Mutta niinpä ei vaan ollut. Tai näihin kynsiin kokeilin 02 (vihreä) laattaa ja kyllä oli taisteleminen! Ensinnäkin yhdessä kokokynnen kuvassa on painovirhe, joka pilaa koko kuvan. (Ja joo, olen sen verran laiskiainen, etten jaksanut käydä vaihtaa laattaa uuteen). 01 (violetti) laattaa en ole uskaltanut edes kokeilla näiden kynsien seurauksena.
Toiseksi tämän 02 laatan kuvat ei meinannut millään nousta yhtenäisinä ja kokonaisina leimasimelle, ja käytössä oli myöskin Essencen uusi leimasin. En tiedä kummassa sit oli vikaa, veikkaan että molemmissa (leimaajassa itsessään tuskin oli vikaa...). Näihin lakkauksiin miun piti leimata sama kuva kahteen kertaan päällekkäin, että sain suht siistit kuvat aikaiseksi. Enkä usko leimauslakassa olevan vikaa, koska käytössä oli uusi Konadin musta leimauslakka.
Mutta kovan työn ja tuskan takana oli nämä kynnet.
Kynsissä muuten lakkoina toimi Picture Polishin lakat Nude ja Tango. Lakkojen rajat onnistui suht hyvin, kun miettii, että tein ne vapaalla kädellä. Olen instan puolella ihaillut kynsiä joissa on tehty näin "toispuoleiset" lakkaukset ja halusin itsekin kokeilla. Ehkä lakkavalinnat ei ihan osunut nappiin mutta kyllä mie näissä kynsissä viihdyin.
Vaikka näiden lakkausten kanssa sai taistella, ei nämä kuitenkaan latistanut miun (uutta) leimailu-intoa. Ehkä pikemminkin päinvastoin, olen osatnut myös leimausvermeet Rakkauvven luokse, että voin sielläkin leimailla.
Oletko sie kokeillut näitä Essencen leimausvermeitä?
Mitä sie tykkäsit niiden toimivuudesta?
Ps. No ehkä se vika voi olla myös leimaajassa ;)

