Näytetään tekstit, joissa on tunniste Niitit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Niitit. Näytä kaikki tekstit

25. elokuuta 2018

Toistoa kynsille

Huhuu! Onko täällä enää ketään? Miulla tuli ihan tahaton tauko bloggailussa. Niin, koko kesä meni ilman postauksen postausta. Mutta osaksi kyllä syytän helteitä ja pikkasen syytän myös kynsijumalia, jotka päätti katkaista miun kynnet ihan nysäksi. Ja tästähän seurasi, etten kovinkaan monia lakkauksia kesällä tehnyt. Muuten miulla oli ihan kiva kesä, vaikka töissähän se menikin. Mutta kävin mie kuitenkin rokkaamassa Qstockissa, jee! Nyt mie yritän päästä taas mukaan blogimaailmaan. En kyllä uskalla luvata muuta kuin, että epätasaisen tasaisesti koitan saada postauksia ulos. Nyt kaivoin teille kynnet alkukesältä, kun kynnet ei vielä ottanut damagea mistään.

Ai että! Ai että! Nyt tulee kuulkaas sellaisella mielikuvituspaukulla suunnitellut kynnet eetteriin, että oksat pois. Koska edelliset lakkaukset onnistuivat niin hyvin (jep, ne satavarmat) ajattelinpas mennä sitten samalla kaavalla näidenkin kynsien kanssa. Eikös ole vallan hurjaa käyttää mielikuvitusta näinkin paljon kynsikoristeluihin ja niiden suunnitteluun? :D

Mie voisin tehdä vaikka tutoriaalin miten tehdä satavarmat kynnet ;D Ensin valitaan (kesäinen) lakka, jolla halutaan lakata kynnet. Tämän jälkeen valitaan siirtokuvia kahtiin kynsiin (kynsilakkaan passaavat) ja lopuksi vielä loppuihin kynsiin niittejä (värin valinta vapaa). ZADAA! Valmista! Voin melkein jopa luvata 100% onnistumisen :D

Nyt kun on panostettu ihan tutoriaalinkin tekoon niin kerronpas mitä lakkaa mie näissä käytin. Ihan ensiksi mie lakkasin kynsille kerroksen valkoista lakkaa, koska päälle tuli OPIn lakka You Are So Outta Lime! joka muistini mukaan vaati mooonta kerrosta täydelliseen peittävyyteen. Valkoisen lakan kanssa ei tarvinnut kuin kaksi kerrosta.
Siirtokuvat ovat jälleen taattua MILViä, arkista N 220. Ja lopuksi tietenkin ne niitit. Kyllä näillä lakkauksilla sitä tunsi itsensä taas niin PRO lakkaajaksi että! :D

Mitenkäs siun kesä meni? :)



28. kesäkuuta 2018

Kesää kynsille

Nyt kun viime lakkaukset oli yhtä taistelua, tällä kertaa halusin tehdä helpot ja nopeat lakkaukset. Ja satavarmat, jotka onnistuvat. Niimpä kaivoin Helmeristä siirtokuvat esille :P
Löysin decalskansiosta jämäarkin kuvia, jotka mielestäni sopivat hyvin kesään ja vielä paremmin näin sadepäivään (täällä tulee taivaan täydeltä vettä...) :D

Siirtokuvat ovat MILVin kuvia arkista N 271. Hain kukista väri-ideaa lakalle ja päädyin (yllätys!yllätys!) Picture Polishin lakkaan Summer (reborn). Olen ostanut tämän lakan jo maaliskuussa, mutta se pääsi vasta nyt kynsille koristeluineen... Summer vaati kolme kerrosta peittävyyteen. Mutta oli helppo lakattava.

Minen kyllä osaa päättää kumpi Summereista on kauniimpi lakka. Molemmissa on oma juttu, joka tekee lakasta ihanan. Ehkä tämä uusi versio sopii paremmin kesään. Miun mielestä siis.
Siirtokuvia oli jäljellä vain kahtiin kynsiin per käsi, joten muut kynnet sai valkoiset niitit koristeeksi. Tämä oli kyllä helppo, nopea ja satavarma lakkaus :D Mutta siitä huolimatta tykkäsin kokonaisuudesta ja viihdyin kynsillä monta päivää.

Kumpi lakka siua miellyttää enemmän,
Summer vai Summer (reborn)?

* Picture Polish julkaisi Summer lakan ensi kertaa vuonna 2016 ja uuden version vuonna 2017 (Summer (reborn))

3. kesäkuuta 2018

Varaston kätköistä kaivettua

Heipähei jälleen kaikille! Sehän tuo aurinko on vienyt miua ihan mukanaan niin, etten ole paljoa koneella ehtinyt istuskella. Reilu kuukausi näyttää olevan mennyt ihan muualla kuin koneella. Mutta hyvä se on välillä nauttia auringonpaisteesta, nyt kun se on paistanutkin meille oikein urakalla.
Tässä kuukauden aikana on vielä sattunut kynsillekin jokin äxidentti, ne on lohkeillut toinen toisen perään. Eli tällä hetkellä miulla on aivan älyttömän lyhkäset kynnet, ne ei näy edes sormenpään yli (jos tiedätte mitä koitan tarkoittaa :D) Ja tästä johtuen TIETENKIN miun lakkausinto on tipotiessään. Onneksi tuli pidettyä taukoa bloggaamisessa niin säästyi muutamat lakkaukset varastoon (yritän etsiä a i n a asioista myös positiivisia puolia...).

