lopulta löysin toimivan idean. Lakkasin kynsiin ralliauton väreillä viivat, joiden päälle tuli ruutulippuleimat. Joo, miulla oli mukana ruutulippuleima, mutta eihän me sitä heti hokattu... Sen jälkeen vasta kun olimme taistelleet käsinmaalauksen parissa...
No mutta joka tapauksessa, tein peukkuun sen haluamani ruutulipun ja muihin kynsiin tuli harmaa-vihreä-valkoiset rannut. Tässä vaiheessa Heidin mies huikkasi miulle, että kynsiltä pitää löytyä myös Mersun merkki! Voi ei! Merkkiä väkerrettiinkin sitten käsin jokunen tovi. Lopulta onnistuin tekemään suht Mersun merkkiä muistuttavan kuvion, jonka länttäsin pikkusormeen. Kynnet jäi miulla tähän vaiheeseen perjantaina. Heidin ilta loppui nakukynsiin... :D


Lauantaina aamusta jatkoimme kynsien parissa. Heidi teki joka kynteen musta-valkoiset ruutuliput. Eipä muuten tullut miulla otettua kuvaa Heidin kynsistä. Mie sain suht helposti leimattua kynnet, kiitos Clear Jelly Stamperin. Olin ihan tyytyväinen lopputulokseen.
Puolilta päivin laitoimme toppavaatteet niskaan ja lähdimme suunnistamaan kisapaikalle. Syökäsimme lounaan läheisellä ABCD:llä, otimme seisovan pöydän ja ihan oli syötäviä lihapullia. Massut täynnä lähdimme sitten etsimään "pätkää" missä ralleja ajettiin. Jo oli sekin reissu! Ensin etsiä kyseinen pätkä, sen jälkeen löytää tienposki mihin jättää auto parkkiin (olipas muuten melkoiset autojonot tienposkilla) ja kun auto oli parkkeerattu, lähdimme jalan juoksemaan melkein umpihankeen metsään. Saimme rämpiä varmaan sen puolikilsaa ja mie olin ihan hiestä märkä. Välillä saatiin hyppiä lumipenkkaan suojaan ralliautoilta. Ja huomautan vielä, että tämä kaikki urheileminen tehtiin tosiaan täydellä massulla :D
Lopulta löysimme hyvän paikan mistä seurasimme viiden minuutin välein ohi ajavia autoja. Kymmenkunta autoa ehdimme katsoa ennen kuin Heidin mies tuli ja hurautti ohi. Mie olin ihan äimän käkenä, tässäkö tämä nyt oli? Ensin raahautua lumihangessa tienpätkälle, jossa odottaa 5-10 minuuttia, että ralliauto ajaa ohi ja sehän kesti tosiaan sen 2 sekunttia per auto. Tämän jälkeen lähtiä takasin rämpimään metsään ja autolle takaisin. Ja se oli siinä. Tästä kaikesta hauskuudesta vielä maksaa 10 euroa. Wuhuu! Mie en oikein saanut kiinni siitä, miten joku jaksaa juosta pätkältä pätkälle näkeäkseen kaksi sekuntia ohi ajavia autoja... Huvinsa kullakin ;D
Lopulta pääsimme takaisin Heidin luokse, mutta kirjoitan teille toisen postauksen lauantai-illasta, ettei tästä tule yhtä pitkä kuin rallista. 
Summa summarum, olihan tämäkin kokemus ja juttelimme Heidin kanssa, että voisihan sitä käydä ralleissa toistekkin, mutta silloin mennään oluen ja zidukan voimin ;D

Oletko sie käynyt katsomassa ralleja?

Kynsissä käytetyt lakat: Essence Wild white ways (valkoinen), China Glaze Jitterbug (harmaa) ja KIKO 297 Acid Green (vihreä). Leimaus Essie Liquorice (musta) ja leimauslaatta Pueen08.

13. helmikuuta 2016

Hyvää Ystävänpäivää!

Haluan heti aluksi kiittää teitä ihanaiset lukijat viime postaukseen jättämistänne kommenteista ja koristelutekniikka ideoistanne! Olen valtavan otettu, että autatte miua tulevan haasteen kanssa :) Ja joo, ideoita tuli sen verran monta, että saan kyllä tehtyä itselleni haasteen niistä. Mutta jätetään haaste vielä hetkeksi hautumaan.

