19. lokakuuta 2016

Eriskummalliset kynnet

Tänään olisi vuorossa hieman eriskummalliset kynnet. En osaa yhtään sanoa, miten päädyin tällaiseen lakkaukseen, enkä tiedä mitä päässäni oikein liikkui kun sain idean päähäni :D
Kaikki lähti siitä, kun posti toi miulle nipun uusia siirtokuvia. Mie säilytän siirtokuva-arkkeja käyntikorttikansiossa ja kansioita miulle on kertynyt kaksi kappaletta (jotka ovat lähes täynnä...).
Aloin siis laittamaan arkkeja kansioihin ja päätin samalla laittaa arkit muutenkin järjestykseen kansioissa.

Levitin kaikki arkit ympäri olohuoneen lattiaa ja aloin järjestelemään. Ensimmäisestä kansiosta alkoi tila loppumaan ja ajattelin, että näitä on pakko karsia. Niimpä nappasin puolikkaan arkin, josta olen siis käyttänyt jo toisen puolen, kätösiini ja samantien tuli idea kynsiin mieleen.
Jostain kumman syystä arkkia katsoessani, sain idean mieleeni yhsitää näihin siirtokuviin erilaisen ranskiksen toteutettuna piCture pOlish:n LakoDom:lla ja Holiday:lla.

Näistä lakkauksista tuli mieleen Baby boomer koristelutyyli, mutta hieman nämä eroaa toisistaan. Baby boomer:ssa tehdään ranskalainen manikyyri liukuväri menetelmällä, käyttäen valkoista ja nudea tai hentoa vaaleanpunaista lakkaa. Nämä taas toteutui niin, että lakkasin ensin alulakan, jonka päälle tupsutin pienellä sienenpalalla valkoista (LakoDom) lakkaa kynnen kärkiin ja päälle vielä kerros Holiday:ta. Lopuksi päälle decalsit ja zadaa! valmiit! En oikein osaa sanoa vieläkään mitä mieltä olen näistä lakkauksista, oudot nämä kuitenkin ovat :D

Miulla alkaa huomenna pidennetty viikonloppu! Suuntana I love Me messut, messuilua koko viikonloppu. Ja nyt on messukynnetkin tehty, enää tarvitsisi vain pakata... Jos mie palaudun messuilta ensi viikon aikana, tulen tekemään teille messupostauksen. Mutta jos sattuu, että palautuminen kestää, voi messumenoja seurata instagramin puolelta nannepantteri.

Mitäs adjektiiveja nämä kynnet herättävät
mielessäsi? Sana vapaa ;D

Ps. Vaikka miun pitikin alkaa värkkäämään nämä kynnet kesken kaiken muun puuhastelun, niin sain mie lopulta keskellä yötä järjestettyä arkit takaisin kansioihin :D

15 kommenttia:

  1. Pöh nää mitää hassut oo, tosi kauniit! :^) Mukavaa messuilua! :)

    VastaaPoista
  2. Nää on UPEAT <3 Joskus ne parhaat ideat syntyy ihan vahingossa :D Messuileen, messuileen... vähänkö siistiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi ^.^
      Olihan meillä vaan mahtava messureissu taas ♡

      Poista
  3. Nätit ja seuraileppa postia =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos eekku ^.^
      Posti tuli perille, kiitos myös siitä! Mukavasti piristi päivää :)

      Poista
  4. Huurteiset, hurmaavat ja romanttiset ♥♥ Ei lainkaan omituiset, vaan erittäin kauniit! :)

    VastaaPoista
  5. Kauniit kynnet! Jotenkin lakkaus on talvinen, luminen, sopii hyvin tähän ensilumiaikaan! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sonne ^.^
      Jokohan tuo lumi nyt olisi pysyvää... :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!