23. helmikuuta 2014

Projekti "KynsiStudio"

Meillä on ollut ystäväni Heidin kanssa projektina rakentaa hänelle KynsiStudio. Alkujaan idea lähti siitä, kun Heidin mies alkoi rakentamaan itsellensä autotallia mihin sitten sai siirrettyä heidän varastosta (siis ihan oikea huone) kaikki S:n "romppeet" kuten hitsauskoneet jne... Joten luonnollisesti aloimme remontoimaan Heidille KynsiStudiota varastoon. Kaiken kaikkiaan siihen meni noin puolisen vuotta. Olemme tämän puolen vuoden aikana pitäneet KynsiStudioita viitisen kertaa (olen ollut koko viikonlopun aina heillä "hoidossa") ja fiksuna tytsynä en ole pitänyt "päiväkirjaa" meidän toheloinneista mutta kuvia on. Itseasiassa kuvia on ehkä liikaakin :) Kuvia tulee olemaan remppavaiheista, herkullisista sapuskoista (kun Heidin luona kerran ollaan), pienistä yllätyksistä/lahjoista sekä totta kai kynsistä. Ja ehkä joukkoon mahtuu pari muutakin kuvaa... En siis muista kaikkea mitä meille on tapahtunut tämän seikkailun myötä mutta yritän parhaani muistella. Luvassa on oikeasti romaanin pituinen postaus.

Tämä kuva on lokakuulta, kun miehen romppeet oli jo saatu siirrettyä ja päätyseinä maalattua. Tässä kohtaa on menossa laminaatin laitto. Heidin mies laittoi sen vaikka olisimme kyllä saaneet sen Heidinkin kanssa kahdestaan laitettua ;)

Ja tältä se näyttää kun saimme lattian kuntoon ja enimmät romppeet laitettua piiloon ;D Tältä erää Studio jäi tähän, seuraavaksi Heidillä oli edessä  romppeiden järjestely uuteen kaappiin.

On varmaan syytä varoittaa teitä näistä ruokakuvista. Koska kun Heidin luona ollaan, siellä ei herkut lopu kyllä kesken! Ja aina on niin suussa sulavaa evästä tarjolla, namskis! Tällä erää saimme nauttia Heidin tekemästä savulohisalaatista ja jälkkäriksi oli Marianne-muffinsit. Jehna, tulee vesi kielelle kun katsoo näitä :D
Tällä kertaa emme ehtineet laittaa edes kynsiä, ainakaan miulla ei löytynyt kuvia niistä o_O

Seuraava Studio meillä oli marraskuussa. Heidi oli käynyt mutkan Ikeassa hakemassa pöytää ja muuta tarvittavaa tänne KynsiStudioon. Oikean puoleisessa kuvassa on alkamassa lipaston kokoaminen (siksi lattialla suojamuovi) :D

Koska olimme olleet niin reippaana niin saimme tehdä itsellemme pitsat! Meillä on muuten käytössä maailman paras pitsapohja ohje :P Ja jälkkäriksi luonnollisesti irtokarkkia :D Meillä on joka Studiossa AINA toisena päivänä tapana syödä isot kasat irtsareita :DD No vaan ohan ne hyviä :P

Tällä kertaa saimme laitettua kynnetkin. Ylemmät kynnet on Heidin ja niissä on vesimarmorointi. Näyttää ihan suklaakynsiltä :) Ihanat!
Alemmassa kuvassa miulla on skittletten tapaiset kynnet. Peukuissa näyttää olevan leimat ja muissa on vesimarmorointia, kelmutusta sekä glittereillä ja niiteillä leikittelyä.

Tällä kertaa sain myös S:ltä myöhästyneen synttärilahjan :) Se oli ihan hullun iso paketti ja miua pelotti oikeesti aukasta sitä :D Meillä on nimittäin tapana tehdä "pieniä" jäyniä aina toisillemme... Tällä kertaa paketissa ei ollutkaan pommia vaan sieltä löytyi joku törppö jotain lakkaa (vasen kuva) ja iso pensseli... S sanoi tuosta pensselistä, että sillä saat sitten nopeasti lakattua kynnet kun se on niin iso, että sillä saa useamman kynnen lakattua kerralla :D Niimpä niin! :D Lisäksi paketista löytyi aivan ihana S:n itsetekemä avaimenperä (oikean puoleinen kuva). Se on kuulemma itse hitsaamalla kirjoittanut tuohon OPI :D Ihan huippu lahja! Ja huomatkaa vielä syndekortti ja siinä oleva ikä ;D