Huomenna vietetään Ystävänpäivää, jotkut pitävät sitä rakastavaisten päivänä ja jotkut ystävien päivänä. Ja jotkut varmaan molempien päivänä :) Mie pidän Ystävänpäivää YSTÄVIEN päivänä, lähetän ystävänpäiväkortit lähemmille ystävilleni sekä ihanaisille blogiystäville ^.^ Lisäksi ostan rakkaimmalle ystävälleni Heidille vielä pienen Ystävänpäivälahjan. Ihanaa söpöillä edes näin kerran vuodessa ;D

Sain jopa värkättyä itselleni ällösöpöily -kynnet :D Vaikka ei nämä nyt älyttömän ällösöpöt ole ;D Pohjalle lakkasin Essence:n Hey, love! lakkaa kolme kerrosta. Nätti, punainen glitterlakka. Tämän alle olisi kyllä voinut lakata ensin jotain punaista cremelakkaa, niin olisi varmaan peittänyt paremmin. Noh, sitten ensi kerralla. Nimettömään lakkasin kerroksen Essence:n Wild white ways:siä. Leimat löytyivät laatoista BM-303 (huulet) ja Pueen15 (sydämet).
Kyllä nyt kelepaa viettää Ystistenpäivää ^.^

Oikein ihanaa Ystävänpäivää teille!
Muistakaa hemmotella rakkaimpianne :)


15. joulukuuta 2015

"Lunta tulvillaan..."

Pitihän se nyt laittaa itelläkin lumihiutasia kynsille, kun lunta saatiin maahankin. Ihanaa kun on heti paljon valoisampaa ja raikkaamman näköistä ulkona. Ja voi kun mie tykkään siitä äänestä mikä lähtee kun kävelee lumen päällä, se narina :D Ja niin! Voi kuinka kauniita puut ovat myös, kun ne ovat saaneet valkoiset oksat! Miehän alan tässä ihan fiilisteleen joulua, ei muuta kuin joululaulut soimaan :D

Joulusta vielä sen verran, että kävin viikonloppuna jouluostoksilla... Oli muuten moni muukin liikkeellä! Miksi, voi miksi mie en osaa ostaa joululahjoja hyvissä ajoin, ettei sitten tarvitsisi stressata siellä kaupan jonossa sitä ruuhkaa, hikeä, jonotusta, kolotusta ja auta armias jos siinä vieressä alkaa joku pikkulapsi vielä kiukuttelemaan! Enkä ollut viikonloppuna kuin kahdeksan (siis KAHDEKSAN) tuntia shoppailemassa! Kävi kyllä ihan työpäivästä. Enkä edes saanut ostettua kaikkia lahjoja, hitto!

No joo. Nyt kun on saatu nostettua verenpaine lähes huippulukemiin, niin lasketaampa se normaalille tasolle ja tarkastellaan lakkauksia. Kotiutin joku tovi sitten kynsillä näkyvän sinisen piCture pOlish:n Bonbon:n. Bonbonia lakkasin kolme kerrosta kynsille, kaksikin olisi varmasti riittänyt, mutta ajatuksissani laitoin sitten kolme. Bonbonin päällä näkyvät hiutaleet on siirtokuvia. Nimettömässä on alla kaksi helppoa kerrosta Essence:n Wild white ways:stä, jonka päälle leimasin hiutaleita Color Club:n Over the Moon:lla, Bonbon:lla ja Konad:n Blue pearl:lla.
Keskisormen kuorrutin Black Cat Lacquer:n Ice On The Dune:lla. Miusta toi Dune on itsessään niin näyttävä glitterlakka, ettei se miusta tarvinut enää mitään härpäkettä lisukkeeksi. Toki kuvastahan sitä kauneutta ei näe :D


Mie oon kyllä mestari keksimään syita, miksi tarvitsen ja SAAN ostaa itselleni uusia lakkoja :D Nytkin olen perustellut itselleni, että voin ihan hyvällä omalla tunnolla ostaa uusia PP:n lakkoja vaikka miulta löytyisi jo entuudestaan saman värinen lakka. Voin kattokaas myydä ne toiset lakat pois! Joka taasen tuottaa sitten harmaita hiuksia, kun ensin ne pitää karsia helmeristä, kuvata ne ja laittaa nettiin. Blaah. Kyllä tää elämä on välillä raskasta :D

Joko on lahjat ostettu? ;)

20. marraskuuta 2015

ESSENCE: Indian summer

Teemaviikon viimeisiä lakkauksia viedään! Inspiraationi sain näihin kynsiin, kun yksi ilta (jälleen) kudoin villasukkia. Ajattelin, etten ollut vielä tehnyt villapaitakynsiä ja nyt olisi hyvä aika tehdä. Ja sitäpaitsi nyt, kun ikkunasta katsoo ulos, on maa valkoinen :)

