4. elokuuta 2016

Ginaa kynsillä

Hypistelin eräänä iltana kynsilakkojani, jotka oli lojuneet jo varmaan viikon päivät lattialla. Säilytän siis lakkojani Helmerissä ja laatikoissa lakat ovat merkin mukaan. Lattialla oli laatikko, jossa majailee China Glazen ja Gina Tricot:in lakat. En muuten hoksaa miksi juuri tämä laatikko oli lattialla, en ole käyttänyt kummankaan merkin lakkoja aikoihin o.O
No kumminkin, hypistellessäni lakkoja, käsiini sattui Ginan lakka Shim cerise, jota en ollut (muistaakseni) koskaan saanut kynsille. Ja siitä se idea sitten lähti.

Rupesin rakentamaan lakkausta siis Shim cerise:n ympärille. Jostain kumman syystä miun pitää tällä hetkellä tehdä lakkauksen niin, että käytän vain saman kynsilakkamerkin lakkoja. Jännä homma. No mutta siis Shim cerise:n kaveriksi valikoitui kaksi muutakin Ginan lakkaa.

Nimetön sai lakakseen yhden kerroksen Shimmer mint:iä ja pari kerrosta Sparkling silver:iä. Enpä muuten muistanutkaan laittaa glitterlakan alle taaskaan peel off:ia, joten taistelujen kanssa poistettiin nämä lakkaukset.
Keskisormiin lakkasin myös kerroksen Shimmer mint:iä ja päälle lätkäsin MILV: siirtokuvat arkista N 271. Voi että mie tykkäänkin näistä MILV:n siirtokuvista! Ei ole ollut yhtään kertaa, että olisi ollut jotain ongelmia näitten laitossa (koputan puuta).

Mie kyllä tykästyin Shim cerise:n kauniin punaiseen sävyyn, mutta jokin siinä tökkii. Tarkoitan, että en tuntenut oloani kovinkaan kotoisaksi tämä lakka kynsissä. Mutta annan kyllä lakalle vielä toisenkin mahdollisuuden ja katson sitten pääseekö lakka jatkoon vai ei.

Nyt olisi festarit rokattu ja kunhan saan aikaiseksi, esittelen "parhaita paloja" teille Qstockista ;) Miulla oli heti festareiden jälkeen maanantaina yövuoroon tulo ja yövuorot kestää koko viikon... eipähän tarvi vielä alkaa korjaileen unirytmiä kuntoon :D Mutta siis pointti oli nyt siinä, että kunhan saan tässä joku päivä itseni hereille ihmisten aikoihin, yritän saada muokattua festarikuvat tänne teillekin.

Kolahtaako Shim cerise siulle,
jatkoon vai ei?
 

5 kommenttia:

  1. Jos lakkaus on heinäkuussa toteutettu, voinen ehkä olla syyllinen siihen miksi laatikko lojui lattialla :P Katsos kun etsin sitä pinkkiä lakkaa :D Kynnethän on varsin kesäiset, mut et sä tarvi tätä Shim ceriseä on turhan lirua ja PP electric dream on hyvin saman sävyinen (senhän sitten valitsin) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, eli syyllinen löytyi! :P
      No ei ne ole miusta yhtään samanlaiset, ihan erilaisia lakkoja xD No ei, pitääpä vertailla tikkuja kotona ja katsoa mihin lopputulokseen päädyn...

      Poista
  2. Onpa kivan pirtsakat! :) Ehkä juuri siitä syystä peukuttasin lakan jatkoon.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!