10. helmikuuta 2016

Ihanainen LakoDom

* Huokailen täällä ihastuksesta ja rakastuksesta koko tämän ajan kun kirjoitan tätä postausta *

Nostetaanpa seuraava uutukainen jalustalle ennen KynsiStudion purkua. Kerron heti tähän alkuun, että mie olen ihan rakastunut tähän lakkaan! En ymmärrä miten olen voinut elää tähän asti ilman tätä lakkaa. En vain voi ymmärtää. Lakka kotiutui miulle Color4Nails:lta, ja kantaa nimeä LakoDom.


Lakka on julkaistu vuonna 2014 ja nyt vasta mie saan tämän hommattua itselleni o.O Oli miten oli, UPEA tämä on! Väriltään lakka on, jos voisi sanoa, likainen valkoinen :D No ei, ei sanota noin tämän lakan kohdalla. Tämä on harmaaseen vivahtava valkoinen lakka, jossa on mukana pientä, kaunista holohitulaa. Peittävyyteen tarvittiin kolme kerrosta, ehkä neljäskin olisi mennyt, mutta kolme riitti miulle. Ja kyllä, kyllä annan anteeksi hieman heikomman peittävyyden! On tämä sen verran ihana ilmestys!


Halusin lakalle kaveriksi koristukset, jotka eivät peitä lakkaa liikaa. Pienen mietintätovin jälkeen hokasin, etten ole koskaan vielä tehnyt sivuruffianeja. Ei muuta kuin kynsivinyylit esiin. Käytin näissä niitä "perinteisiä" puolikaarivinyylejä, joilla tehdään mm. perusranskis (vinyyli laitetaan tipin alle). Mutta tässä laitoinkin vinyylit kynnen sivulle.
Lisäksi halusin kokeilla leimata tämän lakan päälle valkoisella. Joten nimettömät saivat leimat kaveriksi. Mie ihastuin tähänkin kontrastiin, LakoDom + valkoiset leimat = sulaa rakkautta!

Tykkäsin näistä lakkauksista ihan älyttömän paljon. Eivät hypänneet heti silmille, mutta jos katsoi pikkasenkin lähempää, näistä löytyi sitä jotain :)
Ja olipa muuten piristävää kokeilla uutta koristelutyyliä! Tekisi mieli tehdä itselle jonkinlainen haaste testaamattomista koristelutekniikoista. Mutta jotta idea saataisiin alulle, tarvitsisin teiltä hieman apua tähän ;)
Elikkäs, mikä koristelutekniikka
on siulla vielä kokeilematta?
Entä mikä on lemppari koristelutyylisi? :)

Yritän tällä utelulla saada mahdollisimman monta erilaista koristelutekniikkaa ilmoille ;D

19 kommenttia:

  1. Tää lakka on kyllä täyttä rakkautta pullossa <3 Mut harmaaseen vivahtava valkoinen o.O kuvailisin tätä kyllä vaaleanharmaaksi :D Mitäköhän koristelutyyliä sä et olis vielä testannut...savukynsiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on! No niin, harmaaseen vivahtava valkoinen ;DD
      Enpä muuten ole testannut vielä savukynsiä, kiitos ideasta :)

      Poista
  2. Voiii vimpula nää on ihanat! Todella kauniin hillityt mutta silti aivan ihastuttavat koristelut ja ah-niin-kaunis lakka! ♥ Näitä voisi tuijottaa koko päivän :)

    Jajaja. Itse en ole testannut vielä leimasinmarmorointia, ja yksi lempitekniikoistani on distressed eli kuivan sudin tekniikka :) Lisää vähän tavallisesta poikkeavia tekniikoita mainitakseni: blobbicure, shattered glass, sugar spun, splatter, water spotted, fishtail, pilkkuspiraalit - siinä ne mitä nyt tuli mieleen, toivottavasti oli avuksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Nena Sofia ihanasta kommentistasi ^.^
      Ja kiitos paljon tekniikoista! Aika monta noista miulla on testaamatta ja nyt otan ne haasteeseen mukaan ;)

      Poista
  3. Voi vitsit miten upeat ♥ Jäin tuijottelemaan näitä pitkäksi toviksi.
    Hmm.. mikähän koristelutekniikka olisi testaamatta.. ainakin one stroke -kukat!
    Ja suosikki on ylläriylläri liukuväri ja leimaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi ^.^
      Pitääpä ottaa haasteeseen mukaan one stroke -kukat ;)

      Poista
  4. Kaunis lakka ja kaunis lakkaus :) onhan sitä kokeilematta vielä vaikka mitä. Päällimmäisenä tulee leimasin marmorointi mieleen kun se on ollut niin paljon pinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enail ^.^
      Miulla on kans kokeilematta leimasin marmorointi, joten laitetaas sekin haasteeseen mukaan ;)

      Poista
  5. Aivan ihanat! LakoDom on todella todella upea ja kaikkien pitäisi omistaa tuo kaunokainen. <3 Koristelut ovat mahtavan upeat!

    Hmph, nyt pistit vaikean sillä mullahan on niin paljon erilaisia koristelutyylejä koittamatta, mutta tässä muutamia : Splatter, Hammaslanka, Ikat, sitten se marmorointi leimasimella kynnellä, bobbi cure vai miten kirjoitettiinkaan? Ööö ootko tehny vesiputouskynnet, kuivamarmoroinu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen Fani ^.^
      Onpa mukava huomata, etten ole ainut jolla on pitkä lista kokeilemattomia koristeutekniikoita ;)
      Siun ehdotuksista lähtee muutama kans mukaan haasteeseen ;)

      Poista
  6. Ihanat kynnet! On se Lakodom vaan todella nätti. <3

    Koristelutekniikoista kuivamarmorointi ja kelmutus. Ja leimamarmorointi. Ja varmaan kasa muitakin, joita ei vain muista. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Dimavarien ^.^
      Kuivamarmorointi on kyllä kokeilematta, joten otetaas se mukaan haasteeseen ;)

      Poista
  7. Ihana toi LakoDom! Mua on himottanut PP:n Winter jo ihan sikakauan ja silti en vain saa aikaiseksi tilata sitä.. :D Mukamas jotenkin niin kallis, vaikka ihan surutta tilailen silti parinkympin leimasimia. xD
    Mulla on vaikka mitä tekniikoita mitä en ole testaillut! Vesimarmorointi, kuivamarmorointi, hammaslanka, ikat, leimasinmarmorointi... onhan noita. :D

    Ps. Kiitos ihan sikapaljon kortista ja decaleista, kyllä niin kovasti piristi! :3 (Tuli hyvään saumaan sillä oli aika ikävä päivä eilen...) Oot kyllä niin kultainen kun aina muistat blogiystäviä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri ^.^
      Joo, onhan näitä tekniikoita näköjään testaamatta ;DD Näistä kyllä saan haasteen aikaan...
      Kiva kuulla, että Ystävänpäivä-yllätys piristi ^.^

      Poista
  8. Voi että tää on niin kaunis lakka! Tää olis kyllä ihan pakko hankkia. Ihanat koristelut tässä lakkauksessa :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!