27. lokakuuta 2015

I ♥ me 2015 messut

No nyt on voitettu "tekniset" ongelmat ja saan vihdoin postausta I ♥ me messuista. Messut pidettiin Helsingissä Messukeskuksessa 16.-18.10.2015. Tämä oli toinen kerta miulla messuilla, viime vuoden messuista pääset lukemaan täältä. Lähdimme ystäväni Heidin kanssa reissuun jo torstaina aamulla. Pakkaaminen ja kynsien laitto jäi (yllätys) keskiviikkoiltaan meillä ja voi vaan kuvitella miten siinä sitten kävi... Mie unohdin vaikka ja mitä pakata mukaan ja Heidi taas pakkasi ihan liikaa kamaa mukaan. Miulta jäi mm. kamera kotiin, joten kuvat on räpsitty aikalailla kännykällä ja siinä valossa mikä missäkin on sattunut olemaan. Ostokset mie kuvasin normikameralla reissun jälkeen, mutta siinähän ei vieläkään toimi salama ja ulkona on ollut vaan harmaata niin kuvat on mitä on... Mutta joka tapauksessa lähtekäämme reissuun.
Saavuimme torstaina puolenpäivän aikoihin maamme pääkaupunkiin, josta olimme varanneet hotellihuoneen messujen ajaksi Hotelli Finn:stä. Hotelli osoittautui aivan mielettömän viihtyisäksi ja siistiksi hotelliksi. Ennakko-odotukset eivät nimittäin olleet kovin korkealla, halvempi kuin Omppuhotelli ja mie en ollut ikinä aikaisemmin törmännyt missään tähän kyseiseen hotelliin. Heidi sai jopa hommattua meille huoneeseen kuvassa näkyvän ihanan pikkuisen jääkaapin :D Hyvin mahtui aamupalavermeet sinne.
Kynnet (kuvassa alhalla oikealla) tosiaan tein mielettömän taistelun kera keskiviikkona illalla, enkä saanut kuvattua niitä kotona luonnonvalossa. Joten kuva on räpsätty hotellilla kännykällä. Kynsille pääsi, viime vuonnakin messuilla ollut lakka, Colors by llarowe The Mighty Red Baron. En tiedä mistä innostuin kynsiä tehdessäni, mutta jostain syystä miun piti saada pitsiä kynsille, joten nimettömässä oli negative space pitsillä toteutettuna ja muissa sormissa oli negative kolmiot. Tykkäsin lopputuloksesta kyllä kovin.
Torstaina etsimme ja kävimme helakaupassa. Olipa vaan muuten jänskää, kun on perustettu pikkuinen liike missä myydään vaan tiettyä tavaraa niin kuin ameriikan mailla :D Sitä on näin "korvessa" totuttu kävelemään suoraan K-rautaan jos tarvitsee vetimiä lipastoon, kuten Heidi nyt tarvitsi. Paluumatkalla hotellille pysähdyimme yhdenlaiseen taivaaseen, nimittäin Lushille. Siellä oli kyllä kaikkea kivaa, mutta se tuoksu mikä siellä vallitsee, oli liian ärhäkkä miulle. En kyllä pystyisi olemaan siellä töissä.
Mutta sieltä miulle tarttui mukaan pala sinistä käsisaippuaa, Outback Mate, jota kuvaillaan näin: "Pirteää piparminttua, raikasta sitruunaruohoa ja viileää eukalyptusta. Tämä saippua tuo tuulahduksen Australian takamailta sinunkin pesuhuoneeseesi." Miun piti saada tämä, kun kohta vaihtuu wc:ssä sisustus siniseksi :)
Toinen saippua, joka tarttui mukaani oli suihkugeeli Snow Fairy, jota kuvaillaan näin: Kimalteleva, hattaranpinkki, suloisen makea suihkugeeli pirteille ja raikkaille keijukaisille..." Tässä on kyllä niin herkullinen tuoksu että!
Kävimme myös perjantaina ja lauantaina, ennen messuille menoa, kynsilakkataivaassa CesarsShopissa. Perjantaina menimme heti aamusta ovien auettua ja saimme kierrellä ja hypistellä lakkoja ilman tungosta. Satu oli myös laittanut pientä naposteltavaa tarjolle, mie tyydyin vaan kahviin, mutta Heidi jemmasi pari dumlea taskuun, jotka sitten löytyivät muutaman tunnin päästä ihan sulina :D 
Perjantaina miun mukaani tarttui (kuvassa oikealla ylhäällä) muutama kynsilakka ja siirtokuvia. Lakat ovat piCture pOlish:n Cherish, Nougat ja Malt Teaser. Kaupanpäälle sain valita yhden lakan, valitsin OPI:n Race Red:n. Muuten en olisi ostanut näin montaa lakkaa, mutta Heidi lappasi lakkoja käsiini ja sanoi "Kyllä sie voit vielä tämän ja tämän ja tämän lakan ostaa, niin mie voin sitten lainata niitä siulta". Näin se tosi ystävä toimii ;D
Lauantaina mukaani tarttui pari kansiota MoYou:n laatoille. Sain jo laitettua laatat kansioihin ja huomasin, että ei jäänyt yhtään vapaata taskua. Joten joko mie tilaan lisää kansioita tai sitten en osta enää yhtään uutta laattaa. Vaikeaa valita mitä nyt teen ;D
Lauantaina paikan päällä oli myös Emma, Sissi ja Sigi opastamssa leimailun ja käsinmaalailun saloihin. Oli mukava käydä moikkaamassa toisia bloggareita :)

