11. toukokuuta 2016

Geo nail polish remover pads

Katsokaapas mitä mie löysin Helmerin kätköistä! Vuoden 2014 lokakuussa miitistä saatuja kynsilakanpoistolappuja. Nostin tämän pöydälle tarkoituksena testata kyseisiä lappuja.
Miulla ei ole aikaisempaa kokemusta tällaisista lapuista, ei minkään merkin. Olin alkuun vähän kahden vaiheilla otanko nämä nyt käyttöön, vai säästänkö esim. lomamatkalle. Otin käyttöön. Hyvä niin.


Nämä on saatu tosiaan joku vuosi sitten Harlow & Co.:sta sponssina. Odotukset oli melko kovat, en tiedä mistä johtui. Tuoksu näissä oli hurmaava verrattuna esim. X-tra:n kynsilakanpoistoaineeseen, joka on miulla vakikäytössä. Nämä tuoksui sellaiselle äklömakealle purkalle, jota joskus penskana osti kioskista.


Siihenpä ne hyvät jutut näissä jäi. Ensinnäkin näitä oli lähes mahdoton nostaa purkista yksitellen. Tai sitten mie en vaan osannut. Mutta miulla näitä nousi aina pienoinen kasa kerralla. Ja siitä kasastakin oli vaikea saada irti vain yhtä lappua.
Kun olin taistelun kanssa saanut yhden lapun hyppysiini, painoin lapun kynnelle vaikuttamaan. 5min. ei vaikutusta. 10min.ei vaikutusta. 15min. ei vaikutusta. 20min.ei vaikutusta, jynssäämään! Ei poistanut edes cremelakkaa ilman jynssäämistä. Toki olisin voinut antaa lapun vaikuttaa 30min. ja yrittää sen jälkeen, mutta ei miun hermo riitä odottamaan. En yrittänytkään poistaa glitterlakkaa näillä. En myöskään uskonut, että nämä olisi "menneet vanhaksi", koska purkki oli avaamaton ja laput melkein uivat aineessa.


Nämä ei sisällä alkoholia tai asetoonia. Mutta öljyä nämä sisälsi sitten noidenkin edestä. Ja varmasti muidenkin edestä. Melkein kuin olisi saippualla yrittänyt poistaa lakat kynsiltä. Kerran miulla oli tyhjä leipäpussi vieressä mihin laitoin käytetyt laput ja jotenkin  mie siinä sössin níin, että miun piti ottaa siittä pussista kiinni missä oli luki pussin sisältö (ruisleipääblaablaablaa) ja siitä tekstistä jäi miun käsiin värit eikä ne meinannut enää lähteä millään pois. Kyllä sai olla näiden kanssa tarkkana, ettei nämä tippunut mihkään vaatteelle tai pöydälle, sillä uskon, että ne olisivat sen jälkeen olleet entiset.


Joten jatkoon vai ei? "Hmmm... Let me think.... NOUP!" En todellakaan ostaisi näitä lisää edes reissuun. Sinnillä mie nämä käytin kaikki, mutta olihan se yhtä hampaiden kiristelyä. Ja aina näiden jälkeen otin vielä toisella lakanpoistoaineella kynsiltä sen öljyn pois. Ei jatkoon. Ei todellakaan.

Mikäs on siun luotto kynsilakanpoistoaine?


10 kommenttia:

  1. Mulla olisi kyllä mennyt hermot jo paljon aikaisemmin ja olisin nakannut koko purkin roskiin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie ihan uhallakin halusin käyttää koko purkin loppuun :DD Ja varmaan mie ootin, että jossain vaiheessa laput olisikin alkanut jostain kumman syystä pelittämään vaan ei... xD

      Poista
  2. Minäkin vasta pari kuukautta sitten testasin myös näitä. Ja täysin saman arvion näille annan kuin sinäkin. Ei huvita toista kertaa käyttää sen öljyisyyden ja hinkkaamisen puolesta :s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei tarvi kyllä enää kokeilla näitä vaikka jossain tulisi vastaan!

      Poista
  3. Kylläpä kuulosti hankalilta. :-D Mun luotto poistoaine on X-tra, mutta välillä turvaudun Essencen purkkipoistariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä nämä kyllä oli! :D
      Miulla kans vakiokäytössä X-tra, halpaa ja toimivaa :)

      Poista
  4. No ei mulla olis riittäny kyllä pitkäjänteisyyttä käyttää noita loppuun :D olis lentäny samantien roskiin! Mut nyt ku oikein mietin, niin taitaahan mullaki olla noita :P ja olen varmaan kerran testannut, mut sit ne jääneet kuiten lojumaan studioon. Pitääköhän ihan asiastatehen mennä heittään ne roskiin :´D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne siulla siellä studiossa on ;)

      Poista
  5. Olipas huonoja ja yleensä mulla ollut nyt sitä lidlin kynsilakanpoistoainetta mutta välillä muitakin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie olen kans käyttänyt useammankin putelin Litd:in poistoainetta, tykkään kyllä siitäkin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!