12. tammikuuta 2015

Uusi vuosi 2015

Polkaistaampa uusi vuosi käyntiin tänne blogiinkin. Eli jätän nyt ABLECAW14 -haasteen takavasemmalle ja keskityn tähän vuoteen. En toki heitä hanskoja tiskiin haasteen kanssa, vaan julkaisen niitä kynsiä pikkuhiljaa.

Blogeissa on näkynyt nyt vuoden vaihteessa postauksia vuoden 2014 käytetyimmistä lakoista ja ihanimmista kynsistä, mutta mie jätän tänäkin vuonna koostepostauksen väliin ja nostan katseen kohti tulevaa vuotta. Ja tulevia uusia kynsilakkoja :D

Tänä vuonna lupaan hommata uuden kameran ja kuvausteltan. Katsokaa nyt näitä kuvia mitä mie yritän räpsiä rikkinäisellä kameralla. Voi kyynel! Noloa. Lisäksi asiaa ei auta se, että päivässä miulla on se kaksi tuntia aikaa valokuvata kynnet luonnonvalossa. Ja kun olen vielä yleensä töissä siihen aikaan kun ulkona olisi edes hieman valoa.

Lisäksi menin lupaamaan ystävälleni Heidille, että helmikuu on "Lakaton kuu" eli en saa ostaa yhtään kynsilakkaa. Pelottaa jo valmiiksi minkälaisia vierotusoireita miulle tulee... Heidi yritti ensin "Älä osta MITÄÄN" kuukausi, mutta se olis ollut miulle ihan liikaa xD
Jos pitää jotain hyvää tästä lupauksesta miettiä niin se, että eräs Mies lupasi ottaa miut helmikuuksi hänen luokseen vierotushoitoon ;D Hän aukaisisi miulle "Irti lakasta" klinikan  jossa olisi hoitomuotona mm. seuraavanlainen metodi (suora lainaus hänen sanoista):

"Keskustelua siun riippuvuudesta avoimesti ja
täyteltäis lakkatilauksia mut ei kumminkaa klikattais tilaus -nappia"

Mutta mistä ihmeen riippuvuudesta? ;D Ja voi sen itsemurhan helpomminkin tehdä kuin täytellä lakkatilauksia mitä ei kuitenkaan saisi tilata xD No joo, mie nyt kumminkin lupaan yrittää olla ostelematta lakkoja helmikuussa. Ja puran kaikki viekkarit tänne blogiin xD


Jos sitten jokunen sana tämän vuoden ensimmäisistä kynsistä. Halusin kynsille vasta tilaamani piCture pOlishin Grace -lakan, jonka ympärille aloin rakentamaan lakkausta. Nimettömiin tuli pohjalle kerros Ginan valkoista, jonka päälle pari kerrosta OPI:n Solitaire:a. Loput kynnet lakkasin Gracella (kolme kerrosta) ja koristelin tupsuttelemalla päälle W&M:n Silver Showeria ja toista uutukaista lakkaa Ginan Snow:ia. Tuli aika hemppiskynnet, mutta sopivat täysin tämän hetkiseen fiilikseen ;)

Jaahas, nyt näyttäis ulkona olevan sen verran valoa, että häätynee lähtee kuvaileen lakkoja sinne. Paitsi, että mittari näyttää -20 astetta.... No ei se auta, pakko se on mennä! Oikein raikasta alkanutta viikkoa kaikille!

Tekikö kukaan muu (turhia) uuden vuoden lupauksia? ;)

19 kommenttia:

  1. Tosi nätit kynnet! <3 Tsemppiä lakattomaan helmikuuhun, mä en usko että onnistuisin! :D Ite tehtiin vaan miehen kanssa kevytmieliset uuden vuoden lupaukset toisillemme, eli ensin hän lupasi riidellä kanssani vähemmän, ja sitten minä lupasin valittaa hänelle vähemmän... Toisiaan tukevat lupaukset siis :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nena Sofia ^.^
      No saapa nyt nähdä miten mie tästä lupauksesta selviän xD
      Ihania noi teidän lupaukset toisille ♡ Mie en varmaan taas selviäis tuosta siun lupauksesta, jos miettii tilannetta missä valittaisin miehelle niin ei kyllä olis mielessä tää lupaus xD

      Poista
  2. Ai kun söpöt kynnet!
    Mulla on menossa suklaalevytön tammikuu... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katarooma ^.^
      Mie en kyl selviäis suklaattomasta tammikuusta... xD
      Nimim. Kaapissa odottaa vielä yksi Pätkis rasia :P

      Poista
    2. Heh, siinä on juoni. Suklaalevytön, mutta ei suklaapatukaton... :D

      Poista
  3. Herranjumala! Nostan sulle hattua. Multa ei kyllä varmaan onnistuisi olla kuukautta ostamatta yhtäkään lakkaa. Hyih. :D
    Kynnet on kumminki todella kauniit ja tuo PP:n lakka<3!

    VastaaPoista
  4. Mikä ihmeen hoitomuoto se tuo on??? Kidutusmuoto tuo on, ei hoito. Huh! Aiva tuli paha mieli itelle, ku aattelinki tuommosta "hoitoa". Hui. Osta kamera! xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! Samaa mieki ihmettelen xDD
      Varastan siulta kameran :P Ja lampun ;D

      Poista
    2. Sä voit viedä sen teltan, sillä mä en tee mitää :P Kameran ja lampun saat hankkia kuule iha ite! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!