Aluksi lakkasin kynsille kerroksen Essence:n Indian summer:ia ja sen jälkeen aloin tekemään veteen kastetulla sienen palasella liukuvärjäystä kynsille. Olen kyllä niin kiitollinen Teannalle, joka opetti miulle liukuvärjäyksen salat, kiitos ihanainen! Liukuvärjäyksen jälkeen kaivelin leimausvermeet esille ja ei muuta kuin leimat kehiin. Suht hyvin sain leimat kohdistettua, parissa kynnessä meni leimat hieman vinksalleen, mutta se oli ihan täysin miun oma kämmi :D

Lakkojen värit olisin voinut valita hieman talvisemmaksi, mutta jokin näissä pastelliväreissä kiehtoi miua. Hieman harmittaa, kun värit meni kynsillä "puuroksi". Mielessä oli saada syvempi kontrasti värien välille, mutta enhän mie ajatellut kun liukua tein, että värit sulautuu toisiinsa eikä jätä selviä rajoja :D Hyvä minä! Aina sitä oppii jotain uutta. Mutta lopputulos oli kyllä kaikesta huolimatta mieluisat!


Lakkauksessa käytin kuvassa olevia lakkoja, Hello marshmallow!, Indian summer ja Don't be shy! Katsokaa nyt miten paljon kivemmat kynnet olisi tullut, jos olisi laittanut lakat kynsille ilman liukua ja sutinut vaan omilla sudeilla! No ei voi mitään, näillä taidoilla mennään :D
Leimat on MoYou:n laatasta Festive 04.

Viimeisistä lakkauksista jalustalle nostan tämän ihanan Indian summer:n. Tää vaan on miusta niin ihana lakka! Olen esitellyt teille tämän lakan lokakuun alussa ja postauksen pääset lukemaan täältä. Mutta lyhyesti ja ytimekkäästi esiteltynä, tämä on kahdella helpolla kerroksella peittävä cremelakka. Sulaa rakkautta miun mielestä! :)

Nyt se olisi taputeltu teemaviikko loppuun. Mie oon niin ylpeä itsestäni ja iloinen, että kaikki meni putkeen (paitsi parit lakkaukset) ja sain joka päivä postattua teille. Mitäs mieltä olette tästä teemaviikosta? Mitkä on onnistuneimmat luomukset teistä? Olisin toki voinut jatkaa viikkoa vielä viikonlopun yli, mutta huomenna on luvassa pikkuiset joulut ja luulen (tai siis tiedän), ettei miusta ole huomenna saati sunnuntaina koneen ääreen ;D Joten tämä oli nyt tässä :D

Oikein riemukasta viikonloppua kaikille!

19. marraskuuta 2015

ESSENCE: Girl's best friend

Tänään olisi luvassa tähän harmauteen ja pimeyteen hieman blingblingiä. Pakko avautua heti alkuun, että tämä lakkaus oli taas niitä lakkauksia, kun mikään ei onnistu ja lopputulos ei todellakaan vastaa mielessä ollutta mielikuvaa. Ja kaiken kruunaa kuvat, jotka mie yritän ehtiä ottamaan vanhalla kamerallani ulkona luonnonvalossa. Ja kun vuodenaika on mikä on, miulla on päivässä se pari tuntia aikaa ottaa kuvat, oli ilma mikä oli. Voi kumpa joulupukki toisi miulle uuden kameran ja valoboxin!

Mielessäni oli tehdä minttuiset kynnet valkoisillä pynpyröillä ja aksenttikynsi glitterillä. Alkuun ajattelin tehdä pynpyrät dottarilla, mutta jostain syystä idea vaihtuikin leimaamiseen. Mutta ihan alkuun lakkasin kynnet Essence:n That's what i mint! lakalla, poislukien nimettömät. Lakkaa laitoin kaksi kerrosta, joka peitti kynteni juuri sopivasti ajatellen leimojen tulevan päälle. Pitkiin kynsiin varmaan pitäisi lakata se kolme kerrosta. Kun lakat olivat kuivuneet, aloitin leimaamisen. Niimpä niin. Lopputuloksenhan näkee kuvasta, ei toimi ei. Olisi vaan pitänyt mennä dottarilla niin mintun väri olisi kynsillä näkyvämpi.

Sinänsä leimat onnistuivat hyvin, heti ensimmäisellä yrittämällä kaikkien kynsien leimat meni suoraan. Mutta olisinpa edes vaihtanut lakat toisinpäin, valkoinen pohja johon olisin sitten mintulla leimannut. Mutta ei kun ei.
Nimettömistä tein sitten aksenttikynnet pelkällä glitterlakalla. Tutustutaan tähän lakkaan kohta hieman lähemmin.

vas: Girl's best friend ja That's what i mint!
Leimaus BM-423 laatasta.
Onko teillä muillakin sama ongelma kuin miulla, nimittäin leimauslaattojen kuvien hahmottaminen? Eli kun katsoo laattaa ja siinä olevaa kuvaa, ei osaa oikein hahmottaa miltä se näyttää kynnellä? Miulle kävi (jälleen) näin tämän kuvion kohdalla. En jotenkin osannut ajatella, että kyseisessä kuviossa leima peittää alla olevan lakan lähes kokonaan. Ajattelin asian olevan juuri toisin päin :D No muistampa tämän (ehkä) ensi kerralla... Mutta tutustutaampa nyt paremmin kynsillä olevaan glitterlakkaan.


