1. huhtikuuta 2015

Sehän on STORM!

Vaikka meillä onkin vielä (näköjään) talvi menossa, halusin vaihtaa blogin talvibannerin jo pois. Masentaa jo tarpeeksi kun katsoo ikkunasta harmaata säätä ja valkoisia/loskaisia katuja. Halluun kevään tänne ja auringonpaisteen!
Lisäksi mie vähän toivon josko tämä uusi ulkoasu toisi tullessaan takaisin inspiksen kirjoitella postauksia. Vieläkin tuntuu olevan kirjoitusmasista ilmassa.


Kun sain vihdoin ja viimein omakseni tämän kaunokaisen on miulla siitä asti tehny mieli lakata vain tällä kynnet. Olen mennyt pelkällä Stormilla useamman päivän ja useamman kerran tässä parin viime kuukauden aikana :D Mutta nyt halusin tehdä kynsille jotain muuta, että saisin matskua myös blogiin. Eihän nämä nyt mitkään älyttömät taidonnäyte -kynnet ole mutta... :D


Eli näillä kynsillä mentiin sieltä kuuluisasta paikasta. Pelkillä aksenttikynsillä mentiin :D Nimettömiin lakkasin pohjalle piCture pOlish:in Holiday lakkaa kerroksen jonka päälle leimasin tällä hetkellä lemppari kukan. Jos nyt miulta kysyttäisiin mitkä kaksi asiaa ottaisin autiolle saarelle mukaan, ne olisivat juurikin Storm ja tämä Konadin laatta. Tokihan sitten pitäisi pakata mukaan myös leimausvermeet ja lakanpoistoaineet ja ja ja... Onneksi miulta ei kysytä.


Mie muuten niin muistan, kun kynsimaailman valtasi tämä negative space koristelutyyli. Miun fiilikset oli silloin kuin siitä yhdestä mainoksesta "En tykkää. En tykkää. Kato negative space! En tykkää" Mutta nyt tämä oli jo toinen kerta kun lakkaan kynsilleni tämän :D Ja ei varmasti jäänyt tämä kerta viimeiseksi.

Ai niin, ystäväni Heidi kävi eilen miun luona kylässä ja uhkasi viedä miun Stormin! Eli miun häätyy lähteä kaupoille ostamaan kunnon kassakaappi mihin saan lakka-aarteeni piiloon :P Ehkä niitä pitää sitten ostaa useampikin... xD

Vieläkö negative space iskee?

18 kommenttia:

  1. Negative space iskee hyvinkin, en tajua miksi en ole koskaan itse lakkaillut kynsiä negatice space -tyylillä. Mutta siis itse asiaan, tosi nätti lakkaus! Toi aksenttikynsi on kaunis kuin mikä ja sopii hienosti yhteen Stormin kanssa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tintti ♡
      Jokin aika sitten törmäsin muutamassa blogissa (ja instassa) niin kauniisiin negtiveihin, että pitää kyllä itsekin kokeilla niitä tässä kun kerkeää :)
      Esim. nämä Heidin lakkaamat kynnet blogissa "Something Can Go Wrong"
      http://somethingcangowrong.blogspot.fi/2015/01/pinkkipaiva.html

      Poista
  2. Hahhaa onneksi ei varastanut Stormiasi! :D Erittäin kaunis lakka, näyttää ihanalta tällä tavalla aksenttikynteen yhdistettynä :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nena Sofia ♡
      Tää on kyllä niin vallan kaunis lakka että! Mutta kyllä se taitaa poistua miun kokoelmasta, kun Heidi aikoi tilalle miulle hommata DaLelta dupen sille ;)

      Poista
  3. Siis aivan ihana lakkaus ja IHANA Storm! Äläpä siellä panikoi, se Dalen musta holo on duppe Stormille, ja hankit sen kuitenkin ennemmin tai myöhemmin, ja sitten Storm joutaakin jo mulle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen ♡
      Jos sie hommaat sen DaLen niin sitten saat viedä tämän :P

      Poista
  4. Reps tolle kassakaappiostosaikeelle... :D

    VastaaPoista
  5. Storm on niin superkaunis ettei mitään rajaa. Tuo Holidayn käyttö negative spacessa on muuten sen verran jämäkkä idea, että saatan "lainata" sitä hieman :). Ihana pantteri taas pannerissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos siulle ihanainen ♡
      Tää on kyllä yks maailman kauneimmista (mustista) lakoista ^.^
      Totta kai sie lainaat! ;) En malta odottaa kuinka upeat lakkaukset sie taas loihdit ♡

      Poista
  6. Iskee iskee!
    Storm on ihana, mutta musta tän lakkauksen ehdoton tähti on tuo aksenttikynsi!!

    VastaaPoista
  7. Storm on yksi upeimmista lakoista. <3 En voi olla hehkuttamatta, kuin ihana se on ja kuinka kaikkien pitäisi omistaa se. :D <3
    Myös sinä olet taiteillut sillä upeat kynnet. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat hehkutukset täälläkin! ^.^
      Kiitos raksupoksu ♡

      Poista

Kiitos kommentistasi!