Eli ZADAA! Tässä teille kynnet huhtikuun alusta. Olin nostanut OPIn Puren pöydälle ja siitä se idea sitten lähti. Pohjalle lakkasin ensin Picture Polishin Rose lakkaa. Rose peitti jo kahdella kerroksella ja oli hyvin helppo lakattava. Älyttömän nätti lakka.
Päälle sit lakkasin kerroksen OPIn Pure 18K White Gold and Silver top coatia.

Lakkailujen jälkeen miun pää sitten löikin tyhjää koristelujen suhteen. Tunteroisen mie mietiskelin ja suunnittelin koristeluja ja lopulta päädyin mustiin leimailuihin ja mustiin niitteihin.
Leimat löytyi MoYou londonin laatasta Holy shapes -08. Nämä ei nyt ole mielestäni kovin kesäiset, mutta nämähän onkin kaivettu varaston kätköistä :D

Mutta hei mitäs teille kuuluu? Miten on kesä teillä alkanut? Onko aurinko saanut teidätkin pois koneen ääreltä? ;D

Oikein aurinkoista sunnuntaita kaikille!

10. huhtikuuta 2018

Purkkaa kynsillä

Nyt on kuulkaas esittelyvuorossa oikein kunnon purkkakynnet :D Miulle tuli yksi ilta fiilis, että pakko saada vaaleanpunaista kynsille ja ZADAA! Sitä laitettiinkin sitten oikein kunnolla.

Alkuun käteeni liimautui OPIn vaaleanpunainen (vanha) lakka Pink Friday. Tässä lakassa alkaa jo ikä hieman vaikuttaa, sai laittaa aika monta tippaa ohentajaa, että lakka oli tarpeeksi notkeaa lakattavaksi. Mutta onneksi väri ei ole muuttunut miksikään, vaan on edelleen kunnon purkkapinkin värinen :D

Pinkin perjantain seuraksi valikoitui toinenkin OPIn lakka, Princesses Rule!, jota löytyy nimettömän kynneltä siirtokuvan alta :D Eli ei edes näy näissä kuvissa. Mutta tulipahan sekin kumminki mainittua :DD

Ja pitihän se vielä kolmaskin OPIn vaaleanpunainen lakka kaivaa esille. Keskisormen kynsiin pääsi Pink Fridayn päälle pari kerrosta I Lily Love You lakkaa. Loppusilauksena lisäsin hopeiset niitit.

Vaikka näistä tuli ehkä liianki purkat niin mie kyllä viihdyin näissä lakkauksissa useamman päivän. Ehkä se toi musta väri siirtokuvassa hieman laimensi purkkaa ja näitä pystyi katselemaan useamman päivän. Oli miten oli, tykkäsin.

Nyt pitäisi jälleen alkaa miettiin helppoja ja suht vähällä kynsikrääsällä toteutettuja lakkauksia viikonlopulle, kun menen taas Rakkauvven luokse, HUOH! Oisko mitään ideoita miulle? ;)

Miltäs näin "tyttömäiset" lakkaukset näyttää?
Oikein aurinkoista loppuviikkoa kaikille!

16. helmikuuta 2018

Ystävänpäivä

Tämä postaus tulee nyt pari päivää myöhässä, mutta ei anneta sen häiritä :D Miulla oli kyllä tarkoitus julkaista nämä ystispäivän kynnet ajallaan, mutta nyt huomasin etten ollut näin tehnyt. Nyt mie jumitin miettimään mitä mie olen täällä kikkaillut, kun nämä on jääneet postaamatta... No, se ei nyt saa selvitystä, joten laitetaanpas kynnet eetteriin.

Ystävänpäiväksi tein helpot ja simppelit lakkaukset. Lakaksi valikoitui piCture pOlishin lakka Candy. Ihana karkkipinkki lakka. Tällä ihanuudella on hyvä koostumus, näihin miun töpökynsiin olisi riittänyt kaksi kerrosta peittävyyteen, mutta sössin lakatessa jotain ja jouduin korjailemaan lakkauksia kolmannella kerroksella.
Keskimmäisiin kynsiin lakkasin pari kerrosta Essencen valkoista Wild white ways lakkaa, joiden päälle tuli siirtokuvat. Nimettömässä oleva siirtis on muutaman vuoden vanha, en muista kuollaksenikaan mistä tämä on peräisin. Mutta keskisormen siirtokuva on (yllätys, yllätys!) MILVin siirtokuva arkista N 710. Pinkit kynnet sai lisukkeeksi vielä mustat niitit. Näistä tuli nätit teemaan sopivat lakkaukset :)

Miun ystävänpäivä meni ihan hujauksessa. Vietin päivän ystäväni kanssa, jonka olen tuntenut lähemmäs 10 vuotta. Ystävyytemme sai alkunsa nyrkkeilytunnilla, olimme molemmat ensikertalaisia siellä ja kun siellä treenattiin pareittain, luonnollisesti meistä tuli pari. Alkuun vaihtelimme nyrkkeilytunneilla kuulumisia ja vähitellen aloimme viettää muutenkin aikaa yhdessä treenien ulkopuolella. Ihanaa muistella mistä kaikki lähti ^.^


