4. lokakuuta 2013

Roosa nauha 2013

Miulla jäi viime vuonna väliin Roosa nauha - kampanja, joten tänä vuonna ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kantaa oman korteni kekoon :)

Pari päivää sitten aloin miettimään erilaisia koristeluja kynsiin, väri oli luonnollisesti vaaleanpunainen ja Roosa -nauha kuvio myös. Samalla kun mietiskelin koristeluja mieleeni tuli, että enhän mie oikein tiedä Roosa nauhasta muuta kuin, että se tukee rintasyöpään sairastuneita ja heidän läheisiään. Niimpä ajattelin ottaa Roosa nauhasta enemmän selvää ja samalla jakaa sitä teillekkin. Lähteenä on Roosa nauha -kampanjan nettisivut ja yllättäen Wikipedia ja lisäksi Rintasyövän omat sivut.


Aloittakaamme tietopaketilla rintasyövästä. Rintasyövän synty on monen eri tekijän summa eikä kaikkia syitä vielä tunneta. Kasvainten syntyyn vaikuttaa mm. hormonaaliset tekijät, perimä ja ravinto.
Syöpäsairauksien keskeisessä asemassa ovat solumme. Normaalisti kudoksissa solujen jakautuminen on tarkoin säädeltyä ja hallittua kun taas sairastuneen soluihin on tullut muutoksia erinäisistä syistä johtuen ja tästä seurauksena on solujen jakautumisen säätelyn häiriintyminen ja näin ollen solut muuttuvat syöpäsoluiksi.


Suomessa rintasyöpään sairastuu vuosittain noin 25 000 ihmistä. Yleisimmin rintasyöpä esiintyy rintarauhasissa ja rintatiehyissä. Kannattaa siis tarkkailla ja tunnustella omia rintoja säännöllisesti :)
Rintasyöpä voi myös levitä, yleisimmin luustoon, maksaan tai keuhkoihin. Onneksi rintasyövän hoidot kehittyvät koko ajan ja rintasyövän ennuste paranee. Suomen syöpärekisterin tilastossa seuratuista (vuosina 2007 - 2009) rintasyöpäpotilaista viiden vuoden elossaluku on 89%. Suurin osa rintasyövän uusiutumista tulee ensimmäisen viiden vuoden aikana.


Rintasyövän hoitoon on tarjolla useita eri hoitovaihtoehtoja. Rintasyövän ensisijainen ja yleisin hoitomenetelmä on leikkaus. Leikkauksessa voidaan käyttää joko rinnan säästävää leikkausta tai koko rinnan leikkausta.
Leikkauksella ei välttämättä voida poistaa kaikkia mikroskooppisen pieniä syöpäsoluja. Tällöin hoitona käytetään sädehoitoa, jolla pyritään tuhoamaan kaikki syöpäsolut. Sädehoito estää syöpäsoluja jakautumasta ja kasvamasta. Sädehoito on kivutonta.
Lisäksi rintasyöpää hoidetaan lääkkeillä, toisin sanoen solunsalpaajilla (sytostaatit). Ne on tarkoitettu tuhoamaan syöpäsoluja ja lääkkeitä voi ottaa joko suun kautta tai suonen sisäisesti. Solunsalpaajilla on kuitenkin ikävä haittapuoli, ne nimittäin vahingoittavat usein jonkin verran myös elimistön normaaleja kudoksia.
Rintasyöpää voidaan lisäksi hoitaa hormonihoidoilla jotka estää ja häiritsee niiden hormonien toimintaa jotka edistävät kasvaimen kasvua (estrogeeni ja progesteroni). Hormonaalisia hoitoja käytetään liitännäishoitona solunsalpaajien jälkeen tai levinneen rintasyövän hoidossa. Yleensä hormonihoidot ovat suun kautta otettavia lääkkeitä.
Vielä näiden lisäksi hoitona voidaan käyttää biologisia lääkeaineita joiden tarkoituksena on tunnistaa tietyn kohdemolekyylin syöpäkudoksessa ja estää sen toiminta.


Sitten siihen Roosa nauhaan. Elikkäs, tämä Roosa nauha on Syöpäsäätiön kampanja, jolla tuetaan suomalaista rintasyöpätutkimusta. Kampanjassa kerätyt tuotot ohjataan sairastuneille ja heidän omaisille tarjottavaan neuvontaan.
Kampanjan tunnuksena on juuri tämä kyseinen vaaleanpunainen tietoisuusnauha, joka on rintasyövän vastaisen taistelun symboli ympäri maailman.


Roosa nauha -kampanja sai alkunsa 1990-luvun alussa Yhdysvalloissa. Tuolloin Evelyn H. Lauder ja Alexandra Penney innostuivat AIDSin vastaisesta kampanjasta ja halusivat kiinnittää huomiota rintasyöpään ja samalla kerätä varoja sen tutkimukseen. Kampanjan symboliksi he valitsivat vaaleanpunaisen silkkirusetin, jota nykyään näkee yhä useamman miehen ja naisen rintamuksessa ympäri maailman. Lisäksi Roosa nauha -tuotteita saa nykyään saksista kahvikuppeihin.

Nykyään Roosa nauha -kampanjaa järjestetään yli 40 maassa ympäri maailman ja virallinen kampanjakuukausi on lokakuu, jolloin kerätään varoja rintasyövän tutkimuksiin monin eri tavoin ja tapahtumin. Suomessa ensimmäinen Roosa nauha -kampanja järjestettiin vuonna 2003.

Minkäslaisia tuntemuksia Roosa nauha sinussa herättää? Kannatko itse kortesi kekoon ja miten? :) 

VAALEANPUNAISTA PERJANTAITA KAIKILLE! 

5 kommenttia:

  1. Kiitos, että jaksoit perehtyä asiaan ja tiivistää sen näin. Nyt minäkin tiedän niin rintasyövästä, kuin Roosa nauhastakin paljon enemmän. Mä tilasin Tupperwarelta pinkit ihmekulhot, joiden hinnasta lahjotetaan muutama euro rintasyöpä tutkimukselle. Niin ja nätit kynnet:o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi :)
      Mitäs sellaiset ihmekulhot on? o_O

      Poista
  2. Mukavasti koottu tietopaketti:) Kynnet on upeat ja ihana on tuo uus bannerikin!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teanna :)
      Miun piti saada hieman syksyisempi banneri ja toi on nyt sellanen hätäratkaisu :D Tulis äkkiä lumi niin sais laittaa uuden tilalle ;D

      Poista

Kiitos kommentistasi!