Joulukuun Studiossa emme tehneet remppaa, en ainakaan löytänyt kuvia koneelta. Mutta kynnet teimme. Vasemmalla puolella on miun kynnet joissa on yllättäen taas skittletten tapaiset :D Nimettömässä kokeilin kuivamarmorointia, eli kahta eri lakkaa kynnelle ja hammastikulla pyörre. Oikealla puolella on Heidin kynnet ja Heidi kokeili statement-kynsiä. Peukussa ei oikeasti ollut tuollaista "kekoa" valkoista lakkaa :D En tiedä miksi se kuvissa näyttää siltä :D

Meillä vaihtui Heidin kanssa UusiVuosikin KynsiStudion parissa. Heidi oli jo saanut Studion aika lailla kondikseen mutta lakat eivät olleet vielä muuttaneet tänne. Ja jotain pientä purnukkaa puuttui :)
Teimme myös UudenVuoden kynnet, Heidin kynsistä miulla ei näyttää ole kuvaa mutta täältä löytyy miun aikaansaannokset UudelleVuodelle.

Ja yllättäen Heidi loihti meille herkullista naposteltavaa! Kuten kuvasta näkyy :P Meillä meni koko ilta kynsien parissa ja puolen yön aikaan kävimme pihalla katsomassa naapurin raketit :D Kyllä vaihtui vuosi ihanissa merkeissä, ihanaa seuraa, ihanaa tekemistä ja ihanaa naposteltavaa :) Eli luvassa on ihana vuosi :D

Ystävänpäivänä vietimme KynsiStudion tupareita ihan virallisesti! Saimme vieraaksi vielä aivan ihanaisen Teannan! Ystävänpäivä alkoi miulla ja Heidillä shoppailureissulla, sieltä menimme Heidin luokse syömään ja sitten saapuikin Teanna mukanaan suussa sulavat leivokset! Teanna on kirjoittanut oman postauksen päivästä, kannattaa käydä kurkkaamassa se täältä.

Tsadaa! Tässä se nyt on! Puolen vuoden urakka takana :D Kuvat on siis otettu ennen kuin levitimme lakat pitkin pöytiä. Ja olihan kyllä mukavaa lakata täällä uudessa Studiossa kynnet vaikka miulla se olikin melekoista taistelua taas...

Yllättäen meillä oli taas pöytä koreana :P Heidi kokkaili meille tortilloja ja olihan jälleen hyvää! Ja katsokaa tuota leivosta jotka Teanna toi! Oli muuten aivan taivaallista :P
Kun saimme massut täyteen vaihdoimme pienet Ystävänpäivälahjat keskenämme :)

Teanna oli tehnyt meille itse Ystävänpäiväkortit joitten sisältä löytyi folioliuskat. Ei me kyllä oikein osattu Heidin kanssa käyttää niitä... :DD

Heidiltä sain ihanan Lohikäärme Puff -kortin, lääkedosetin ja PUEENin uuden setin. Heidi oli piilottanut meille kaikille nämä setit KynsiStudioon, ovela muka ;D
Tuosta dosetista täytyy kertoa sen verran, että Heidi aina jankuttaa miulle kun en muista syödä säännöllisesti kaikkia vitskuja ja protskuja (biotiinit ym.) niin hän osti miulle tämän dosetin joka miun pitää joka sunnuntai täyttää dosetti seuraavalle viikolle :P

Sain myös Heidin mieheltä lahjan... Voitte vaan kuvitella ilmeeni kun sain paketin käteeni (vasen kuva). Taas ihan hillittömän kokoinen paketti :D Sisältä paljastui laatikollinen SukuLakuja, en valita :P

No entäs ne kynnet sitten. Teannahan sai aikaan aivan upeat kynnet perjantaina! Jos et vielä nähnyt niitä, kannattaa katsoa ne täältä. Kuvassa ylhäällä on Heidin kynnet jotka Heidi loihti lauantaina, aivan upeat! Miun taistelukynnet on kuvassa alhaalla ja en edes jaksa enää toistaa itseäni kuinka kaikki vastustaa... Eli ei näistä sen enempää...