Lähdimme aamusta shoppailemaan kaupungille. Aika meni kuin siivillä. Osasin kumminkin hillitä shoppailuja ja mukaani tarttui vain shampoota, hoitoainetta ja kasvojen kuorinta-ainetta. Sitten piti välissä vähän tankata ja menimme mässäileen Friends & Brgrs:lle. Mie otin Chipotle Brgrsin, hampurilainen fetalla, chipotlehillolla ja jalopeno majoneesilla höystettynä. Toimii! Ai että, ai että!
Päivän päätteeksi menimme vielä leffaan katsomaan Fifty Shades Freed leffan. Olemme käyneet tämän samaisen ystäväni kanssa nyt kolmena ystävänpäivänä katsomassa näitä Fifty Shades leffoja, tästä on tullut meille jonkinlainen perinne. En tiedä mitä sit ensi vuonna tehdään kun näitä leffoja ei enää tule. Ehkä keksimme jotain uutta :)

Nyt olen lähdössä yökylään ystäväni Heidin luokse, vietämme ystävänpäivää näin vähän myöhässä :) Luvassa on jälleen herkkuja, joita Heidi meille loihtii (tai näin ainakin uskon ja toivon ;)), miun hiustenvärjäystä ja ehkä myös kynsien lakkailua. Tai ainakin miun pitäisi vaihtaa uudet lakat kynsiin. Kysyin eilen Rakkauvelta ideaa lakkauksiin, vastaukseksi sain "Tee valkoiset kynnet". Niimpä niin, katsotaan minkälaisen idean saan tästä ehdotuksesta ;D

Miten siun Ystävänpäivä meni?
Oikein ihanaa viikonloppua kaikille!

3. helmikuuta 2018

Varaston tyhjennystä, osa 2

En edes kehtaa alkaa selittelemään kuinka "huono" bloggaaja miusta on tullut. Rehellisesti täytyy myöntää, että bloggailu innostus on matalaakin matalammalla. Mutta mie yritän sinnitellä ja saada taas innostusta kehiin.

Nyt täräytän teille eetteriin viime vuoden viimeisimmät julkaisemattomat kynnet. Sitten voin alkaa taas "puhtaalta pöydältä" bloggaileen ja siirtymään tälle vuodelle :D

Nämä kynnet löytyi kansiosta "lokakuu". Jonkin verran vissiin laahaa jäljessä miun julkaisemattomat kynnet :D No oli miten oli, näissä kynsissä loistaa piCture pOlishin lakka Tiffany. Tiffany on koostumukseltaan pastellinen, vaalean sininen creme joka taittaa hieman vihreään. Helppo lakattava, vaati kylläkin kolme kerrosta peittävyyteen.
Halusin Tiffanyn kaveriksi jotain mustaa ja niimpä kaivoin decals kansiosta vanhat decalsit pariin kynteen ja loppuihin kynsiin lisäsin mustat niitit. Tykkäsin näistä lakkauksista vaikka ovatkin yksinkertaiset :)

Nämä seuraavat kynnet ovat marraskuulta. Näihinkin kaivoin piCture pOlishin lakkoja käytettäväksi. Lakoiksi valikoitui Bonbon (tumman sininen) ja Surf (vaalean sininen). Molemmat lakat ovat cremelakkoja ja molempia piti lakata kolme kerrosta riittävään peittävyyteen.
Koristeluiksi valikoitui valkoiset niitit sekä WhatsUp nailsin siirtokuvat arkista P023. Nämä WhatsUp nailsin decalsit oli miulle ihan uusi tuttavuus, olivat kyllä ihan toimivat, mutta ennemmin mie liputan MILVin siirtokuville.

Viime vuoden viimeisimmät kynnet ovat tässä. Huoh! Nämä tekeleet ovat joulukuun alulta. Miulle iski sisustukseen mustavalkoinen kausi ja pitihän se sitten kynsillekin saada. Miun silmiin mustavalkoiset kynnet näyttävät jotenkin hyvin eleganteilta, vaikka ovatkin hieman "värittömät".
Näihin kynsiin lakkasin alle Essencen valkoista lakkaa Wild white ways. Tämä lakka on kyllä miusta helpoin valkoinen lakka käyttää, vaikka tarvitseekin kolme kerrosta peittävyyteen. Päälle lisäsin mustat (vanhat) siirtokuvat. Toimii! :)

No nyt on saatu kynsivarastotkin siivottua! Tästä on hyvä aloittaa tämä uusi vuosi, hieman kyllä jäljessä, mutta siltikin ;D Tammikuussa sain lakattua kynnet jopa viisi kertaa! Kaikkia kynsia en tule täällä näyttämään, mutta ne tulee aikanaan näkymään instassa (@nannepantteri).

Olen suunnitellut tälle illalle lakkaavani kynnet, mutta pää lyö ihan tyhjää koristeluideoista. Ja kyllä väristäkin. Ehkä pyydän Rakkauvelta ideaa kynsiin ;D Hyvää viikonloppua kaikille!

Mitä siulla on kynsillä tällä hetkellä?


13. joulukuuta 2016

Pikkujouluja

Nyt kun sain selkäni jälleen kuntoon, iski miulle kauhea flunssa. Päässä humisee, kaikki röörit ihan tukossa ja aivan voimaton olo. Ärsyttää vielä sekin, että miulle ei nouse ikinä kuume, joten kärvistelen sitten muutaman viikon aina sairauden kanssa. Toivottavasti tervehdyn jouluksi.

