28. lokakuuta 2013

Sadepäivä

Heräsin aamulla hyvin nukuttujen yöunien jälkeen ihan omaan tahtiini, ei siis ollut kelloa herättämässä. Venyttelin ja ajattelin, että "tästä tulee hyvä päivä". Hieman vitkutellen nousin sängystä ylös ja menin vessapuuhien kautta keittiöön lämmittämään vettä itselleni. Nautiskelin hiljaisuudesta ja suhtkoht siististä kämpästä. Ja hymyilin :) Mietiskelin siinä mitä kaikkea voisin tänään puuhailla. Aukasin keittiön verhot ja BUM! Se lävähti suoraan kasvoilleni. Nimittäin harmaa ja sateinen sää.


Mie niin olisin toivonut, että ulkona olisi oikein aurinkoinen, syksyinen sää tai sitten olisi kaunista lunta sadellut hiljalleen. Mutta ei. Vettä vain. Se veti hymyni pois kasvoiltani heti. Ja mieleni muuttui "blaah, mikään ei kiinnosta" fiilikseksi.

Siinä sitten kuppi lämmintä juomaa käsissäni aloin miettimään millekkäs sitä alkais? Mitä voi sadepäivänä tehdä?

Ikkunoiden pesu? Edes sisältä päin? No ei jaksa. En ole ennenkään ikkunoita paljoa pessyt. Sitä paitsi kynnet kärsisi. (Ihan niinkuin ne ei olisi valmiiksi ottaneet osumaa viikonlopun juhlinnan jäljiltä...)

Entä kämpän siivous, imurointi? NO HEI, EI MIULLA KUUMETTA OLE! (Tiedoksi niille jotka ei tiedä, että mie INHOON yli kaiken imurointia enkä siis todellakaan imuroi kuin PAKOSTA jos silloinkaan). Niimpä tämäkin ajatus unohdettiin heti.


No mitäs mie sitten keksin? Kynsiä en voi laittaa koska illalla tapahtuu ihmeitä ja kummia, paljastan sen ensi postauksessa ;)

Oikeesti, ei voi olla näin vaikeaa miettiä tekemistä sadepäivälle!
Aukasin tietokoneen, luin päivän uutiset ja kävin fb:n läpi. Njääh, eipä oikein mitään. Mille mie nyt alkaisin? Pitäiskö painua takaisin sänkyyn ja uppoutua kirjan pariin? No ei, sitten mie en pääsisi ylös sieltä koko päivänä.


Sitten mieleeni sipsutteli ajatus leipomisesta. Tykkään siitä ja olisi ihanaa leipoa jotain hyvää miehelle :) Avasin kaapin missä on kuiva-aineita ja "blaah, eihän täältä löydy kuin vehnäjauhoja, voi räkäossi!"
Entä jos kokkailisin jotain hyvää ruokaa? Jääkaappi auki ja pelkkä valo tervehtii miua. Ajattelin, että jaahas, eikai se auta kuin lähtee kauppaan. Ja saman tien "BUM! Siellä sataa edelleen!" Eli en lähde kauppaan.


Sitten miulla välähti! Takuuvarma konsti selättää harmaus ja tympeys! SHOPPAILEEN! Edes sateinen ilma ei voi sitä pilata :D Paitsi ettei miulla ole rahaa... VOI ISORUMASANA! Se siitä sitten.

Ja sitten mie keksin! Mie teen uuden postauksen! :D Hyvä minä! :P Niimpä blogi auki ja rustailemaan. Siksi miulla ei oikein ole edes mitään järkevää sanottavaa/kirjoitettavaa teille :D Samalla näytän teille vanhat lakkaukset elokuun lopulta :)

Vas: China Glaze Peachy Keen, China Glaze Papaya Punch ja Color Club Sparkle And Soar
 
Mitenkäs te vietätte sadepäiväänne?

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin se päivä sitten meni sisätiloissa tekemättä juurikaan mitään :DD
      No sain mie sen verran itseäni niskasta kiinni, että kävin salilla :P

      Poista
  2. Kauniit lakkaukset :)

    Mun sadepäivä on mennyt aika nopeasti (siis tähän mennessä), aamusella piti käydä tapaamisessa mikä oli kurjaa kun joutui aikaisin heräämään ja lähteä käppäilemään sateeseen, tapaamisen jälkeen takaisin kotiin aamupalalle ja siivoamaan ja sen jälkeen päikkäreille :3 nyt vasta sitten datailua ja illemmalla anoppi tulee kahville :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hepexxx :)
      No sie olet ainakin ollut reippaalla tuulella :) Noi päikkärit kuulostaa hyvältä ;D
      Toisaalta jos olis aina sovittuna tapaamisia ym. menoja sadepäiville, niin päivä ei menis ihan hukkaan niinkuin miulla :D

      Poista
  3. Rento aamu oli sateesta huolimatta kun sai vaihteeks olla ihan yksin kotona, lakkailin kynsiä ja kirjottelin kans blogipostauksen kaikessa rauhassa... :)
    No, työpäivä on sitten taas äärimmäisen tylsistyttävä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on ihanaa joskus viettää ihan omaa aikaa :)
      Pitääpä käydä kurkkaamassa siun uusin postaus ;)

      Poista
  4. He,he :oD Mä kokoajan odotin, et mitä sä sitten oikein keksit?!
    Mut hyvä kuiten, et pääsit edes sinne salille :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä ylpeä itsestäni, että pääsin salille :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!