29. helmikuuta 2016

Kurkistus menneisyyteen

Havahduin eilen illalla kalenteriani katsoessa, että omg! blogini täyttää tänään 4-vuotta! Pieni shokkitilahan siitä seurasi :D Palatkaamme kohta yhdessä sinne aikoihin, kun tämä tytsy kynsihommiin hurahti.
Shokkitilan hellittäessä miun piti alkaa lakkaamaan yötä vasten synttärikynnet. Ja jälleen mentiin lakkauksissa helpoimman kautta, mutta sehän on tullut tutuksi tavaksi tässä neljän vuoden aikana ;D
Lakkauksiin valitsin, totta kai, vaaleanpunainen pantteri -siirtokuvat ja lakoiksi tämän hetken lemppari merkin piCture pOlish:in lakat LakoDom:in ja New York:in. Nimettömiin pääsi LakoDom pelkästään ja muihin kynsiin tein liukuvärin kyseisillä lakoilla.


4.2.2012 Mie luin aamuisella paikallista sanomalehteä, jossa oli juttu saman kylän kynsibloggaajasta. (Kyseinen blogi on valitettavasti sulkenut ovensa jo parisen vuotta sitten.) Siltä samalta istumalta mie aukaisin tietokoneen ja menin kurkistamaan blogiin ja ihastuksesta huokaillen sukelsin kynsien mielenkiintoiseen maailmaan. Kun olin saanut kynsiöverit kahlatessa eri kynsiblogeja läpi, heitin kamppeet nistkaan ja lähdin Seppälään hamstraamaan kynsilakkoja. Toki miulta löytyi laatikosta jo ennen tätä hetkeä kynsilakkoja, mutta nehän oli ihan perus cremelakkoja väreissä vaaleanpunainen, punainen, violetti ja ruskea. Joka tapauksessa, muistan kuinka nostin Seppälässä korista kassalle kaikkia "shokki"värejä, vihreää, oranssia ja mitähän sieltä nousikaan :D Kymmenkunta lakkaa tuli silloin ostettua sieltä. Voi jehna miua naurattaa täällä kun muistelen sitä päivää :D
Joka tapauksessa, olimme sopineet aikaisemmin ystäväni Heidin kanssa, että menen heidän luokse yökylään viikonlopuksi, ja miehän pakkasin kaikki uudet (ja vanhat) kynsilakat mukaan. Kun Heidi saapui miua hakemaan, hänellä hieman loksahti suu auki, kun mie vaahtosin mitä olin bongannut aamuisella lehdessä ja mitä olin käynyt shoppaileen ;D Niimpä se viikonloppu meni kynsiblogeja ihmetellessä ja kynsiä laittaessa. Tämä siis oli meidän ensimmäinen KynsiStudio, josta muodostui meille sitten perinne, joka elää vielä tänäkin päivänä. Jos uskallat ja haluat kurkata miun ensimmäisiä koristeltuja kynsiä, ne löytyy täältä. (Katsominen omalla vastuulla!)

29.2.2012 Mie olin kävelemässä silloiseen työpaikkaani iltavuoroon, ja mielessä kummitteli koko päivän kynsiblogin perustaminen. Eihän se sitten auttanut kuin pirauttaa Heidille, mitä mieltä hän asiasta olisi. Ja niinhän siinä kävi, että blogi tuli perustettua. Blogin nimi tuli kuin luonnostaan, juttu nimen takaa löytyy täältä tai voit kurkata sen välilehdeltä "Pantterin tarina". Mie niin muistan, kuinka miua jännitti kirjoittaa ensimmäinen postaus :D Voi ei :D Ja Seppälästähän piti lähes joka päivä hakea jokin uusi lakka.
Maaliskuu 2012 oli kuukausi, jolloin hommasin ensimmäisen merkkilakkani :D Lakka oli OPI:n The Color to Watch. Muistaakseni ostin tämän huuto.netistä, tähän aikaan ei ollut vielä facebookissa kynsiryhmiä, eikä kirppiksiä. Voi näitä aikoja! :D

Miun pitää kyllä myöntää, että pikkuinen häpeänpuna on tällä hetkellä miun poskilla, kun olen parisen tuntia nyt kahlannut läpi ensimmäisiä postauksia ja kynsiä. Tuohon aikaan ei vielä vissiin tiedettykään mistään siirtokuvista, vaan kovassa huudossa oli kynsitarrat. Voi luoja :D Ja fimot! Mie olen näköjään melkoisen paljon jaksanut värkkäillä fimoja kynsille alkuaikoina. Ja heti näemmä on otettu härkääkin sarvista kiinni ja hommattu akryylimaalit... Ei! Mie en kestä! :D
Aika paljon on myös tullut käytettyä strassejakin koristeluissa. Eipä tainnut tuohon aikaan vielä olla markkinoilla mitään kunnon strasseja vaan mentiin niillä jotka menettää loisteensa ja hohtonsa, kun päälle laittaa päällyslakkaa eli näyttävät vain muovihörskiltä kynsillä :D
Elokuu 2012 nousee historian kirjoihin sillä, että silloin tuli kokeiltua ensimmäistä kertaa vesimarmorointia :D Postaus löytyy täältä :D