Vaikka tässä on nyt ollut kaikennäköistä taistelua, olen käynyt kolmissa (3) pikkujouluissa ja kynnethän on ollut pakollista laittaa juhlien mukaan :)


Pikkujoulukausi tempaistiin käyntiin ysäribileillä. Vietimme ystävien kanssa omia pikkujouluja Parasta ennen pikkujoulut -kemuissa. Ja totta kai kynsille piti saada jotain neonia :D
Kynsillä Golden Rose lakka nro.66 ja siirtokuvat.

Toiset pikkujoulut olivat ammattiliiton pikkujoulut. Asuni koostui väreistä musta ja hopea, joten kynnet piti myös nätsätä asuun. Helpot ja nopeat lakkaukset :)
Kynsillä piCture pOlish Darcy kera MILV:n siirtokuvien arkista F 38.

Viimeisimmät pikkujoulut vietettiin entisten luokkakavereiden kanssa, valmistuimme vuonna 2012. Meille on tullut perinteeksi pitää pikkujoulut luokan kanssa, jossa vaihdetaan aina vuoden kuulumiset :D
Vaatetukseni oli (yllättäen) musta, joten halusin kynsille mustaa ja punaista. Näistä tykkäsin hirmuisen paljon!
Kynsillä China Glaze Ruby Pumps ja OPI Stay The Night. Keskisormen kiehkura on tehty käyttäen RockNailStar kynsivinyyleitä arkista Swirls.

Tästä tuli nyt tällainen pikainen päivitys, pakko lämmittää taas finrexiniä ja pistää köllölleen sängynpohjalle. Nyt ei jaksa edes istua penkillä :D

Joko on kaikki pikkujoulut
bailattu läpi? :)

1. marraskuuta 2016

Elämä on...

Kynsillä nähtävän lakan nimen mukaan elämä on ruusuista. No enpä nyt tiiä onko. Ei ainakaan ihan koko aikaa. Niin no riippuuhan se tietenkin omasta elämänasenteestakin. Mutta eipä nyt mennä elämän syviin kysymyksiin :D

Kaivelin pitkästä aikaa Helmeristä Chinan lakkoja esille. Halusin pitkästä aikaa muutakin lakkaa kynsille, kuin Picture Polishin lakkoja... Kätösiini osui tänään kynsillä nähtävä lakka China Glaze Life is Rosy.


Life is Rosy on vuodelta 2013 Avant Garden kokoelmasta. Onpa kyllä tästäkin jo aikaa :D Kolme vuotta vanha lakka ja pari kertaa päässyt kynsille näiden vuosien aikana, apua! :D
Lakka on kaunis, tumman marjapuuron värinen. Muistan kun, silloin kolme vuotta sitten hamstrasin näitä Chinan lakkoja, tykkäsin Chinan lakkojen sudeista. En muuten tykkää enää. Ihan mahdottoman vaikealta tuntui lakata näin ohuella sudilla.


Lisäksi kynsille päätyi nimettömiin Dance Legendin Steel Panther lakkaa kolme kerrosta ja mustat niitit. Life is Rosy sai kaverikseen MILVin siirtokuvat arkista N 299. Jotenkin noi siirtokuvat tekivät Rosysta tummemman värisen, kuin mitä se oikeasti on.

Jokohan tuo pitäisi alkaa suunnittelemaan talvisempia lakkauksia, eikö sitä ole huomiseksi luvattu lumisateita? Taidanpa siis laittaa teetä tulemaan, nostaa esille siniset kynsilakat ja alkaa suunnitteleen talvisia kynsiä. Meneehän se vapaapäivä näinkin :)

Joko sie olet valmis ottamaan talven vastaan?

17. lokakuuta 2016

Live Love Polish

Kaivetaanpa arkistoista hieman vanhempaa matskua eetteriin. Nämä on kynnet syntyi siirtokuvien ympärille. Mallailin arkki kourassa lakkojen kimpussa varmaan sen puoli tuntia, eikä mikään meinannut olla mieleen. Lopulta löysin lakan.

Lakaksi valikoitui piCture pOlish:n Live Love Polish. En muista miksi miun piti tämä lakka välttämättä ostaa, mutta onhan tämäkin vaan nätti lakka.
Lakka on tumman sininen vivahtaen violettiin, koostumus ehkä jellymäinen. Ehkä sana tulee siitä, että yleensä jellylakka ei tahdo peittää yksinään, tai sitä pitää lakata noin sata kerrosta, mutta tämä lakka peitti jo kahdella kerroksella. Mukana lakassa on eri kokoista hopeista ja sinistä glitteriä.

Siirtokuvat on MILV:n arkista N 252. Ja jälleen siirtikset toimivat vallan mainiosti. Miulla on nykyään tapana käyttää siirtokuva-arkista vain muutama kuva, että arkki kestäisi pidempään. Ihan kuin niitä ei voisi ostaa lisää :D Ja lopulta mie kumminkin ajattelen, etten voi tehdä lakkauksia, missä käytän jo kerran kynsillä nähtyjä kuvia :D Miun omaa logiikkaa taas ;D

Lopuksi vielä räveltelin valkoisten niittien kanssa, niitit päätyivät keski-ja etusormien kynsiin. Melkoisen simppelit, mutta ihanat kynnet sain aikaiseksi. Nämä olikin kynsilläni useamman päivän ajan.

