24. lokakuuta 2013

Onneksi OLKOON Onneksi!

Siteerataakseni Johtaja U. Turhapuroa :D Miulla on siis tänään syntymäpäivä, en edes uskalla kertoa montako kynttilää kakku vaatisi. Niimpä en edes ole tehnyt kakkua ;D

Tämä päivä menee ihan sisätiloissa, koska ulkona tulee vettä kuin saavista :/ Ei haittaa kyllä yhtään, sain tehtyä aamulla itselleni synttärikynnet ja muutenkin on ihanaa kun ei ole kiire minnekkään :)


Juttelimme tuttavani kanssa tässä eräänä iltana lahjoista ja hän kyseli mitä haluaisin lahjaksi, kun mielessä oleva lahjasuunnitelma meni mönkään (klik). Ja siitä tuli mieleeni eräs "hauska" sattumus koskien lahjojen saantia. Tämä tapahtui aböö 10 vuotta sitten silloisen poikaystävän kanssa.

Oli joulu tulossa ja aina ennen olin sanonut silloiselle poikaystävälle mitä haluaisin lahjaksi. Ja hänellä oli tapana ostaa kaikki lahjat vasta jouluaattona. Niimpä hämmästyin suuresti kun reilu viikkoa ennen jouluaattoa, kun tulin töistä kotiin, oli poikaystävä miua eteisessä vastassa ihan täpinöissään.


Hän suunnilleen hyppi tasajalkaa taputtaen käsiä yhteen ja hehkuttaen: "Löysin sinulle lahjan tänään! Ja ihan itse vielä! Katso!" Ja hän kaivoi sen esiin eteisen kaapista. Heilutti sitä puolelta toiselle ja katsoen sitä kuin suurta aarretta. Paketti oli kaunis, liikkeessä paketoitu (eikä lahjapaperi antanut minkäänlaista vinkkiä ostopaikasta) ja ihan "sopivan" kokoinen. Hänen ilo tarttui hieman minuunkin. Hän olisi halunnut antaa sen käsiini hypistelläkseni sitä mutta kieltäydyin. (Etten arvaisi mikä siellä olisi ja silloin se ei enään olisi yllätys).

Koko jouluviikon hän puhui siitä lahjasta päivittäin ja hakikin sen kerran päivässä kaapista näyttääkseen sitä miulle. Miulle alkoi pikkuhiljaa nousta kauhu kun huomasin, etten ollut sanonut VIELÄ hänelle mitä toivoisin lahjaksi. Mutta hän vakuutti että varmasti tykkään siitä :)


Voitte varmaan arvata kuin täpinöissään hän oli jouluaaton aamuna! :D Hän olisi halunnut, että aukaisen paketin heti mutta sanoin haluavani aukaista sen hiukan myöhemmin.
Kun sitten iltapäivästä pääsimme kotiin vanhempiemme luota ja hautuumaalta, hän suorastaan syöksyi kaapille ja toi miulle lahjan. Otin lahjan käteeni miettien "Hmmm, tää on sen kokoinen, että täällä ei ole hajuvettä. Ei ole laukkua. Ei ole kenkiä. Ehkä täällä on jokin kaunis ja ihana kaulakoru".

Aukaisin lahjasta narut hitaasti vetäen yksitellen. Katsoin poikaystäväni iloista ja ylpeää ilmettä. Aukaisin paperin hitaasti joka puolelta. Sain lahjapaperin kokonaan auki ja mitä sieltä paljastuikaan...

Kirjan välissä pidettävä LUKULAMPPU! Voitte varmaan arvata sen pettymyksen tunteen. Siis oikeesti? LUKULAMPPU? Hei haloo! No joo, se siitä ihanasta ja halutusta korusta. Jep. Jepjep.
Poikaystäväni ei onneksi huomannut pettymystäni hänen omasta iloisuudestaan johtuen.
Tänään tuo päivä jo naurattaa mutta kyllä se jätti arvet :D Siitä asti olen hyvissä ajoin kertonut mitä toivon lahjaksi, KAIKILLE :D

No mitäs sitten tänään sain? Toivotun lukemisen lisäksi? Parin suklaarasian lisäksi? No miepä näytän ;)

OPI Pure 18K White Gold & Silver Top Coat

Bundle Monster laattakansio

Nämä lahjat sain ihanalta ystävältäni Heidiltä. Kiitos rakas ystäväni <3 Nämä on niiiin ihania vaikka "yllätyksenä" tulikin! ;D


Ja tämä ihana ja odottamaton yllätys saapui postissa Eekulta. :) Näytekappaleet ovat aina niin hyviä reissuissa, korvikset superihanat leivokset ja oih mikä lakka! Ja lakkaan sopivia mikrohelmiä! Aloin heti suunnittelemaan näistä joulukynsiä :D Kiitos Eekku valtavasti! <3

Vaikka nämä lahjat olivat odottamattomia ja tulivat yllätyksinä niin nämä ovat ihania! Kiitos vielä teille Heidi ja Eekku! :)

Kaikki on varmasti joskus saanut "ei toivottua" lahjaa, mutta
MIKÄS NIISTÄ ON SE PARHAITEN/ PAHITEN MIELEENNE JÄÄNYT LAHJA? :)

19 kommenttia:

