15. lokakuuta 2013

Ostoslakossa

Ajattelin kertoa teille todella järkyttävän ja surullisen uutisen koskien miua. Ja shoppailuhulluuttani.
Samalla laitan teille pari kuvaa kynsistä jotka ovat (vieläkin) kesältä jääneet julkaisematta. Ajattelin ensin jättää kyllä julkaisematta nämä koska päällyslakka levitti niin ihanasti kuvat mutta antaa nyt mennä :) Pari ensimmäistä kuvaa on hieman hassun värisiä koska otin ne yöllä toimiston loisteputken valossa...

Ja nyt takaisin siihen uutiseen. Kävi nimittäin niin, että viime kuussa shoppailin aivan liikaa kynsilakkoja ja muuta todella tarpeellista. Miulla ei ole mitään PayPal -tiliä tai muutakaan, että voisin itse tilata juttuja eBaysta tai muualtakaan ulkomailta. Niimpä ihana ystäväni Heidi on aina tilannut miulle ja mie olen sitten maksanut tilaukset Heidille. Miulla on kalenterin välissä aina "Syntilista" -lappunen johon kerään velkani Heidille. Kun nyt sitten viime kuun lopussa aloin maksamaan syntilistaani siihen oli kertynyt lähes sadan egen velka o_O


Syntilistalle oli tullut mm. edellisessä postauksessa esittelemäni Golden Rosen lakat, Bundle Monsterin vuoden 2013 laattakokoelma ja kaikkee muuta ihanaa. Kun sitten laitoin Heidille viestiä, että "Syntilista maksettu", Heidi vastasi "Ohhoh mikä summa! Nyt kyllä olet koko lokakuun OSTOSLAKOSSA. PISTE." Voitte varmaan kuvitella minkälaiseen shokkitilaan jouduin ;)

Pari päivää meni ihan ok, koitin vältellä parhaani mukaan fb:n kirppis- ja myyntisivuja ja onnistuinkin siinä hyvin :P Mutta sitten eräs kaunis päivä törmäsin eri blogeissa OPIn Pure -lakkaan ja rakastuin siihen täysin! Olin jo klikkaamassa lakkaa ostoskoriin kun muistin ostoslakon ja paniikkihan siinä iski!


Siinä sitten illan päälle puhuin eräälle tuttavalle (pienenä vinkkinä), että on yksi niin ihana lakka jonka halluisin mutta en voi sitä ostaa koska ostoslakko :(
Aikani sitä ihastellessani ääneen tuttava tokaisi, että "No tilaa se, maksan sen siulle synttärilahjaksi" HAH! Oveluuteni tepsi ;D
Soitin saman tien Heidille (tyyliin lällällää!), että tuttava ostaa lakan miulle synttärilahjaksi joten se on sallittua koska en joudu itse sitä maksamaan :P

Heidi oli hetken hiljaa ja tokaisi sitten: "Ei muuten osta! Koska minä olen sen siulle jo ostanut lahjaksi!" WHAAT?? Se siitä oveluudesta. No okei pääasia että mie saan sen lakan <3
Sanoin tuttavalle, että Heidi on jo ostanut sen miulle ajatuksena, että tuttava sanoisi sitten, että no tilaa pari muuta lakkaa sen tilalle, hän maksaa. No eihän tuttava sitä vinkkiä enää älynnyt :O

Vas: China Glaze Keep Calm, Paint On, Color Club Rebel Debutante, Orly Instant Artist Crisp White ja Jet Black
No sitten viime viikolla kävin Hulluilla Päivillä ja ostin kirjakaupasta itselleni käyntikorttikansion (ei ole lakka niin saan ostaa :P) water decalseille ja tarroille. Sekä toisen kansion leimauslaatoille. Päätin myös yllättää Heidin ja ostin hänelle myös yhden kansion. Menin viikonloppuna Heidille yökylään ja rakentamaan Heidin omaa Kynsistudiota (siitä tulee oma postaus myöhemmin). Annoin yllätyksen Heidille ja taas Heidi meni hiljaseksi.
Ja sitten sanoi: "Voi hitto sua! Sun ei pitänyt ostaa mitään tässä kuussa! Minä olen nimittäin tilannut siulle laattakansion toiseksi synttärilahjaksi koska ensimmäinen lahja ei enää ole yllätys!"
*Raskas nielaisu* Mie: "Mutta ei näitä kansioita lasketa koska nää ei oo lakkoja! Ja mie otin ihania tarrojakin mukaan, että saat duunata siun kansion". Hetken aikaa katsoimme toisiamme ja repesimme nauramaan :D