I love Me messut lähestyvät ja lippuarvonta päättyi eilen. Onnetar suosi lukijaa nimim. Nipsu6000. Laitatko miulle sähköpostilla siun osoitetiedot niin laitan liput postiin! (pinkkipantteri82@gmail.com)

Mitäs mieltä olette kynsilakasta?
Kukaan muu hurahtanut tähän?


22. syyskuuta 2016

Ongelmaa ja harmitusta

Vielä kuulkaas löytyisi yhdet kesän lakkaukset koneen syövereistä. Miulla on ollut aikomuksena pukata nämä eetteriin jo aikaisemmin, mutta minen tiiä mihin miun kaikki vapaa-aika taas katoaa, etten ole ehtinyt istahtaa koneelle blogihommien ääreen.
No, ei nyt jaksa valittaa ja surkutella enempää. Laitetaas kynnet esille.


Kynsillä nähdään kaunis piCture pOlish:n Denim lakka. Tämä kuuluu miulla siihen kynsilakka kategoriaan "hirmuisen nätti, mutta en keksi koristeluja tälle". Ja tähän kategoriaan miulla kuuluu useampikin lakka. Toinen lakka mikä tuli myös heti mieleen on OPI:n My Gecko Does Tricks. Ja moni muu lakka... :D


Denim sai kaverikseen MILV:n siirtokuvia arkista N786. Miua on alkanut hieman harmittamaan nämä MILV:it. Monet kuvat on arkissa älyttömän nättejä ja näyttäviä, mutta sitten kun länttäät ne tämmöisiin töpökynsiin niin kuvista ei mahdu kun se reilu puolet kynnelle ja loppuosa kuvan kauneudesta/ideasta lentää roskiin. Kuten esim. keskisormessa näkyvä päivänkakkara. Arkissa kuvassa oli kaunis päivänkakkarakimppu, mutta miun kynteen kuvasta mahtui vain yksi ja puoli kukkaa, ja näin kuvan idea ei välity kynnelle. Pöh.

Tänään miulla olisi tiedossa jälleen kitaran rakennusta. Rakennuskurssi oli kesän tauolla ja nyt ollaan taas päästy kitaran kimppuun. Tänään Jämy (kitaran kutsumanimi) saa päällensä toisen maalikerroksen. Ihan ei olla kommelluksitta taaskaan aloitettu tätä kierrosta... Voisin jossain vaiheessa tehdä teille taas postausta tästä projektista :)

Tuottaako jokin kynsilakka teille probleemia
keksiä koristeluja?
Harmittaako muitakin nämä MILV:ien
liian isot kuvat töpökynsiin?

21. elokuuta 2016

Vähän tummempaa lakkaa kynsillä

En tiedä mikä miulle tuli tässä eräänä päivänä, kun mieli teki saada kynsille jotain tummaa eikä niin kesäistä. Ehkäpä juuri siksi halusinkin tummaa kynsille, kun on niin paljon tullut tehtyä kesäisiä lakkauksia. No, oli miten oli, lakoiksi valikoitui kaksi piCture pOlish:n lakkaa. Juu, annoin itselleni luvan lakata PP:n lakoilla ;D


Miulla teki mieli saada kynsille piCture pOlish:n New York, jonka ympärille aloin suunnittelemaan lakkauksia. On tämä(kin) vaan niin kaunis yksilö! Ihana! ^.^
Jostain syystä tämän kaunokaisen lakan kaveriksi valikoitui Winter. joka sai päällensä sydänleimat. Sydämet ihan siksi, kun molemmat lakat ovat niin upeita :) Hopeisena leimauslakkana miulla on käytössä Depend:n hopea (223), joka toimii vallan mainiosta, vaikka on ainakin 3 vuotta vanha ja jota miulla ei ole edes kovin montaa kertaa ollut käytössä. Depend vetää kyllä pojot kotiin tällä lakalla!
Lopuksi vielä lisäsin hopeiset niitit ja ZADAA! kynnet oli valmiit!

Mie tykkäsin ihan älyttömän paljon näistä kynsistä ja taisinkin viipeltää pitkin kyliä näillä kynsillä viikon ajan. Tämä väryhdistelmä vaan toimii miun silmissä.

Kerta kiellon päälle vielä yksi kuva lakkauksista ;D Sehän muuten piCture pOlish tuli jälleen ja julkaisi kuusi (6) uutta lakkaa. Tämän kertaiset uudet lakat ei saanut miua niinkään henkäisemään syvään ja toteamaan "Mie NIIIIN tarvin nää lakat", kuin aiemmat lakat ovat tehneet. Mutta vaikka henkäyksiä ei tullutkaan tilasin mie siltikin pari lakkaa uudesta kokoelmasta. Yritän saada ne esiteltyä myöhemmin omassa postauksessa.


Miusta on kyllä mukavaa, kun syksy saapuu. Saa piilottaa kaikki kesälakat Helmeriin ja kaivaa syksyiset, tummemmat lakat esille :) Ja saa kaivaa kaikki villapaidatkin esille :D Kynttilöitä mie olen jo hamstrannut pimeneviin iltoihin. Kyllä tää syksy on vaan ihanaa aikaa vai mitä?

