10. elokuuta 2017

Picture Polish Free

Ajattelin tulla esittelemään teille yhden ihanaisista piCture pOlishin lakoista, jota en ole vielä saanut esiteltyä teille ja joka todellakin ansaitsee saada oman hetkensä estradilla :) Tämä lakka on kyllä vilahtanut muissa kynsiblogeissa kerran jos toisenkin, mutta nostetaanpas jälleen esille tämä upea ilmestys!


Kyseessä on tänä vuonna julkaistu lakka Free, joka oli alunperin tarkoitus olla kaupanpäällinen, mutta jota voi sittenkin tilata myös erikseen nettikaupoista. Ja onneksi voi! Tämä on kyllä niin valioyksilö kun vain voi lakka olla!
Lakka on niin kaunis, etten halunnut peittää tätä kovinkaan suurilla koristuksilla, vaan lisäsin kynsien reunaan pelkästään hopeiset siirtokuvat. Mielestäni toimii :) 


Tämä lakka on koostumukseltaankin mieletöntä tavaraa, peitti miun nysäkynnet kahdella kerroksella ja oli helppo lakattava. Ainoa asia tässä lakassa, mikä tuottaa harmaita haituvia, on lakan värin määrittely. Lakan väri tuntuu määräytyvän tähtien asennosta, auringon piiloleikeistä sekä millä silmällä sitä nyt sattuu katsomaan :D Näissä miun ulkona ottamissa kuvissa tämä on aika lailla sinisen sävyinen, mutta oikeasti luonnossa tämä on sini-vihreä-turkoosi-vähänkaikkeasiltäväliltä oleva lakka.
Ehkä helpompi tapa ilmaista lakan väri olisi U P E A ! Lisäksi lakassa on PP:lle ominaista holohitulaa sekä kultaista shimmeriä.

Löytyykö siulta tämä ihanaisuus kynsilakkakokoelmastasi?

Ps. Mie sain innostuksen tähän postaukseen, kun näpyttelin netissä kynislakkatilausta ;D Ja yllättäen ostoskoriini ilmestyi uusia PP:n lakkoja... harmi vain kun Embrace -paketti oli loppunut CesarsShopista :/
   

10 kommenttia:

  1. Ihastelen Freetä muiden kuvista, mutta en usko, että se on ihan mun värinen. Mutta onhan se herranjestas upea lakka! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marppa ^.^
      Siun pitäis saada kokeiltua Freetä kynsillesi, että tietäisit olisiko se siun lakka :) Voisi olla että ihastuisit ihan täysin ;D

      Poista
  2. Tän lakan väri on helppo määritellä... ei minkään väriseksi :´D Nätin yksinkertaiset kynnet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä siun määritelmän mukaan "ei minkään värinen" lakka ;DD

      Poista
  3. Free on melkoinen valioyksilö ♥ Hopeat siirtikset kruunaa lakan eikä vie huomiota pois :)
    Harmi, kun et kerennyt saada Embracea mutta uskon että ne muut PP:t piristää mieltä kun saapuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi ^.^
      Miun pitää tilata Embrace heti kun niitä tulee lisää myyntiin ;) Nyt tilasin pari lakkaa, jotka on odottanut MUST HAVE -listalla jo jonkun tovin, saapuneet lakat olivat Mermaid ja Nude ^.^

      Poista
  4. Lakka löytyy omastakin hyllystä. Ehkä maailman hankalin kuvattava, kun sävy on eri valossa niin eri sävyinen. Tykkään kyllä mahdottoman paljon. Sä olet valinnut just sopivat koristeet - ei peitä liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa kommentistasi ^.^
      Tämä oli kyllä yks vaikeimmista kuvattavista, melkein yhtä vaikea kuin CG:n Flip Flop Fantasy :D

      Poista
  5. Tää on ihana lakka (: löytyy kyllä omasta hyllystäkin. Tosi kivat koristelut, sopii tähän lakkaan hyvin.

    Cesarsille on tulossa nyt muutama lisää sitä Embrance -pakettia (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura ^.^
      Mie kans huomasin, että paketteja on tulossa ;) Eli voin laittaa hyvällä omallatunnolla uutta tilausta menemään ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!