28. toukokuuta 2014

Merellistä meininkiä

Olipa kerran kaunis, sateinen kevät tai sanotaanko kesäsää. Linnut eivät visertäneet puissa, hajanaiset vastaantulijat kaupungilla kävelivät ohi suut mutrulla ja päät painuksissa ihanan kylmän sateen piestessä niskaa. Tytsy, joka oli päättänyt edellisenä iltana lähteä shoppaileen hoitamaan asioita, lähti myös shoppaileen hoitamaan asioita kauniista ilmasta huolimatta. Mie voin paljastaa, se tytsy olin mie.

Olin siis päättänyt viettää vapaapäiväni asioita hoidellen, mutta niin kuin miulle usein käy asiat jäi hoitamatta ja keskityin siihen olennaiseen. Siis shoppailuun. No jostain kumman syystä jalkani kuljetti miut "pitkästä aikaan" Ginaan. Ja siellä kuin magneetti, miua veti puoleen kynsilakkahylly.

Hypistelin siellä aikani lakkoja kunnes tein valintani ja ainaisesta tarjouksesta ilahtuneena valitsin kolme lakkaa itselleni. En ihan vielä paljasta näitä lakkoja teille, mutta nämä kaksi lakkaa jotka kohta kynsillä näette, sai mielikuvitukseni liikkeelle. "Näistä saa aivan upeat meri-aiheiset kynnet!"
Illalla swatchatessa näitä lakkoja näin sieluni silmin minkälaiset kynnet tulee olemaan. Niimpä niin.

Gina Tricot Summer sea & Turquiose Dust
Kuvassa siis kynnet ilman koristeluja. Kolme kerrosta riitti molempia lakkoja peittävyyteen, ehkä nimettömään olisi voinut laittaa joko neljännen kerroksen tai alle ensin pari kerrosta Summer sea:a. Nyt näissä on pohjalla vain yksi kerros Summer sea:a ja jotenkin jäi kynsi kuultamaan läpi. Mutta muistin jopa laittaa nimettömään peel offia alle :D


Ja zadaa! Tässä kynnet koristeltuina :D Voi ei! :D Näettekö kynsillä ilmakuplia? En miekään. Näettekö niitä rehuja joita lilluu meren pohjassa? En miekään. Näettekö kultaiset kalat joita siellä porskuttaa? Niin, en miekään.
Meinasin laittaa tähän vielä yhden kuvan kynsistä mutta ei niitä fisuja tai risuja näy muissakaan kuvissa joten jätän nämä kuvat tähän :D


No tässä on kummiskin nää ihanaiset uudet lakat Ginasta. Ylemmän ihanuuden nimi on Summer sea ja alempi ihanuus löytyy nimellä Turquiose Dust. Näitä onkin näkynyt jo jonkin verran blogeissa ja en ole ainut joka näihin on rakastunut. Enkä aio vielä antaa periksi merellisille kynsille vaan suunnitteilla on uudet jotka toivon mukaan onnistuisi paremmin :D

Kynsien leimailut vas. lähtien:
- China Glaze Adore, kuplat Konad m85
(kaikki nousseet jo pintaan)
- China Glaze Cherish, rehut BM-406
(kaikki kuolleet)
- China Glaze Passion, fisut Konad m27
(kuolleita nekin)

Näillä kynsillä tuli käytyä myös Ikeassa joka ei sekään mennyt ihan nappiin :D Tais olla nekin möhläykset näiden kynsien syytä :D Mutta siitä reissusta enemmän ensi postauksessa...
Mutta voisin laittaa vielä tähän mitä muita lakkoja on tullut hamstrattua Ginasta tässä kuussa. Mikä lie lakkakuu tää on miulle ollut, krhöm...


Kyllä näillä uusilla lakoilla jaksaa odottaa taas helteitä! Tai sitten ei... Huomasin juuri, että miulla odottaa 15 lakkaa (vieläkin) esittelyjä ja maailmalta on tulossa vielä lisää... Nyt on kyllä oikeasti lähtenyt mopo käsistä tämän vuoksi. No lohduttaudun sillä, että osan lakoista olen ostanut käytettyinä. Näistäkin enemmän seuraavassa postauksessa.

Huutakaa "HEP" jos näette kynsillä eloa! ;D

18 kommenttia:

  1. Vähän levät takussa ja kalat jääneet vissiin verkkoon mut kivat värit kyllä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne on vissiin jääneet :DD
      Mutta kyllä mie saan vielä tälle kesälle elävät kalat kynsille :D

      Poista
  2. Voeii.. oliko sun pakko julkaista nämä kuvat? :o mun himo noita ginan lakkoja kohtaan vain kasvoi. Ja tämän päivän oulu reissun peruin.. oi miksi, miksi tein sen virheen? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli pakko! :P Nyt siulla on hyvä syy tulla käymään täällä :D Tai jos tarvit diilaria ni mie voin jelppiä ;)

      Poista
  3. Ihana lakka toi summer sea <3 just tommosista väreistä mä tykkään!
    Harmi ku kotkassa ei oo gina tricotia :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati :)
      No voi höh ettei siellä ole Ginaa, mie luulin että se löytyis jo jokaisesta Suomen kolkasta. Siulla pitää lähtee nyt reissuun johki missä on! ;)

      Poista
  4. Onpas vallan kauniiit kynnet! Ja lakat.. Taidanpa lähteä perjantaina ginaan "asioille" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Roosa :)
      Siellä on kyllä hyvä käydä "asioilla" :D
      Mieki kävin taas eilen hoitelemassa asioita siellä mut tällä kertaa ei löytyny mitään :D

      Poista
  5. Saimpas hyvät naurut aamun alkajaisiksi :oD Olihan nää vähän surkuhupaisat kynnet kadonneine kaloineen ja levineen :oD Mut Summer Sea on täyttä rakkautta <3
    Jassoo... tuliaisiksi taitaa tullakkin sit jotain muuta kuin lakkoja ;o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihana! No voit sie tuoda tuliaisiksi lakkoja :P
      Mukavaa reissua ihanainen!

      Poista
  6. Kivoja ostoksia ja harmi ettei koristelut kunnolla näy kynsillä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos eekku :)
      Ehkä mie ens kerralla sit onnistun :)

      Poista
  7. Mä tykkään näistä juuri tällaisina<3 Kiva, kun leimat näkyy kun katsoo tarkemmin<3 Mä niiiiin haluaisin nyt lähtee Ginaan ostamaan muutaman uuden lakan.... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Fani ♡
      Mie en kyllä löydä niitä leimoja vaikka kuinka yritän :DD
      Siulla häätyy lähtee Ginaan ;) Mie ajattelin huomenna mennä vapaapäivän kunniaksi :P

      Poista
  8. Kivat kynnet!:)
    Blogissani olisi sinulle haaste.
    www.ampunkynsiblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Amppu :)
      Pitääpä käydä kurkkaamassa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!