Miun on nyt pakko laittaa arkistojen kätköt kiinni. En kestä katsoa enempää vanhoja postauskia :D Palatkaamme siis takaisin tähän päivään. Haluan kiittää teitä ihanat lukijat, vierailijat ja kommenttia jättäneet näistä vuosista. Luulen, että ilman teitä tämä blogi ei olisi enää pystyssä. Joten SYDÄMELLINEN KIITOS TEILLE KAIKILLE! Toivottavasti jaksatte seurailla miua vielä tulevaisuudessakin! Nyt mie taidan laittaa kahvit tippumaan ja nautiskella synttärikahvit suklaan kera :)

Ihanaa ja aurinkoista alkanutta viikkoa teille kaikille!

20 kommenttia:

  1. Onnittelut Blogille ja blogin pitäjälle! Voi niitä aikoja... :´D Mut hei oikeesti noi sun vesimarmoroinnit on edelleen tosi hienot, jos ei kattella ilmakuplia, mut niitä nyt voi syntyä ihan kenelle vaan vielä vuosien jälkeenki, paitsi ehkä Kynsisirkuksen Kaisalle :D Ihanat synttärikynnet ihanilla lakoilla ^_^

    VastaaPoista
  2. Perästä tullaan, kun oma bloginikin on saman vuoden satoa kuin sinunkin.. Joskin mulla on tainnut mennä blogini parit merkkipäivät tyystin ohi. Mutta kivoja tällaiset katselmukset, ja eikö olekin sikäli kiva katsoa aina vanhoja räpellyksiään niin näkee että on vähän edes kehittynyt. ;)

    Onnittelut 4-vuotiaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti E-S ^.^
      Täällä kans on jäänyt näköjään viime vuonna synttärit juhlimatta :D
      Onhan nuita vanhoja kuvia ihan mukava katsella juurikin siksi, että näkee onko sitä yhtään kehittynyt :D Mutta voin kertoa rehellisesti, että noloudenpuna nousi kyllä poskille kun kahlasin alkuaikoja läpi ;D

      Poista
  3. Onnea 4-vuotiaalle! :D Oma blogi on jokseenkin saman ikäinen, eikä kyllä itsekään huvita ihan niitä alkuaikoja muistella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Verieana ^.^
      Jos sitä vuoden päästä taas kurkkaisi alkuaikojen kuvia... ;D

      Poista
  4. Hihihi. <3 Näin se aika vaan menee! Mä oon muutaman kerran kanssa sattunut vahingossa selaamaan niitä ensimmäisiä kynsikuvia ja voi luoja. :DDDDD

    VastaaPoista
  5. Upeat ja onnea sullekkin 4 vuotisen blogi taipaleen johdosta =)

    VastaaPoista
  6. Onneksi olkoon merkkipäivän johdosta näin vähän myöhässä! Mun mielestä noi vesimarmorointikynnet on hienot :). Ja kai se on niin, että kukaan ei ole kynsienlakkaaja syntyessään. Kun itse katselen omia tuotoksiani parin vuoden takaa niin kyllä siinä parit nauruntyrskähdykset tulee väkisinkin, mutta toisaalta samalla voi todeta että jotain kehitystä on ehkä tapahtunut :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tintti ^.^
      Onneksi kukaan ei ole kynsienlakkaaja syntyessään :D
      Mutta täytyy kyllä myöntää, että vanhoja kuvia katsellessa huomasin jotain kehitystä tapahtuneen :D

      Poista
  7. Todella ihastuttava pinkkipantterilakkaus :) hih, ihana hurahtaminen sulla tapahtunut blogisi synnyn aikaan :D itse heräilin näihim hommiin paljon hitaammin. Paljon onnea :)

    VastaaPoista
  8. Voiii että! Paljon onnea 4-vuotiaalle vähän myöhässä, mulla on jäänyt blogien lukeminen nyt vähäiselle kaiken kiireen keskellä :( Mutta isot synttärihalit, ihan huikeasti olet kehittynyt ja blogisi onkin yksi suosikeistani ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, kiitos Nena Sofia ^.^
      Johan tässä ihan punastuu kun lukee tän kommentin :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!