6. joulukuuta 2015

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Huh, kyllä toi Essence -teemaviikko vain imi miusta kaikki blogimehut loppuun! En ole bloggaillut, hetkinen pitää ihan laskea, kahteen viikkoon ja kahteen päivään mitään. En ole pahemmin edes koneen äärellä ollut. Toki asiaan vaikutti myös se, että yritän ottaa salilla käymisen takaisin päiväohjelmaani (ihan hyvällä menestyksellä...), kitaraakin olen käynyt säännöllisesti rakentamassa ja nyt se jäi joulutauolle (haluaisitteko muuten postauksen skeban tilanteesta?) ja olen laittanut kämppääni jouluista tunnelmaa, jota en ole muutamaan vuoteen tehnyt :) Toki imuri on pysynyt aika lailla kaapissa... :D Niin ja ehkä suurimman osan vapaa-aikaani on vienyt villasukkien kutominen :D Mutta nyt päätin, etten ota kutomia käsiini ennen kuin olen saanut blogihommat tehtyä.

Tämän päiväiset kynnet on kaivettu esiin arkistojen kätköistä muuan kuukauden takaa, mutta sopivasti ne menee hyvin Itsenäisyyspäivän kynsistä :D Tein joku aika sitten lakkavaihtarit Heliumian kanssa, ja sain vaihtiksessa itselleni tämän ihanaisen sinisen hololakan, colors by llarowe Chillin' in Paradise. Lakka on vuoden 2014 llarowen kesäkokoelmasta. Aivan mielettömän holoinen lakka! Ehkä voisi sanoa, että holojen holo. Väri on kaunis vaalean sininen, ja lakka peitti jo kahdella helpolla kerroksella. Aivan mielettömän ihana lakka! En ymmärrä miten Heliumia raaski luopua tästä ;)

Pitää kyllä kertoa teille koristelujen takana oleva tarina ;) Lakkasin eräänä iltana tällä kynnet ja ihastuin (luonnollisesti) tähän lakkaan ihan täysin. Aloin miettimään, miten koristelisin nämä kynnet niin, että en peittäisi lakkaa liikaa. Mieleeni tuli tehdä näistä seeprakynnet, mutta jostain syystä emmin ideaa. Seuraavana päivänä kysyin Äijältä ideaa koristeluihin ja hänellä oli heti idea mielessä! Äijä tiesi heti, miten nämä tulisi koristella ja pyysi miun kaikki leimauslaatat, joista hän etsisi kuvan mikä leimattaisiin sitten valkoisella lakalla. Kannoin sitten kaikki leimauslaatat Äijän syliin ja aikansa se niitä pyöritteli ja katteli. Sitten se vähän ehkä pettyneenäkin sanoi, ettei mistään laatasta löytänyt sitä kuviota mitä hän etsi. Kysyin millaista kuviota hän etsi, ja sain vastaukseksi, että sellaista missä on ristiin rastiin viivoja, ei siis sellaisia tavallisia viivoja vaan sellaisia siistejä viivoja. Okei :D No miulla välähti ja annoin Äijälle valkoisen linerin käsiin ja sanoin, että hän voi itse tehdä ne jännät viivat kynsiin :D Ja Äijähän teki :D Eikö oo siisti lopputulos? :D No lopulta, kun kynnet olivat valmiit, paljastui, että Äijä oli etsinyt sellaista kuvaa, missä olisi "tiikerin raapaisu" :D

Menin Äijän tekemillä kynsillä pari päivää, mutta en saanut mielenrauhaa seeprarannuista, joten pitihän miun sitten tehdä nekin kynnet. Pohjalle tein liukuvärjäyksen, jonka päälle sitten leimasin seeprakuviot. Miulla ei hirveästi ole ollut oikein mitään eläinkuosia kynsillä, mutta tykästyin kovasti näihin kynsiin ja tunsin oloni kotoisaksi näissä. Ehkä uskallan joku päivä tehdä lisää eläinkynsiä.

Seeprakynsissä käyteyt lakat ja leimauslaatta
No niin, nyt olisi taputeltu tämä postaus pakettiin ja olen saanut luettua läpi myös miuden kynsisiskojen blogit, jee! Nyt saan ihan luvalla nostaa per*eeni ylös penkistä ja keittää kahvit! Ihanaa kun on vapaapäivä eikä mitään suunnitelmia ole tehtynä. Saan vaikka käpertyä takaisin sängyn pohjalle peiton mutkaan :D

Oikein rauhallista ja rentouttavaa
Itsenäisyyspäivää teille!
Kuinka moni aikoo katsoa linnanjuhlat? ;)

10 kommenttia:

  1. Jälkimmäiset ovat kauniit vaik ei toisissakaan mitään vikaa

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa "tauolta" takaisin kehiin! Sellainen voi olla välillä ihan virkistävää. Eipä oo itse tullu erityisemmin taukoa pidettyä blogista, mutta sellainen tulee sitten jos sille on tarvetta. :)

    Kivoja kynsiä - miehenkin tekemät raidat on varsin vekkulit. Eipäs ole tuo mun miekkoseni vielä suostunut lakkailemaan mun kynsiä. Olen saanut jostain syystä kesämökillä kuitenkin lakata hänen varpaankyntesä.. O_o

    Linnan juhlia täytyy katsella. Se kuuluu muutenkin perinteisiin, ja mitäpä sitä muuta näin kurjalla kelillä sunnuntai-iltana edes tekisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, kyllä se pieni tauko taisi tehdä jälleen hyvää :) Nyt on kyllä intoa taas bloggailla, vielä kun jostain saisi pari ylimääräistä tuntia vuorokauteen :P
      Mie luulen, että täällä mennään just toisinpäin, mies kyllä suostuu lakkaileen miun kynsiä, mutta en varppina sais lakata hänen kynsiään :DD Mies kyllä lupasi kokeilla miun kans happosukkia (holikaholika), noh tuossahan pöydällä ne on kuukauden päivät osottanut kokeilemista... :D

      Poista
  3. Molemmat kynnet on oikein nätsät :). Eläinteema ja holot passaa aika yhteen. Mun piti katsoa linnan juhlia, mutten mä jaksakaan. Leikin mielummin pupujen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Bunnytailnails ^.^
      Eipä tuota juhlintaa tullut täälläkään katsottua, nyt aamulla katsoin netistä vaan jonkun artikkelin missä oli kuvia juhla-asuista. Tää riittää miulle ;)

      Poista
  4. Täällä katellaan juhlia! Onhan se kiva että puolisokin osallistuu harrastukseen :) Molemmat lakkaukset on kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sole ^.^
      On kyllä hauskaa, kun Äijäkin osallistuu tähän hömpötykseen :D Vielä kun saisi hänet osallistumaan uusien lakkojen kustantamiseen ;DD

      Poista
  5. Hihihi. :D Mä niin nauroin tuolla tarinalle! Miehet -.- Mutta onhan se saanut kyllä kynnet näyttämään kivoilta! Ja noi sun tekemät toiset, ihanat. <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!