Ratkesitko sie uusiin PP:n lakkoihin? ;)

2. lokakuuta 2015

Äijän ideoimat kynnet

Eräänä iltana ajattelin lakata kynnet, mutta ideat oli ihan hukassa. Välillä niitä oli mielessä ihan liikaa ja sitten taas zadaa! pää ihan tyhjä. Niimpä kysyin Äijältä ideaa kynsiin. Myönnän, että miua alkoi heti pelottaan ja jänskättään mitä ideoita sieltä nyt sitten mahtaa tulla. En kummiskaan viittinyt enää perua kysymystäni. Ja ideahan sieltä tuli. En tiiä oliko Äijä miettinyt jo valmiiksi idean, mutta se kyllä tuli niinkuin apteekin hyllyltä...

"Värinä pitää olla musta ja valkoinen ja sitten niissä pitää olla (otti kynän ja paperin esille ja piirsi miulle mallin) V -mallisia raitoja". Jaahans. Että semmoset. Tovin siinä mietittyäni kinusin, että saisin ottaa mukaan vielä jonkin värilakan. Pitkin hampain Äijä lupasi, mutta sanoi vielä, että sen täytyy sitten olla tummansininen. Okei. Näillä käskyillä sit lähdettiin liikenteeseen.

Onneksi olin tilannut Mi Nails:lta vinyyleitä testiin ja tämä arkki tuli miulle kylkijäisinä. Miten sattuikin miulle näin hyvä tuuri. Tein siis pikkusormiin ja nimettömiin vinyyleillä kuviot. Hyvin ne toimi, mutta en malttanut odottaa tarpeeksi kuivumista, joten päällyslakka levitti kuvioita hieman.
Tummansinistä väriä pääsi edustamaan piCture pOlish:in Eyre. Muistan kun viime talvena vietettiin Heliumian kanssa iltaa ja halusin lakata kynnet jollain Heliumian lakalla ja Heliumia nakkasi tämän kyseisen laka kätösiini, että "Kokeiles tota". Mie rakastuin tähän samantien. Sanoin kuvaamattoman upea lakka!

Lopuksi vielä nakkasin Eyren kaveriksi kynsille mustat niitit. Kieltämättä näistä tuli ihan hauskat kynnet. Itse en olisi keksinyt vastaavaa ideaa saati lakkavalintoja. Ja kyllä nämä kelpasi myös Äijälle :) Ja juu, olen uskaltanut myös tämänkin jälkeen pyytää ideaa lakkauksiin Äijältä ;D

Pyytääkö joku muukin mieheltä
ideoita kynsiin? :D



*****


*****

6. syyskuuta 2015

Ruskeaa hiekkaa

Hahaa! Pitkästä aikaa ruskeaa kynsillä! Nämä kynnet on kylläkin jo lakattu toukokuun loppupuolella, mutta nyt ne vasta pääsee eetteriin. (Eli nämä ei Malle ole vielä ne ruskeat kynnet, mihin sain inspiksen siun ruskeista kynsistä ;)) Miulla on aikas monta ruskeaa lakkaa, mutta jotenkin niitä tulee harvemmin käytettyä kun miulla ei meinaa riittää mielikuvitus niitten koristeluun. Sama homma on keltaisessa. Ja sinisessä. Ja vähän kait kaikissa väreissä :D Tai sitten mie vaan olen niin laiska... Mutta mennäänpäs nyt tämän kertaisiin kynsiin.

Alkuun nappasin Helmeristä OPI:n ihanaisen You Don't Know Jacques! SUEDE -lakan, joka on varmaankin kaikille aika tuttu. Kuuluu siis vuonna 2009 julkaistuun Suede kokoelmaan. Sen enempää hehkuttamatta onhan tää upea ilmestys.

Toiseksi lakaksi nappasin myöskin OPI:a. Keskisormessa, etusormessa ja peukalossa on kolme kerrosta Did You 'Ear About Van Gogh?:ia. Van Gogh on vuoden 2012 kokoelmasta Holland. Kaunis nude tai oikeammin hiekan värinen cremelakka. Oli suhteellisen helppo lakattava, eikä valunut kynsinauhoille.
Pikkusormessa ja nimettömässä olevat leimat on MoYou:n laatasta The Pro XL 21. Mie vaan niin rakastan näitä MoYou:n laattoja, yhtään laattaa mikä ei toimisi, ei ole tullut vastaan. Ja kaikissa laatoissa löytyy useampi mieluinen kuvio. Love!Love!Love!


Sitten muihin asioihin. Miulla tosiaan torstaina alkoi nyt se kitaran rakennus kurssi. Joo-o, saapa nähdä mitä siitäkin tulee :D Teen ihan oman postaussarjan siitä jossa kerron tarkemmin mitä kaikkee mie siellä kikkailen ja kohellan, mutta sen voin nyt sanoa, että kun mie tunnin kuuntelin opettajaa joka esitteli meille niitä maailman suurimpia ja vaarallisen näköisiä mööpeleitä, miulla jäi mieleen ainoastaa ekassa mööpelissä oleva iso kyltti "EI OPPILASKÄYTTÖÖN". Jep. Sillä samaisella mööpelillä pitäis tämän tytsyn tehdä kitara...

Tuottaako joku väri kynsillä
siulle tenkkapoon?