  1. Mä sain mun puolisolta kerran joululahjaksi web-kameran... Yhtenä synttärinä sain makuupussin. Yks joulu tuli paistinpannu... :/ Mut oon mä samaiselta ukolta saanu myös kultaisen riipuksen. Jännä nähä mitä tämä joulu tuo tullessaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :D Olitko sie toivonut nuita vai?
      Kyllä miehet osaa ;D

      Poista
    2. No en ollu toivonu mitään noista :D

      Poista
  2. Hyvvää synttäripäivää! Kivoja lahjoja oot tänä vuonna saanut ja onhan se lukulamppukin varmaan ihan hauska kapistus:D
    Tosi kivat kynnet oot tehnyt juhlapäiväksi, on niin pinkkiä että:) Kiva kun testasit mun puolesta tuota Purea pinkin päälle! Mietinki tuossa hetki sitten että passaisko ne kimppaan ja nyt onkin seuraavat lakkaukset mielessä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia onnentoivotuksista :)
      No oikeesti mie en tee yhtään mitään sillä lampulla! En ikinä ole tehnyt :D Kyllä se varmaan esim. automatkoilla toimis istualteen mut miulla on tapana lukea sängyssä ja vielä kyljellään makaamalla niin se lamppu ei pysy hyppysissä :D
      Mie luulen että toi Pure sopii minkä lakan pariksi vaan ;D

      Poista
  3. Paaaljon onnea!

    Nyt ei äkkiseltään tule mieleen erittäin huonoa itse saatua lahjaa, mutta epäonnistunut oma antama kyllä. Tein joskus yläasteella äidilleni "pehmolelun" omin pikkukätösin ja pumpulin puutteessa täytin sen käsipaperilla. Muistan että se oli tosi ruma ja mieleen on jäänyt äidin muka innostuneet sanat: "tälläistä mulla ei vielä olekaan" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Bambi!
      Ihanat noi sanat "Tälläistä mulla ei vielä olekaan" :D Mie luulen, että se on siun äidin rakkain lahja :) <3

      Poista
  4. voi eeeei mikä pettymys tuo lukulamppu!! :( :'D mutta onneksi olkoon! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se todellakin oli silloin :D
      Kiitoksia onnentoivotuksista :)

      Poista
    2. hmm, nytkun aloin miettimään omia lahjojani niin melkein aina lastenkodissa asuessani toiveeni ei toteutunut (koska tiukka budjetti) ja se harmitti mua niin paljon ;( pahin lahja taisi olla 18-vuotis lahja kun sain KOKKIKIRJAN! siiis mitäh? Mulla oli kokkikirjoja jo omasta takaa ja odotin jotain todella kivaa koska olihan 18v tosi suuri juttu ja sitten se pettymys ;(

      ...mutta tänäpäivänä oon mä siitä kirjasta pöperöä tehnyt ;)

      Poista
  5. Hyvää synttäripäivää! :) Tosi ihanat synttärikynnet oot itelle värkännyt. ü Pure sopii noihin täydellisesti.

    Yritin vaikka kuin kauan miettiä jotain kamalaa/odottamatonta lahjaa mitä oon saanut, mutta mulla näyttää olevan tosi huono muisti tai sitten kaikki lahjat on ollut täydellisiä :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia onnentoivotuksista :) Ja kehuista :D
      Siulla on kyllä käynyt hyvä tuuri lahjojen kanssa ;D

      Poista
  6. Hyvää synttäriä ! :)

    Sain illan naurut tuosta lukulamppujutusta ! :DD Voi toista kun oli niin innoissaan :D

    Hmm, sain joskus ollessani ehkä yhdeksännellä luokalla kaveriltani lahjaksi repun. Eikä se ollut mikään tyylikäs reppu, vaan musta-violetti (hyvä on, väreissä ei ole mitään vikaa) jossa oli pääkallo, jolla oli violetti huivi päässä. Mukana tuli myös juomapullo ja jokin istuin alusta (O.O).. Eniten asiassa kuitenkin häiritse, että tiesin mistä se oli. Se oli Ellokselta, ja sen oli syksyn aikana saanut eurolla kun tilasi tietyllä summalla :D Ja tiesin myös sen, että hänen äitinsä oli käskenyt antaa sen miulle.. :D
    Sen jälkeen monen vuoden ajan sanoin hänelle, kun hän kysyi lahjatoivetta, että ei reppua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Kyllähän toi nyt jo naurattaakin :D
      Voi ei minkä lahjan sie olet saanut :D Onko reppu vielä tallessa vai mitä teit sille? Ei varmaan enää tullut reppua lahjaksi? ;D

      Poista
  7. Voi eiiiiiiiiiiiiiii! Mulle tuli ihan kamalan surullinen olo tosta lukulampusta :'( Mut ainenkin mies oli yrittänyt ♡

    Aivan ihanat synttärikynnet ja toi lakka on niiiiiin ihana :3

    PALJON PALJON ONNEA SYNTYMÄPÄIVÄN JOHDOSTA! ♡ ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, kyllä mies ainakin yritti... :D Sen jälkeen kyllä sanoin hänelle hyvissä ajoin (ja hienotunteisesti) mitä haluan lahjaksi ;D
      Toi lakka on kyllä ihana! <3
      Ja kiitos onnentoivotuksistasi <3 :)

      Poista
  8. hauska juttu toi lukulamppu lahjaksi,mutta joo ei ejkä mikään paras vaihtoehto.Kiva että tykkäsit lahjasta ja onnea viel kerran.Hienot kynnet

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!