2. marraskuuta 2015

Synttärit

Reilu viikko sitten miulla oli syntymäpäivät. Oo äm gee! Taas vuosi lisää mittariin! Mitään suuria juhlia en järjestänyt, mutta keitin sentään kahvit muutamalla ystävälle. Vaikka en juhlinutkaan suuresti synttäreitäni, piti miun siltikin kynnet tehdä juhlapäiväksi.

Kynsistä päätellen miulle tuli mittariin se 20 vuotta ;D No eihän se montaa vuotta heitä oikeasta iästä... Kummiski, tein kynsille pikalakkauksen aamulla ennen päivän rientoihin lähtöä. Alkuun ajattelin selvitä pelkällä ranskiksella, mutta jostain syystä lisäsin vielä ilmapallodecalsit kynsille. Ehkä nämä kynnet olisi paremmin sopinut vaikka 12-vuotis syntymäpäiville, mutta näillä mie (ikinuori) vietin syntymäpäiväni ja muutaman sen jälkeisen päivän.

Koska kysistä ei ole enempää kerrottavaa eikä näytettävää, näytän teille pari kynsiaiheista lahjaa, jotka sain. Kuvassa näkyvät leimauslaattakansiot sain ystävältäni Heidiltä lahjaksi. Miulla on ennestään käytössä Bundle Monsterin samankaltainen kansio ja lisäksi Pueenin pieniä, pyöreitä kansioita. Mutta nykyään kaikki pienet laattani majailevat näissä kansioissa. Erona näissä kansioissa vanhoihin kansioihin on kätevämmät kotelot laatoille, näistä saa helpommin laatat otettua käyttöön ja lisäksi näissä on kirkkaammat "sivut". Vanhassa kansiossa on sellainen huurteinen se muovi, josta ei saa nähtyä niin hyvin laatan kuvia kuin näissä saa. Tykkään! Kiitos ihana ystäväni Heidi ^.^

Lisäksi blogiystäväni Eekku oli lähettänyt miulle yllätyksenä pienen lahjan. Oli tosi mukava yllätys, kun postipate tiputti postiluukusta paketin. Ja katsokaa kuinka ihanasti Eekku oli paketoinut (vas.kuva) lahjat pieniin pusseihin! Pusseista sitten löytyi (oik.kuva) siirtokuva-arkki, pieni pussi helmenpuolikkaita, pieni koristeteippirulla ja Eekun itse tekemä kaulakoru! Tykkäsin kovasti lahjasta, kiitos Eekku!

Laitetaanpas vielä tähän loppuun kuva arvonnan voitosta, jonka voitin Mallen synttäriarvonnasta. Palkintoon kuului Color Club:n First Base Only, uutuuskokoelman mattalakka, Nailfix kynsinauhaöljy, tämä muuten tuli tarpeeseen! Ja lisäksi valkoinen ja musta Art Club koristelulakat.
Kerrankin onni potkaisee myös miuakin, kiitos Malle!

Se on tainnut vanhuus tulla miun tietokoneellekin, muutama päivä sitten aloin värkkäämään koneella, tarkoituksena oli käydä blogit läpi ja tehdä tännekin postausta. Mutta yhtäkkiä tää kone alkoi hidastelemaan ihan sikana ja sen jälkeen ruutu pamahti pimeäksi, jonka jälkeen kuvaruutuun tuli vain jotain siasaksaa. Miulla meinasi päästä jännäripis*a housuun , kun ajattelin, että no niin! sinneppä sitten meni kaikki kuvat ja tiedostot ja kaikki! En uskaltanut sen jälkeen koskea koko koneeseen (ajattelin josko se on vaikka pommi ja se räjähtää kosketuksesta), laitoin äkkiä viestiä yhdelle tietokoneista tajuavalle ystävälleni, joka sitten puhelimen välityksellä teki jonku ihmeen ja nyt kone taas pelittää. Saa nähdä vaan kuinka kauan sitten... Hyvästi vaan tulevat veronpalautukset. Ja Joulupukki, jos luet tätä niin tiedät mitä mie haluan joululahjaksi. Mie olen ollut kilttinä koko vuoden!

Ikähän on vaan numeroita,
eikö niin? ;)

10 kommenttia:

  1. Onnea lujasti! Ikä on vain numeroita, mielen ikä kertoo totuuden... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Katarooma ♡
      Todellakin mielen ikä kertoo totuuden ;D

      Poista
  2. Kiva että lahja oli mieluinen ja kivat kynnet =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos eekku, lahja oli kyllä mieluinen ^.^

      Poista
  3. Ikä on todellakin vain numeroita, sähän oot vielä ihan nuori nöösi :) Onnittelut näin jälkeenpäin täältä! Kivoja lahjuksia oot saanu ja kynnet on varsin suloiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sole ^.^ Miehän olen vielä nuori... ;DD
      Kuten kynsistä voi päätellä :DD

      Poista
  4. Jep, ikä on vain numeroita! Hauskat no Nanne 12-v. kynnet :D Mutta olethan sä nyt ottanut varmuuskopion koneestas?! Älä vaan sano et se on vielä suunnitteluasteella! Pidetään peukkuja et Joulupukki muistas sua kovalla littanalla paketilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi ♡
      Kyllä mie sain siirrettyä muistitikuille kaikki tärkeimmät jutskat :P Nyt vain ootellaan milloin tämä sanoo lopullisesti sopparin irti...

      Poista
  5. Paljon onnea ihanalle blogiystävälle. <3 Mä oon ollu niin kipeä, että en kerennyt laittaa sulle postissa tulemaan mitään, mutta muistan sua kyllä piakkoin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanainen! ♡
      Toivottavasti siellä voidaan jo paremmin, jaksuhaleja! ^.^

      Poista

Kiitos kommentistasi!