7. elokuuta 2017

Kesäkuulumisia

Heipähei kaikille! Miulla tuli pidettyä täysin suunnittelematon kesäloma blogi- ja kynsimaailmasta :D Toki olen lakkaillut kynsiä (lähinnä yhdellä värilakalla ilman koristeluja) kesän aikana, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoitella tänne omaan blogiin saati saanut luettua muiden blogeja. Toisaalta ihan hyvällä fiiliksellä mie nyt palailen tänne blogimaailmaan, mutta kieltämättä vähän jänskättää, että mitä täällä on tapahtunut tällä välin kun olen ollut poissa ja olenko nyt saanut sitä kaivattua uutta puhtia tähän hommaan.

Ihan täysin pimennossa en sentään ole ollut, tiedän nimittäin PP:n julkaisseen uusia lakkoja :D Mutta siihenpä se sitten jäikin. En saanut edes aikaiseksi tilata yhtään uutta lakkaa :D Itse asiassa en ole koko kesänä tilannut yhtään mitään kynsijuttuja, yhden Essencen aluslakan olen ostanut kesän aikana, wuhuu! Eli jos saan kirjoitettua tämän postauksen yhdeltä istumalta valmiiksi, saanen tehdä palkkioksi "pienen" tilauksen, saanhan? ;D

Mie aloin tässä aamulla mietiskelemään tätä postausta, että mitä mie tähän kirjoittaisin. Kertoisinko kesäkuulumisiani? Sitten mietin, että eihän miulla ole oikein mitään kerrottavaa kesästä. Taas vähän aikaa piti miettiä asiaa ja onhan miulle oikeastaan tapahtunut tässä kesän aikana aika paljonkin! Alkuun vaan tuntui, että miun kesä on mennyt vain töissä :D

Miulla ei tosiaan ole ollut kesälomaa, vaan olen painanut duunia koko kesän. Ja aika paljon on ollut vapaat niin, että yksi vapaapäivä, takaisin duuniin pariksi päiväksi ja taas yksi vapaapäivä. Eli vapaat on yleensä mennyt kotitöiden merkeissä. Tympeitä noi yhden päivän vapaat!

Mutta jonkin verran miulla on ollut myös viikonloppuvapaita (ja tällöinhän ei todellakaan istuta koneen ääressä) ;D Ennen juhannusta miulla sattui olemaan viikonloppuvapaa ja sehän piti lähteä ystävän kanssa tanssimaan kaupungin sykkeeseen ;) Tältä reissulta mie sitten löysin elämääni uuden ihmisen, jonka syyksi voin laittaa, ja laitankin, tämän hiljaisuuden kynsi- ja blogimaailmasta ;) Ja laitan paljon muutakin hänen syyksi ;D

Tämän uuden ihmisen lisäksi kesääni on myös kuulunut yllättävän monia (näin kalenteria selatessa taaksepäin) kahvitteluja ystävieni kanssa ja kävin mie myös Qstockissa rokkaamassa. Biitsille mie en ole päässyt, koska lähes kaikki vapaapäivät ovat olleet harmaita ja tuulisia, yleensä myös sateisiakin :D Mutta loppujen lopuksi miulla on ollut ihan huippu kesä!

Kynsiin en siis ole paljoa uhrannut energiaani kesän aikana. Voisi sanoa, että en juurikaan ole koristellut kynsiäni kesän aikana, värilakalla on pelkästään menty. Nämä kynnet löytyi kameran syövereistä joskus keväältä/alkukesältä. Näihin kynsiin olen muka jopa panostanut :D Ihan on kahta värilakkaa käyetty, valkoinen on Essencen Wild white ways ja koralli on Colors by llarowen Nice Melons!. Ja päälle vielä water decalsit. Ai hurja kun mie olen panostanutkin näihin kynsiin :D

Mutta jospa tästä nyt lähtisi taas innostus laittaa kynsiä ja kirjoitella tänne blogiin :) Mitään en uskalla kuitenkaan luvata :D Katsellaan ja kuulostellaan :)
Nyt mie palkitsen itseni tästä hurjasta urakasta keittämällä kahvit itselleni, lueskelemalla kynsiblogeja ja tekemällä pienimuotoisen kynsilakkatilauksen ;)
Oikein mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Miten siun kesä on mennyt? :)

6 kommenttia:

  1. Nätit lakkaukset kuvissa ja kiva kuulla kuulumisiasi, kesäsi kuulostaa menneen mukavasti! ;)
    Mun lyhyt lomani oli ja meni jo heinäkuussa, se meni aika lailla festareilla käydessä. Muuten olen jotenkin odotellut hellettä, mutta se taitaa olla tässä vaiheessa jo hukkaan heitetty unelma Suomen suunnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos E-S kommentistasi ^.^
      Mie ehdin jo vähän säikähtää onko täällä blogimaailmassa edes enää ketään lukemassa miun höpötyksiä :/
      Tympiä homma, kun kesäloma on vaan kerran vuodessa! :D
      Mutta tänä vuonna se on tainnut olla ihan sama milloin sen loman on pitänyt, ainakin ilmojen puolesta. Ei hirveästi ole ollut sellaisia kunnon hellepäiviä, ainakaan täällä päin :/

      Poista
  2. Nätit kynnet! Ja erittäin hyvä syy pitää vähän taukoa bloggaamisesta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marppa ^.^
      Kyllä on tehnyt ihan hyvää pitää taukoa täältä ja keskittyä muihin juttuihin ;)
      Mutta nyt kyllä huomaa, että on hieman ollut ikävä tänne bloggailuun :)

      Poista
  3. Olet palkintosi ansainnut :D Nätit kynnet <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!