1. elokuuta 2015

TerveysStudio

Okei. Miulla on tullut pidettyä "ihan huomaamati" kesäloma bloggauksesta. Meinaan, kyllä mie olen lähes joka päivä miettinyt ja suunnitellut uuden postauksen kirjoittamista, mutta siihen se on sitten jäänyt. Pari kertaa olen istahtanut koneelle, mutta en vain ole saanut aikaiseksi blogata. Ehkä tämä "loma" tuli tarpeeseen ja saan nyt uutta intoa tähän hommaan.

Olen kyllä lakkaillut kynsiä ja shoppaillut uusia lakkoja ja laattoja, mutta... Tyhjensin tänään kamerasta koko "loman" kuvat koneelle ja mie nyt hukun näihin! Meinaa se uusi into peittyä samantien masennuksen alle. Ehkä mie vielä nousen täältä kuvakasan alta :)

Mutta. Nyt on luvassa uusi postaus ja vielä lähes reaaliajassa! Olin nimittäin ystäväni Heidin luona tällä viikolla KynsiStudiossa ja Heidikin alkoi hieman patisteleen miua takaisin blogin pariin :P Joten tässä ollaan! Tällä kertaa meillä oli Studion aiheena TerveysStudio. Emme siis ostaneet mitään herkkuja Studioon vaan lupauduimme alkaa terveyskuurille... Tämä tarkoittaa miun kohdalla sitä, että katson hieman mitä suuhuni laitan ja lopetan sokerin syönnin. Ai niin, mie olen ollut kesän jo sokerilakossa, pari kertaa VAIN olen repsahtanut :D Juhannuksena ja Qstockissa... Mutta ei siitä enempää, kurkataampa meidän Studioon.

Vas. Heidin tekemää bataattikeittoa ja joku terveys-siemen-sämpylä :D
Oik. iltapalana luomu ruisleipää itse savustetulla lohella ja munalla höystettynä.
Heidi tuli miua yksi aamupäivä hakemaan ja suuntasimme kylille shoppaileen. Ei kyllä löydetty juurikaan mitään shoppailtavaa, mutta onhan se vaan aika parasta lähteä ystävän kanssa humputtelemaan. Ilta meillä meni kikkaillessa, ei juuri saatu mitään aikaiseksi. Höpöttelimme vain :D No mie kyllä sain lakattua kynnet pienen taistelun saattelemana.

Halusin kynsilleni uutta DaLeani ja aihe kumpusi siitä, että miulla on alkanut uusi aikakausi elämässäni. Kynsistä voi päätellä muutoksen ;) Mutta takaisin lakkaan. Uutukainen on ristitty nimellä Hysteria. Ja voi pojat että on kaunis lakka! Yllättäen tämä on Wow Prism kokoelmasta. Pitäis muuten laskea montako lakkaa miulla puuttuu näistä kaunokaisista... Tämä vaati kolme kerrosta peittävyyteen ja suht nätti oli lakata. Perus Wow Prism -koostumus, tykkään!


Pikkusormeen valitsin lakan Heidin lakkakokoelmasta. Ja tämä ihanainen on yllättäen myös DaLea ja kuuluu Sahara kokoelmaan. Nämä Sahara -lakat on hiekkalakkoja ja tämän lakan perusteella peittää OPI:n hiekat ihan mennen tullen! Ainakin tämä on huomattavasti kauniimpi ja upeampi kuin tämän lakan "dupe" eli OPI:n Solitaire. Tämä on paljon puhtaamman värinen. Laitoin alle kerroksen valkoista lakkaa ja kaksi kerrosta tätä Mountain Snow:ia. Aivan käsittämättömän upea lakka! Miun pitänee ehkä alkaa seuraavaksi hommaamaan nämä Sahara lakat... ;)

Luomu ruisleipää kera salaatin, kurkun ja (terveellisen) juuston. Vas. Heidin leivillä lisäksi avokadoa ja tomaattia.
Oik. miun leivällä lisäksi (terveellistä) kinkkua. Loppupalaksi mehukkaita nektariineja.
Seuraavana aamuna heräsimme (uskomatonta mutta totta!) auringonpaisteeseen. Joten sehän piti syökästä TERVEELLINEN aamupala ulkona terassilla. Tai no loppujen lopuksi meidän piti juosta lautaset ja kupit käsissä sisälle pakoon ahdistelija paarmaa. Mie niin inhuan nuita kesän öttijäisiä!
Aamupalan jälkeen Heidi alkoi väsätä itselleen kynsiä ja mie värkkäilin kaikkea muuta (eli en oikeestaan yhtään mitään, laiskiainen).

Uunijuureksia kera Halloumijuuston.
Tai no sainhan mie jotain aikaiseksi! Mie pilkkoin meille uunijuurekset. Heitin pellille porkkanaa, bataattia, punajuuria, sipulia ja lanttua. Päälle hunajaa ja yrttejä. Voin kertoa, että oli aivan taivaallista. Ja terveellistä, Halloumihan on yksi terveellisimmistä juustoista, eikö olekkin? Syönnin päätteeksi suuntasimme mansikkamarkettiin. Nyt on pakastin täynnä terveellisiä mansikoita talveksi.

