20. huhtikuuta 2016

Kevättä rinnassa

Ihanaa kun kevät on saapunut! Se on jännä miten vilauskin aurinkoa saa mielen pirteämmäksi. Lisäksi suljin hiljattain erään oven elämässäni ja nyt aion nauttia keväästä täysillä ja odotan innolla kesää!
Kevään kunniaksi kynsille valikoitui piCture pOlish:n uusimmasta kokoelmasta Spring, ja ihan nimensäkin puolesta tämä vaan oli pakko saada kynsille. Tätä lakkaa on esitelty jo monissa blogeissa (joo, mie tiedän, että tulen jälleen hieman jälkijunassa...), joten kerron vain lyhyesti tästä.


Elikkäs, tämän väriä on hieman vaikea selvittää, pulloa katsoessa ja tikulle swatchatessa tämä on vaaleanpunainen, kun taas laitattaessa tikkua vaaleanpunaisten renkaaseen, tämä ei oikein meinaa istua sinne, vaan paremminkin lilan renkaaseen. No oli miten oli, älyttömän nättihän tämä on! Seasta löytyy vielä holoakin, I love this! Ja kaksi kerrosta riitti peittävyyteen, voisi lähes sanoa, että "Täydellinen lakka".


Nimettömään pääsi alle kerros Gina Tricot:n "The valkoinen" eli White. Paitsi, että nykyään miun ykkösvalkoinen on Essencen valkoinen. No anyways, keskisormeen tuli kerros myöskin Ginan lakkaa, Silver:iä. Näiden päälle mie lätkäsin Milv:n siirtokuvia arkista N 220.


Lopuksi peukaloon valikoitui myöskin piCture pOlish:n kaunokainen Rebelle. En malta odottaa kesää, aurinkoa, rusketusta (niin mitä rusketusta? Miulla??) ja Rebelle:ä kynsillä!
Tykkäsin näistä kynsistä kovastikin, ja sain myös ihastuksen huokailuja parilta muultakin tyypiltä :)

Miulla alkoi joku aika sitten jälleen yövuorot ja voi jehna nämä on vaarallisia! Miulla tulee nimittäin tilattua lähes joka yövuoro netistä jotain kivaa. Miulle on nyt tulossa paketti cdon.com:lta ja viime yönä meinasin tilata Lush:lta yli 60 eurolla saippuaa! :D Mutta hillitsin itseni ja nyt on tulossa vain 30 eurolla saippuaa :D Ja nyt, kun olen ollut näin ahkera, että sain kirjoitettua postauksen, lupasin itselleni, että tänä yönä saan laittaa CesarsShop:iin tilausta menemään :P
(Mie tiiän, että tämän paljastuksen jälkeen miun omatunto ystäväni Heidi pakottaa miut ostolakkoon TAAS!)

Mitäs teidän kevääseen kuuluu?


5 kommenttia:

  1. Ihanat kynnet! Ja hih, sun pitää lopettaa yövuorojen tekeminen... :D

    VastaaPoista
  2. Kevättä kynsillä😊 Mut voi jehna sun kassa 😝 Sanoinkin S:lle et sulla on vaihteeksi lähteny lapasesta toi shoppailu! Sulla on nyt vuodeksi saippuaa 😂 t.omatunto

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää iltaa rakas omatunto ;)
      Mie täällä taas painan niska limassa yövuoroa... ;DD
      No joo, pikkasen ehkä saattoi lähteä, mutta kaiken olin ansainnut ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!