27. marraskuuta 2017

Rakkaus

Heipähei kaikille! Miulla on taas lipsunut tämä bloggailu, mikä harmittaa miua. Mutta nyt sain istahdettua koneen ääreen rauhassa ja aion koluta blogit läpi heti kun olen saanut kirjoitettua teille tämän pienen ja lyhyen postauksen.

Meillä oli viime viikonloppuna ystäväni Heidin kanssa KynsiStudio ja päätimme tehdä lakkaukset, joilla osallistumme CesarsShopin leimauskilpailuun (myös facebookista löytyy ohjeet kilpailuun). Kilpailu on muuten voimassa vielä muutaman päivän jos innostuit lähtemään mukaan!

Kilpailun aiheena oli tehdä kynnet vuoden kohokohdasta ja miun vuoden kohokohta löytyy kesältä, kun löysin elämääni rakkauden. Ja nyt yritin saada tämän "kesäisen" rakkauden kynsillekin, mutta ainoa MoYou Londonin laatta minkä löysin kokoelmastani ja mistä löytyy sydän kuvio oli Festive 04, eli "villapaita" laatta, jolla piti sitten toteuttaa nämä lakkaukset. Tosin, sopiihan tämä "villapaita" teema tämän hetken vuodenaikaan :D
Alle tein liukuvärin lakoilla OPI San Tan-TonioChina Glaze Float On ja Gina Tricot White. Oli hieman hakusessa taas liukuvärin teko, kun en ollut pitkään aikaan sitä tehnyt. Mutta ihan jees nämä onnistuivat :)

Muuten meidän viikonloppu sujui syvällisten keskustelujen, hyvän ruuan ja naurun merkeissä. Ja tuli meillä hieman nettishoppailtuakin ;D Miulla ei vaan tullut otettua kuvia Heidin loihtimista herkuista eikä edes Heidin kynsistä, joten näillä kuvilla mennään, höh. Kiitos ihana ystäväni yhdessäolosta!

Mie olen tässä samalla nyt käynyt läpi blogeja ja nyt vasta hokasin, että sehän pitäisi alkaa suunnittelemaan jo jouluisia lakkauksia! Ja pikkujoulukausikin on parhaillaan menossa! Mie olen kolunnut vain yhdet pikkujoulut tälle vuodelle läpi, enkä muihin hippaloihin ole osallistumassa (miusta on tosiaan tullut vanha, kun halluun vaan möllöttää kämpillä rakkauvven kanssa). Nyt kyllä kaivan joululakat pöydälle ja alan suunnittelemaan joulukynsiä :)

Miltäs miun rakkauslakkaus näyttää?
Oletko sie osallistumassa tähän leimauskilpailuun?

6 kommenttia:

  1. Kiitos itsellesi <3 Nää on NIIN söpöt ja kuvastaa hyvin aihetta :) Mulla olis joululakkausidea jo, mut ku puuttuu se punainen hopeahitulalakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi ^.^
      Mistä ihmeestä me löydettäis siulle punainen hopeahitulalakka?!?

      Poista
  2. Onnea uudelle rakkaudelle! ♥ :D

    VastaaPoista
  3. Kämpillä möllöttäminen rakkauvven kanssa kuulostaa oikein hyvälle. :)
    Sydän-kynnet on todella onnistuneet, tykkään!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!