Swatch: China Glaze Keep Calm, Paint On
Ostolakko on siis pitänyt hyvin, paitsi viime viikolla repesin. Ja se oli OIKEASTI PUHDAS VAHINKO! Kävin siis Hulluilla Päivillä ja koska en sieltä oikeen löytänyt mitään niin ajattelin ilahduttaa itseäni uudella paidalla ja menin Gina Tricot:iin. Olen siellä aina käydessäni kävellyt kynsilakkojen ohi koska en tykkää sieltä ostaa mitään lakkoja ja syynä siihen on liikkeen valaistus. Mielestäni ne lakat siellä näyttää joka askeleella eri väriseltä. Koita siinä sitten miettiä mikä on oikea lakan väri. MURRR!

No kumminki, en löytänyt sieltä mitään ja sitten katsoin kynsilakkoihin päin. Huomasin, että miulla ei ole kultaista lakkaa jouluksi ja koska siellä on se tarjous 3 lakkaa hintaan 9.90 niin pitihän se kotiuttaa kolme lakkaa.
Ulos kävellessä palleaani iskeytyi veitsi. "Voi hitto! Se ostoslakko! Heidi kyllä tappaa miut nyt! Uskallanko kertoo sille?" Otin puhelimen käteen ja soitin saman tien Heidille ja kerroin hätäni. Onneksi Heidi on maailman ihanin ja sydämellisin ihminen ja tokaisi naureskellen "Nooh, sattuuhan sitä!" :D   <3 OLET NIIN IHANA YSTÄVÄ! <3

Onneksi ollaan jo kuun puolessa välissä! ;D Onko teillä koskaan onnistunut ostoslakot yhtä hyvin? :D

15 kommenttia:

  1. Miks mua rupes naurattaa sun, miehesi ja Heidin ristiin menneet jutut :D Kaikkea sitä sattuukiin ja lakkoilessa sitä aina huomaa just, mitä puuttuu. Oli siis kyse mistä vaan :) Eiköhän se kultaisen lakan olis voinu ostaa ens kuussakin :'D Ja ihanat kynnet kuvatuksena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se hymyilyttää jo meitäkin, tai ainakin miua ;D Mies vielä miettii mitä antaa miulle lahjaksi...
      Ja joo, olis sen voinut ostaa ens kuussakin mutta kun mie oikeesti unohdin sen ostoslakon ja ajattelin, että ostampa nyt sen jo valmiiksi :D
      Tykkäsin myös kynsistä siihen asti kun ne leves :DD

      Poista
  2. Ihanat kynnet ja hauska juttu =)

    VastaaPoista
  3. Hah, hauska tarina! :D Pitäisi aloittaa ostolakko mutta musta tuntuu ettei se pidä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäis kyllä keksiä tuohon ostoslakkoon joku pätevä niksipirkka ettei retkahtais ;D

      Poista
  4. Hih, olipa hyvän mielen postaus<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että muillekkin tuli hyvä mieli :)

      Poista
  5. :DD Tulipa hyvälle mielelle tästä postauksesta, ihan parhautta noi ristiin menneet ostelut. Tosi kivat kynnet kyllä, harmi että levisivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :D
      Onneksi eivät molemmat ehtineet ostaa sitä OPIa :D
      Ja onneksi on nuita samoja kuvia vielä toiseenkin kertaan, pitää muistaa vaan olla kärsivällinen ja antaa koristeluiden kuivua ennen päällyslakan laittoa.

      Poista
  6. Kiitos, ite oot ihanan hupsu :o) *nauraa vedet silmissä*
    Ainakin sulla on mistä petrata seuraavaa ostolakkoa ajatellen :oD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sie oot ihana! <3
      No elä ainakaan ihan heti laita miua uudestaan ostoslakkoon! :P

      Poista
  7. Voi apua mitä sattumia :D

    Mutta tiedätkö, onni on tuollainen lakkaystävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on ollut sattumia eikä synttärit ole vielä edes olleet :D
      Onni on todellakin tuollainen lakkaystävä <3 <3

      Poista
  8. Hauska tarina :)
    Meillä on myös kaverin kanssa ostolakko marraskuun loppuun saakka. Alkoi vissiin... tiistaina? Kaveri on nyt jo tähän mennessä ehtinyt kotiuttaa 9 lakkaa. :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!