23. elokuuta 2017

Helppoja ranskiksia

Jotkut teistä lukijoista varmaan muistaakin, että mie olen helppojen ja nopeitten lakkausten ystävä ja suurkuluttaja. Mitä helpompaa ja nopeampaa, sen parempi. Miulla on kertynyt kuvavarastoon useammat näin toteutetut kynnet, jotka ajattelin esitellä teille samassa postauksessa. Koska eipä näistä yksikseen esiteltyinä ole paljoa sanottavaa :D Kaikki nyt nähtävät kynnet on toteutettu pelkillä siirtokuvilla, todellakin helppoa ja nopeaa ;D


Nämä kynnet on alkuvuodelta. Jos en hirveästi valehtele, niin olisikohan kyseessä jopa helmikuussa tehdyt kynnet. Pohjalle lakkasin kerroksen alulakkaa ja tippiosiin kerroksen valkoista lakkaa (vapaalla kädellä). En tiennyt kuinka peittävät nämä siirtokuvat ovat, joten otin varman päälle ja lakkasin varulta tipit valkoisiksi. Ja kuten kuvasta näkyy, ei valkoisia tippejä olisi välttämättä tarvittu. Mutta kaikesta huolimatta nämä olivat ihan mukavat kynnet :)


Seuraavaksi vuorossa sinistä ranskista. Nyt en saa millään mieleeni milloin mie olen nämä värkännyt, mutta muistan etten lakannut näiden alle valkoista tippiä. Pelkästään kerros alulakkaa, päälle siirtokuvat ja lopuksi kerros päällyslakkaa. Tykkäsin näistäkin :)


Nämä vaaleanpunaiset hemppikset miulla oli muistaakseni alkukesästä kynsillä. Ja näiden alle lakkasin valkoiset tipit varmuuden vuoksi. Ei kyllä olisi tarvinnut. Nämä kynnet olisi miusta kaivanneet vielä jotain... ehkäpä jotain kimalletta ja blingblingiä. Mutta enpä jaksanut alkaa askartelemaan ;D Tykkäsin mie silti näistäkin :)

Viimeisenä esittelen teille kynnet, jotka mie rävelsin itselleni juhannukseksi. Alulakan päälle lakkasin vapaalla kädellä valkoiset tipit, joiden päälle kikkailin siirtokuvat MILVin arkista N566p.
Näiden kynsien kanssa miulle kävi pienoinen kömmähdys... Suunnittelin mielessäni juhannuskynsiä, enkä oikein meinannut keksiä mitään. Sitten miulla välähti, että "juhannusruusukynnet!". Kysyin uudelta tuttavuudelta, että eikö olekin sellaisia kuin juhannusruusuja? Vastaukseksi sain niitä olevan. Ei muuta kuin ruusut kynsille ja ZADAA! Rehellisesti sanottuna, mie en tiennyt että juhannusruusu on ihan eri asia kuin tavallinen perus ruusu :DD Tämä valkeni miulle vasta kynsien teon jälkeen kun googlettelin juhannusruusuja :D No näillä kynsille mentiin kaikesta huolimatta juhannus.

Tässäpä olisi muutamat helpot kynnet pelkillä siirtokuvilla toteutettuina. Mie tilasin alkuvuodesta eBaysta pari isoa arkkia juurikin näitä ranskissiirtokuvia, joten näitä tullaan vielä uudemmankin kerran täällä näkemään :)

Mitäs mietteitä tällaiset kynnet herättää?

12 kommenttia:

  1. Nuo ekat ja kolmannet on mun lempparit. Hyvin sopii noi kiemurat tohon tipin rajalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Yue ^.^
      Miulla olis taas varastossa "muutamat" ranskikset decaleilla toteutettuna... ;D

      Poista
  2. Tykkään! Pitäis itekkin tehdä jotkut ranskikset kun kynnet on vihdoin ruvennu oikeassa kädessäkin kasvamaan. :)

    VastaaPoista
  3. Nää on kivoja! Noi ekat on aivan ihanat. En ole harrastanut milvejä, niin en ole tullut ajatelleeksi, että niitä vois näinkin käyttää. Aina oppii jotain uutta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marppa ^.^
      Siulla pitää kyllä kokeilla MILVejä, voin melkein luvata, että sie tykästyt niihin etkä käytä enää muita ;D

      Poista
  4. Nuo näyttää kyllä kieltämättä monimutkaisilta! :D Tosi kauniita kaikki, voisin kuvitella näitä myös omille kynsille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belegwen ^.^
      En kyllä osais/jaksais itse värkätä (vaikka leimoilla) tällaisa ranskiksia, onneksi on siirtokuvat keksitty ;D

      Poista
  5. Kiva kokoelma ranskiksia. Suosikkini nelikosta lienevät ensimmäiset. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!