5. huhtikuuta 2017

Pieleen meni!

Selasin eräänä iltana instaa ja siellä tuli vastaan Sveta Sandersin kynnet, jotka jäi mieleeni kummittelemaan. Nyt sitten sain intopuuskan tehdä kynnet oikein pidemmän kaavan mukaan. Svetan kynnet palasi mieleeni ja päätin apinoida niitä. Instassa oli tutorvideokin kyseisistä kynsistä, mutta enhän mie sitä katsonut. Vähän niinkuin elektroniikkalaitteiden käyttöohjeet, kuka niitä lukee? :D


Svetan kuvan perusteella ajattelin, että kynnet on toteutettu liukuvärimenetelmällä, eli sienellä töpötellään keskelle väriraita. Näin tein. Ei onnistunut. Sitten ajattelin, että onkohan Sveta "laimentanut" väriraidan reunoja esim. asetoonilla? Otin pensselin käteen ja kokeilin. Ei onnistunut. Otin jälleen sienenpalasen ja yritin tehdä liukuvärimenetelmällä uudestaan ja tietenkin alkurävellysten päälle. Ei onnistunut. Nyt keskiraita oli jo lähes koko kynnen kokoinen. Tässä vaiheessa olisi ollut järkevintä poistaa sotkut kynsiltä, katsoa tutorvideo ja aloittaa alusta. Mutta enhän mie niin tehnyt. Lopulta vetelin keskelle vielä kynsilakan omalla sudilla raidat ja ajattelin, että mennään nyt kunnolla metsään. Ja niin mentiin :D

En antanut periksi vieläkään vaan otin uudelleen siveltimen käteen ja lisäilin valkoista lakkaa reunoille, että valkoista olisi edes jonkinverran nähtävillä. Raitojen päälle lätkäsin vielä valkoiset siirtokuvat. Voi luoja mikä lopputulos! :D Myönnän, että hieman miua nolottaa postata nämä tänne, mutta onhan se ihan virkistävää "välillä" nauraa itselleenkin :D Kunnon sekametelisoppa kynsillä :D

Nyt piti ihan uteliaisuudesta käydä katsoon se tutorvideo. Oikeilla jäljillä mie olin, mutta en älynnyt laittaa siihen sieneen kuin värilakkaa :D En laittanut ollenkaan valkoista :D *naputtaa sormilla otsaa "pöhköpöhköpöhkö"* Niin tietenkin! Tunnen itseni vielä vähän enemmän pöhköksi :D

Ei onnistunut apinointi EI :D
Milloin viimeksi siulla on kynnet mennyt päin
prinkkalaa?

4 kommenttia:

  1. No et TIETENKÄÄN katsonut tutoa :´D Ei nää nyt niin pahat ole... jos ei tietäs tarinaa kynsien tekovaiheesta, eikä olis vertailukohtaa niin vallan hyvältä näyttää ainaki kuvissa :D

    VastaaPoista
  2. Ei nämä epäonnistuneilta näytä! Eivät toki ole kuin alkuperäiset, mutta toimivat ne on silti. :) Viime kerralla kun lakkasin kynnet onnistuin tökkäämään ne johonkin, mutta onneksi uusi kerros lakkaa pelasti tilanteen. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milba ^.^
      Täytyy kyllä myöntää, että hetken aikaa arvoin kerronko tarinaa näiden takaa xD Toi on kyllä ärsyttävää jos tökkää kynnen/kynnet johonki heti kun on saanut ne lakattua *huoh* Onneksi sait pelastettua lakkaukset!

      Poista

Kiitos kommentistasi!