27. toukokuuta 2015

Viimeinen serenaadi

Kenellekään ei varmana tule yllätyksenä se, että mie olen ihan hurahtanut Dance Legend Wow Prism kokoelman lakkoihin! Ne on yksinkertaisesti vaan vienyt miun sydämen. Olen haalinut niitä kasapäin nyt itselleni ja muutamista olen saanut tehtyä jopa swatchit. Kaikkia en ole ehtinyt vielä kuvaamaan, koska nämä lakat vaatii auringonpaisteen, että pääsevät oikeuksiinsa. Että mie odotan kesää niin pääsee kunnolla kuvaamaan kaikki Prismit, uih!


Tällä kertaa esillä on DaLen Last Serenade. Voi hittolainen mikä kaunotar tämä on! Katsokaa vaikka itse! :D Koostumukseltaan tämä on aika omanlainen. Ensimmäistä kerrosta lakatessani ajattelin, että saapa nähdä montako kerrosta tarvitaan täydelliseen peittävyyteen, mutta kolmella päästiin maaliin. Eikä valunut kynsinauhoille ja sutikin on ihan jees meikäläisen kätösiin. Ja mikä väri! Ja ihan täynnä holoa!
I LOVE IT. Ei varmaan tarvi muuta sanoa.


En halunnut peittää tätä ihanuutta, joten leimasin päälle vain viivoja MoYou:n laatasta Holy Shapes 08, joka muuten piti kotiuttaa heti kun näin Mallen postauksen tästä laatasta (Nanne kiittää, lompakko ei). Nämä MoYou:n laatatkin on kyllä ihan sulaa rakkautta! Eivät ole kyllä vielä ikinä pettäneet odotuksia *koputtaa puuta*.
Ei muuten ollut kamerassa muita onnistuneita otoksia kuin tuo yksi kuva kynsistä :D Siksi kuvat nyt jäi vähiin :D Mutta ehkä siitä käy ilmi kaikki olennainen. Jos ei käynyt niin voin kertoa, että kannattaa hommata tämä lakka vaikka ei tykkäiskään vaaleanpunaisesta/pinkistä ja/tai holosta.


*****




*****
Ps. Miulla on roikkunut tämä postaus jonku aikaa jo luonnoksissa ja nyt kun ajattelin tämän päästää ihmisten ilmoille niin huomasin, että Fanilla oli saman kokoelman lakka esittelyssä samalla leimalla vähän aikaa sitten :D Mitäs me samikset ;D

16 kommenttia:

  1. Kauniit kynnet ja lakka kyl tosi nätti =)

    VastaaPoista
  2. Herra isä mä olen tyhmä! Aloin heti panikoida, jotta mikä on tämä ihana leima... ja sit mä luen vähän pidemmälle ja olen onnellinen, etten kertonut kenellekään halunneeni omasuosittelemaani leimauslaattaa :).. Mutta parasta tässä on se, että lakka on ihana, leima on ihana, eikä mun tarvitsekaan ostaa mitään uudestaan. Tällä kertaa lompakko todellakin kiittää :D. Paitsi joku voisi kyllä kiikuttaa mulle puuttuvat Wowit, kiitos <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähänkö mie täällä repesin siulle XDD
      Toi laatta on kyllä aivan ehoton! Onneksi (huom. kerrankin mie kiitän siua, että sait miut törsäämään, en aina vaan syytä... ;D) hommasin sen luettuani siun postauksen ^.^

      Poista
  3. Oi kuinka ihana tämäkin on. ^_^ Kesällä kyllä pakko hommata itelleki Wow Prismejä, tosin pitäisi Lontoon matkaan säästää käytettävää rahaakin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Dimavarien ^.^
      Jaa, sie oot lähössä Lontooseen, saako siulle antaa ostoslistan mukaan ;DD

      Poista
  4. Me osataan näköjään ajatella samanlailla. :D <3 Katoinki, että no jo on samanlaiset, mutta niissähän olikin sama leima. <3 Ahh, nää on niin mahtavat ! Tosin mun kynsi poikkesi, kun mulla oli nuo kynnet.......... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs me samikset ;D ♥
      Miulla tais kans näitten lakkausten aikaan lohjeta useampikin kynsi... mut se kyllä johtui ihan miusta ittestäni kun päästin kynsien ja käsien hoidon hieman retuperälle... o.O

      Poista
  5. Wow Prism-lakat on kyllä parhautta, kaunista!

    VastaaPoista
  6. Ihana Wow-lakka ja leimaukset! Tuo Moyoun laatta on mainio, siinä on kaikki kuviot kohdallaan :).

    VastaaPoista
  7. *kädet silmille* Voi itku sentään nää Wow Prismit on niiiin upeita! Ja niiin hankalasti saatavilla nykyään, damn it :/ Ehkä mä palaan takas kuplaani ja kuvittelen ettei tällasia edes olekaan, niin voin nukkua yöni rauhassa :D

    Ps. Tosi kaunis lakkaus! :)

    VastaaPoista
  8. Nää on kyllä NIIN upeita! ♡ Piti taas laittaa kolme puuttuvaa Prismiä tilaukseen ;D
    Kiitos Nena Sofia ^.^

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!