Lopultakin päästään sinne messuille. Perjantaina kiertelimme ihan ajan kanssa läpi Kauneus ja Muoti -puolet, kävimme myös katsomassa hiusnäytöksen johon kyllä petyimme kovasti. Muoti puolelta mie en löytänyt mitään, mutta Kauneus puolelta senkin edestä sitten. Essence:n pisteeltä (kuvassa ylhäällä vasemmalla) mukaan tarttui Wild white ways valkoinen kynsilakka, joka kyllä vetää vertoja Ginan valkoiselle! Lisäksi sieltä tarttui mukaan lakka nimeltä Girl's best friend, Pro white effect valkaiseva aluslakka ja Caring ridge filler hoitava aluslakka. Mie unohdin kotiin mustan kajalin, joten sehän piti ostaa uusi, Gel eye pencil. Ostin myös testiin Nail & cuticle tattoo liner:n. Niin ja joo, uusia pensseleitä hamstrasin myös :D
Milv:n pisteeltä mukaan tarttui 6 kpl siirtokuvapaketteja, OPI:n pisteeltä Sheer Tints minikokoelma ja Mereneid pisteeltä kolme putelia päällyslakkaa (kuvassa oikealla ylhäällä).
Heräteostoksena mukaani tarttui (kuvassa vasemmalla alhaalla) Remington tupeerausharja, on muuten pelittävä harja! Ennen olen yrittänyt saada tupeerattua kammalla, vaan eihän siitä mitään ole tullut. Onneksi ostin tämän ;)
Kuvassa alhaalla keskellä on tuliaiset Äijälle, voin ehkä joskus kertoa tarinan Hämähäkkimiehen takaa ;D Näytteitä kertyi messuilta ihan kiitettävästi (kuvassa oikealla alhaalla). Mie kokeilin jo tuota Dermalogica:n hoitosettiä kasvoilleni. Messuilla sain ihoanalyysin, jossa kerrottiin ihoni kunnosta ja valikoitiin iholleni sopivat hoito- ja puhdistustuotteet joista sain näytteet mukaani. Oli kyllä toimivia näytteitä, mutta niiden haju oli ihan karsea! En voisi edes kuvitella haistavani tuotteita joka päivä, yöks! Lisäksi testasin Neutrogena:n käsirasvaa, laitoin sitä kätösiini yöksi. Melko paksua, mutta hyvin hoitavaa tavaraa. Voisin kuvitella ostavani tätä yövoiteeksi itselleni.
Lauantaina messuilimme Luonnollisesti ja Terveys -osastot sivuten myös yllättäen Kauneus osaston. Lauantaina miulla oli jo heti aamusta melkoinen pääkipu, mikä ei meinannut helpottaa edes särkylääkkeellä, joten en hirveästi jaksanut panostaa messuilla kiertelyyn. (Ja ei, pääkipu ei johtunut mistä ehkä nyt kuvittelette sen johtuvan ;)). Mutta oloani hieman paransi kun pääsin hypistelemään Hurraw!: huulirasvoja. Ihan kuin olisin ollut karkkikaupassa :D Mutta sain luvan (itseltäni ja Heiditä) ostaa vain yhden huulirasvan ja makuksi valikoitui Kirsikka.
Heräteostoksina lauantaina mukaani tarttui Forsman Tea pisteeltä kolme erimakuista teetä Tee Rakkaalle (passionhedelmällä ja kermavanilja-aromilla maustettu musta lehtitee), Paratiisi (passionilla, kiwillä ja ananaksella maustettu vihreä lehtitee) ja Talven Taika (maustettu vihreän ja valkoisen teen sekoitus puolukka-vaniljaöljyllä sekä lootuksenkukilla), josta oli myös maistiaiset messuilla ja tykästyin kovin tähän teehen.
Muutama näyte tarttui jälleen mukaan, mm. Professorin Tyrni Vitamiiniporetabletti -paketti.