Käsi ylös joka on vielä mukana! :D Tästä todellakin tuli romaanin pituinen postaus :DD Mutta nyt se on valmis! Sekä postaus että Studio :)

Keneltä löytyy kotoa oma Studio? :)

Pitää laittaa teille vielä yksi kuva tähän loppuun. Nimittäin sakoista ja muista laskuista joita miulle kertyi tän puolen vuoden aikana Heidin mieheltä :D

S ulosmittasi miun kännykän, yllättäen sain energialaskun ja eräs aamu oli miun läppärin päälle liimattu noi alimmat laput kun olin jättänyt läppärin keittiönpöydälle yöksi :DD Se hyvä puoli näissä on, että S unohtaa laittaa eräpäivän näihin laskuihin ;DD

20 kommenttia:

  1. Ihana kynsistudio ja tarjoilut sekä lakkaukset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eekku :)
      Mie kyllä olen hieman kade Heidille ku se sai oman Studion ;)

      Poista
  2. Huhhuh, olipa se kyllä pitkä postaus, mutta onhan tuossa aikaakin kulunut. :) Hieno lopputulos! Vähän jäi kaivelemaan se parhaan pitsapohjan ohje kun sitä ei ollut mainittu... :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belegwen :)
      Mie ensin ajattelin pätkäistä tuon postauksen kahteen osaan, mutta sitten päätin pistää kaikki samaan :D Ja romaanihan siitä tuli ;D
      Mie laitan tänne tuon ohjeen kunhan saan sen kirjoitettua koneelle, se on meinaa miulla paperiversiona enkä tiedä löytyiskö se netistä :) Mutta tulossa on! :P

      Poista
  3. Ihanan postaus! Tuli itsekin ihan hyvälle tuulelle :) Nätin studion saitte aikaiseksi, ja mahtava tuo avaimenperä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Vanquish! :)
      Toi avaimenperä on kyllä ihan ehdoton! En ikinä luovu siitä :DD

      Poista
  4. Mä kun oon niin hyvä unohtaan näitä juttuja, niin kiva kun saan lukea täältä aina yhteisten viikonloppujemme tapahtumista. En muistanut ollenkaan tota ulosmittaustakaan :oD
    Olihan tossa studion luomisessa oma urakkansa, mutta kyllä kannatti :o) Sais vielä ne taulut väsättyä, niin ei olis niin tyhjän näköinen tuo seinä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulla olis pitänyt kirjoittaa sitä päiväkirjaa mitä kaikkee me kohellettiin tän puolen vuoden aikana! :DD
      No sitten kirjoitan päiväkirjaa kun joskus remppaamme miulle oman Studion ;)
      Meillä pitää alkaa suunnitteleen sitä reissua Ikeaan niin saadaan loputkin romppeet sinne :P

      Poista
  5. Heidin studio oli kyllä hieno ja toimiva:) Mä oon edelleen niin otettu kun pääsin avajaisiin mukaan!<3

    Joko sä kohta oot selättänyt sen kiukkuilevan kynsijumalan ja pääset taas nauttimaan lakkailusta?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti liityt uudestaankin meidän seuraan! :P
      Pikkusen mie olen koittanut uhmata KynsiJumalaa ;) Ja sainkin tehtyä ihan mukiin menevät kynnet, niistä teen ehkä vielä postauksen... ;DD
      Kyllä mie uskon, että kohta se huono kynsikarma menee pois kun sain viikonloppunakin neljä uutta lakkaa ;P

      Poista
  6. Pitsapohjan ohje kiinnostaa minuakin! :D Tosi hieno studio ja monet hienot kynnet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Shopaholic! :)
      Pitsapohjan ohje on tulossa! ;)

      Poista
  7. Mahtava lopputulos, tosi upea kynsistudio! :) Tämä oli kyllä toden totta sellainen hyvän mielen postaus. :) Ihania kynsiä olette saaneet aikaan ja tarjoilut näyttää niin herkullisilta, että täällä kuola valuen katselen noita kuvia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Janna ^_^
      Mie olen kyllä vähäsen kade Heidille näin hienosta Studiosta ;)

      Poista
  8. Ihana kynsistudio! ♡ Hahaaa, toi laskut on aina ihan parhaita :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara ♡
      Onneks mie olen säästänyt nämä kaikki laskut, niille saa kyllä nauraa :DD

      Poista
  9. Voi vitsi kuinka hienolta kaikki näyttää! ^_^ Studio, jekut, ruuat... Erityismaininta miulta Opi avaimenperälle ja Teannan kauniille korteille ^_^ Mahtava postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos siulle Krista! ♡
      Mie kerron terveiset miehelle ja Teannalle ;)

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos Riikka :)
      Mie olen kyllä hieman kade Heidille ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!