Kotiutuin tämän Girl's best friend lakan lokakuussa I love me -messuilta. Tämä on melkoisen jännä lakka. Putelia katsoessa lakka näyttää sinivihreältä glitterpommilta, mutta kun sitä alkaa lakkaamaan kynsille, väri muuttuu kultaiseksi shimmeriksi, jossa on erikokoisia hopeisia glittereitä. Lakka oli kyllä helppo levittää ja glittereitä tuli sopivasti, kolme kerrosta riitti miulle sopivaan peittävyyteen. Sinänsä lakka oli miulle hieman pettymys, kun en ole kovinkaan kultaisen ystävä ja putelia katsoessa ei tule esiin kuinka kultainen tämä lakka kynsillä sitten on. Mutta uskon, että tulen vielä tätä joskus käyttämään :)

Onko teille tullut vastaan samantyyppisiä
pettymyksiä jonkin lakan kanssa?

18. marraskuuta 2015

ESSENCE: Indigo to go

Teemaviikon kolmas päivä ja mukana vielä ollaan, jei! Tänään on luvassa jälleen uusi koristelutekniikka miulle. Tätä on näkynyt aika paljon blogeissa, ja hienoja lakkauksia tällä on saatu aikaan, mutta jokin miulla ensin tässä vastusteli kokeilla. Kyseessä on dry brush tekniikka, eli pyyhitään suti mahdollisimman kuivaksi, jolla sitten sivellään lakkaa kynnelle sinne ja tänne huiskis vaan. Hyvin selitetty vai mitä? :D

Teemaviikkoa suunnitellessani miulla oli kaikki Essence:n lakat pöydällä väreittäin ja silmiini osui violetit lakat, joilla sitten päätin toteuttaa tämän lakkauksen. Lisäksi pöydällä oli kynsillä näkyvä vihreä lakka violettien lakkojen vieressä ja jotenkin mie sitten innostuin yhdistämään lakat keskenään. Vihreä toi jotenkin raikkautta violetin sävyihin.

Alkuun mie lakkasin kynsille kaksi kerrosta valkoista lakkaa, jonka päälle sitten lisäsin lähes kuivalla sudilla "viivoja" eri violeteillä. Paitsi että, mie jouduin tekemään "viivat" toisella erillisellä sudilla, koska Essence:llä on niin leveät sudit, että kynsistä olisi tullut melkoisen sottapytyt jos olisin niillä värkännyt nämä. Oli mukava tehdä näitä, kun ei tarvinnut tehdä mitään pikkutarkkaa näperrystä vaan lätkiä sudilla sinne tänne. Eikä se ollut niin justiinsa jos viivat meni vinoon tai toisten viivojen päälle.

Vas: Wild white ways, Hello marshmallow!, Over the rainbow, Indigo to go ja Don't be shy!
Lisäksi käytössä oli musta tattoo liner.
Kun olis saanut vedettyä lakat kynnelle, tein dottarilla pilkkuja Don't be shy!:lla. Tämän jälkeen katsoin kynsiä, ja miusta näistä puuttui vielä jotain. Sitten hokasin, että halluun tehdä vielä mustallakin palluroita, mutta en omista mustaa Essence:n lakkaa. Ja sitten miulla välähti! Ostin lokakuussa messuilta tattoo linerin, jota en ollut vielä kokeillut, joten lineri kehiin ja testaamaan. Ensimmäiset "pallurat" tein peukkuihin ja eihän ne ihan onnistuneet :D Mutta kun käsi tottui lineriin sain muihin kynsiin lähes ympyrän muotoiset kuviot tehtyä. Vaikka kynnet ovat melkoisen vappumaiset, tykkäsin näistä kovin ja tulen varmasti tekemään kyseisellä tekniikalla useammankin kerran lakkaukset.

Valitsin näihin kynsiin käytetyistä lakoista jalustalle Indigo to go lakan, joka on eniten näistä syksyinen. Väri on kauniin tumman violetti cremelakka, joka peitti kahdella kerroksella. Eikä tämäkään valunut kynsinauhoille. Pitempiin kynsiin voi olla, että tarvitsee kolme kerrosta. Mutta ihan näpsäkkä lakka, suosittelen!

Oletteko te kokeillut "kuivasuti" -tekniikkaa?
Mitä mielleyhtymiä lakkaus herätti teissä?