Sunnuntaina koneemme lähti vasta illalla, joten ehdimme vielä kerran käydä messuilemassa. Sunnuntaina kiersimme yleisölle avoimen Kosmetologipäivät -alueen. Sunnuntai oli muutenkin enemmän sellainen "keräämme näytteitä" päivä :D Yllätyin iloisesti kun törmäsimme Kosme-alueella pisteeseen josta sai Bernard Cassiere näytteitä. Niitä tulikin sitten hamstrattua :D Ennen kotiinlähtöä kävimme vielä shoppailemssa lisää Milv:n siirtokuvia, jotka osoittautui huippulaatuisiksi launtai-iltana kun laitoimme hotellilla kynnet.

Kun sunnuntai-iltana kotiuduin, kyllä huomasi jaloissa (ja lompakossa) messuilut :D Mutta oli kyllä aivan huippu reissu! Kiitos rakas ystäväni Heidi! Toivottavasti pääsemme ensi vuonnakin viettämään tyttöjen viikonloppua messuille :)

Oikein aurinkoista päivää kaikille :)

8 kommenttia:

  1. Sulla ollut tosi kiva messuviikonloppu =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä huippu reissu ^.^
      Ensi vuonna ehkä uudelleen :)

      Poista
  2. Me missattiin kokonaan Milvin piste, missähän se edes sijaitsi?? Tosin, me poukkoiltiin muutenkin ihan epäloogisesti kaikki kolme päivää, että ei ihme, jos jotain jäi näkemättä...

    Me käytiin myös Lushilla enkä voinut keskittyä siellä ostoksiin juurikin sen voimakkaan tuoksumyrskyn takia. En voinut kuin napsia muutamia kuvia, ei toivoakaan, että olisin haistellut tai valinnut jotain ostettavaa. Tosi sääli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli siellä jossain :D Mie vaan kuljin Heidin perässä :D Mutta se oli kyllä melkoisen huomaamaton piste, siinä oli vaan isolla valkoisella seinällä näitä pakkauksia ja sit pieni pöytä edessä missä nainen esitteli miten näitä käytetään. Ei siis minkäänlaista mainosta tai mitään mikä olisi herättänyt mielenkiinnon.
      Mie en kyllä ymmärrä miten ne voi siellä Lushilla olla töissä! Saakohan ne jonku hajulisän tiliin? :D

      Poista
  3. Harmi kun ei nähty messuilla, vaikka koitinkin perjantaina teitä bongailla sieltä. :D
    Kyllä oon ihania ostoksia tehnyt ja varmasti oli mukava reissu! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä harmi ettei törmäilty! Miulla tuli silloin torstai-iltana mieleen laittaa siulle viestiä, mutta eihän se enää aamulla ollu mielessä ku sitä oli niin tohinoissaan lähdössä messuille.
      Ehkä me vielä joku päivä nähdään :)

      Poista
  4. Kiitos itselesi parhaasta matkaseurasta <3 Jos oikein onnistaa, niin mehän lähdetään S:n kustantamana sekä Tallinnan messuille et Helsinkiin ensi vuonna ;D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!