Kynsillä käytetyt lakat ja leimat.
On se vaan kiva kun on kesä ohi ja alkaa arki. (Joo, tämä oli ironiaa). Eihän miulla ole ollut edes mitään kesälomaa, koko ajan olen vääntänyt selkä vääränä töitä. Toisaalta ei haittaa vaikka kesä meni sorvin ääressä, kun kesä nyt oli minkälainen oli. Mutta joo, pointtihan miulla vissiin nyt oli, että toivottavasti mie pääsen taas sisään tähän bloggailuun :) Nostan kyllä hattua kaikille bloggaajille, jotka ei ole pitänyt kesällä yhtään lomaa kirjoittelusta vaan on jaksanut panostaa hommaan koko ajan!

Miten siulla on kesä mennyt?

20. toukokuuta 2015

Arkistojen kätköstä

Ohhoh, onpas täällä ollut hiljaista... Mutta elossa mie olen :D Jostain syystä bloggaamisen into on nyt kadonnut miulta ihan kokonaan. Toivottavasti tämä olis vain väliaikaista, en halluu ottaa stressiä tästä ettei menis maku kokonaan. Eli täällä blogissa voi jatkua hiljaisuus tovin jos toisenkin, katsotaan kuinka tässä käy.


Aloin eilen pitkästä aikaan katsomaan koneeltani kynsikuvia ja huomasin, että miulla on vieläkin helmikuulta julkaisemattomia kynsiä. Ja tässä on niistä yhdet. Tämä oli vielä sitä aikaa, kun maata peitti paksu lumikerros, pakkanen paukutti ovia ja ikkunoita ja kerrospukeutuminen oli huipussaan.


Värilakkana kynsillä on OPI Suzi Takes the Wheel jota lakkasin kolme kerrosta saadakseni täyden peittävyyden. Aivan mielettömän ihana armyvihreä.
Keskisormen kynteen pääsi edustamaan OPI Push and Shove. Kun aloin tällä lakkaamaan ensimmäistä kerrosta huomasin, että olin unohtanut laittaa alle tälle lakalle tarkoitettua aluslakkaa. Joten oli melko haastavaa saada tasainen lopputulos, oli kyllä taistelun takana saada kaljut kohdat piiloon.


Leimaksi nimettömään ja peukkuun valikoitui MoYou:n laatasta neulekuvio. Olin tilannut tämän laatan jo aika päivää sitten juurikin tämän kuvion vuoksi. Ja juurikin siksi, että saisin talvella tehdä villapaitakynnet. Leimat on melkoisen suttuiset ja reikäiset, mutta eipä se menoa haitannut :D
Lopuksi vielä valkoiset niitit pariin kynteen ja valmis!


Huomasin muuten, että miulla on paha tapa näiden MoYou:n laattojen kanssa... Mie tilailen koko ajan näitä lisää ja lisää enkä muista/ehdi käyttää näitä :D Tälläkin hetkellä miulla on 23 kpl MoYou:n laattoja joita en ole kokeillut, OMG! Ja lisää pitäisi saada :D *hamsteri*

Onhan teillä muillakin tämä sama
"ongelma" onhan? ;)

9. joulukuuta 2014

The Finnish(able) Nail Art Challenge AW2014 ~ Week 10 "Love this Brand"

Haaste viikon 10. ensimmäinen aihe oli "Tätä merkkiä rakastan" ja tähän tiesin heti merkin josta otan inspiraation kynsiin. Se ei ollut kynsilakka merkki vaan muotimerkki, jos näin voi sanoa. Olen tehnyt aikaisemminkin kynnet kyseisen merkin pohjalta, mie vaan oon niin jäänyt koukkuun tähän merkkiin. No paljastetaampa se merkki, vaikka ei se kenellekkään varmaan yllätyksenä tule :D GUESS!


Okei, kynsistä ei ihan heti arvaa mistä inspis on otettu :D Laitetaanpas toinen kuva johon vähän aukasen tätä...


Elikkäs, Guessin laukkuhan se antoi inspiraation. Olen ostanut kyseisen laukun muistaakseni alkuvuodesta ja se on siitä asti ollut miulla "esillä" eteisessä. No on se muutaman kerran päässyt ulkoileen ;D 


Jos pari sanaa sitten kynsistä. Koska laukussa on "käärmeennahka"kuosi, laitoin myös kynsilleni sellaisen. Yleensä olen tehnyt käärmekynnet tyllin avulla itse, mutta kun CesarsShopissa oli joku tovi sitten alennuksessa siirtokuvia niin tilasin sieltä käärmeennahkaa erivärisinä, ja nyt kokeilin kynsille mustaa versiota niistä. Ei tää kyllä miusta musta ole, ehkä olisi pitänyt alle lakata mustaa lakkaa. Nyt laitoin vain alulakan päälle siirtokuvat. Mutta muuten ei ole negatiivista sanottavaa siirtokuvista, oli helpot työstettävät. Päälle leimasin mustia kukkia Pueenin laatasta 69 ja lopuksi vielä niitit kukkien keskelle. Melko simppelit kynnet :D En muista olinko näillä kynsillä päivän vai kaksi :D

Tänään mie olen saanut muuten laittaa rastin seinään! Olen saanut tyhjennettyä kameran kuvista, muokattua kuvat ja vielä lakattua kynnet! Wuhuuu! Hyvä minä xD Kyllä mie vielä pääsen kiinni tähän haasteeseen ja bloggailuun muutenkin :P

Kuka arvaa minkä merkin kynsilakoilla
olisin lakannut kynteni tähän jos olisin
valinnut kynsilakkamerkin jota rakastan? ;)


*****



****