13. elokuuta 2015

Kirsikankukkia

Tänään olisi luvassa jälleen hypetystä Essence:n lakoista. Kukaan ei ole varmastikaan voinut välttyä törmäämästä kyseisen merkin lakkoihin ja/tai meikkeihin :D Mie sain ensimmäiset Essence:t hyppysiini silloin, kun ne eivät vielä olleet rantautuneet Suomeen asti. Olisikohan ollut vuoden 2013 kesä, kun ystäväni Heidi matkasi maailmalla ja toi miulle näitä lakkoja tulijaisiksi. Toki olin tehnyt Heidille myös ostoslistan mukaan...
Mutta siis nykyäänhän näitä saa jo kivijalkakaupoista (lähes) ympäri Suomen. Ja miun mielestä ainakin hinta-laatusuhde on niin kohdillaan kuin voi olla. Ja olen olen ollut tyytyväinen niin kynsilakkoihin kuin muutamaan meikkituotteeseen mitä olen kokeillut.


Nykyään nämä kynsilakat ovat "the gel" lakkoja, mutta mielestäni koostumus ei ole muuttunut vanhempiin "colour & go" verrattuna yhtään. Ja sutikin on pysynyt yhtä jämynä kuin ennenkin. Ainut asia mikä miulla saa höyryn nousemaan korvista, ja josta olen aikaisemminkin paasannut täällä, on se kun "the gel" lakoista löytyy täysin samoja lakkoja kuin "colour & go" lakoista, mutta eri nimillä vain. Joten tämän h****n takia miulla on nyt kaapissa useampikin sama lakka eri nimellä höystettynä. No joo, siinä kai ne enimmät höyryt sitten tulikin...


Näille kynsille yritin tehdä pitkästä aikaa liukuvärjäyksen. Ja paino todellakin sanalla yritin. Tuli valittua liian samankaltaiset lakat näihin, joten liukuvärjäystä näistä ei löydä edes suurennuslasilla. Mutta jotain oli näihin keksittävä, kun aika ja hermot ei olisi riittänyt aloittamaan lakkauksia täysin alusta. Niimpä mentiin taas sieltä mistä olen tottunut menemään, sieltä missä aidassa on rako.


Eli ei muuta kuin siirtokuvat esiin ja menoksi. Näihin kynsiin valikoitui kirsikankukkia. Tilasin näitä jostakin nettikaupan alennuksesta jokunen tovi sitten ja nämä toimi vaivattomasti. Ei minkäänlaista taistelua tarvinut käydä ja hyvä niin :D Vaikka kynnet olikin ihan nätit, en viihtynyt näissä päivää kauempaa. Eivät vaan olleet miun näköiset.
Mutta kyllähän mie taas odotan, että pääsen lisää hamstraamaan Essence:jä! Mie olen jo saanut lupauksen Äijältä, että käyttää miua HH:ssa, pienellä ripsien räpyttelyllä ;D

Käsi sydämellä, montako
Essence:ä sie omistat? ;)


14 kommenttia:

  1. Voi, kuinka kauniit kynnet! :)

    VastaaPoista
  2. Muutamia omistan tarkkaa lukua en nyt tiiä,hienot kynnet

    VastaaPoista
  3. Hups, onko pakko myöntää... Omistan kaikki ne vanhemmat Essencet + uudet Gel Essencet, sekä useita trend edition kokoelmia ja ja :D No siis on niitä PALJON, mutta rakastan Essencen lakkoja. <3

    Kynnet on ihan mahtavat! Rakastan kirsikankukkia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei oo pakko myöntää ;D Sie oot hamstrannu ihan urakalla näitä Essencejä ;D
      Kiitos ihanainen ^.^

      Poista
  4. Kauniit on :) ja montaa en ihme kyllä omista, pidän enemmän niiden muista tuotteista kuin lakoista.

    VastaaPoista
  5. Kirsikankukat ja joo, on Essencejä haalittu aikoinaan matkoilta kun niitä ei vielä saanut täältä Suomesta ja en nyt ole lopettanut niiden hommaamista kun niitä helposti löytyy :) Kynnet on nätit kuin mitkä, heti kun keksit mistä tilasit nämä niin vinkkaas, tahdon samoja! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Sole ^.^
    Sain pengottua netin läpi ja MiMaxiltahan mie noi siirtokuvat olen tilannut (http://www.mimax.fi/siirtokuvaarkki-ble195-p-6533.html)
    Voi vitsit, että mie ootan kun pääsen seuraavan kerran hamstraamaan Essencejä ;D

    VastaaPoista
  7. Vautsi, mun mielestä tosi nätti lakkaus! Jotenkin ihan mun tyylinen väreiltään, ja nuo kirsikankukat sopii todella kauniisti hohtavaa taustaansa vasten :) ♥

    Essencejä multa löytyy päälle 15, enemmänkin toki huolisin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!