1. maaliskuuta 2017

Takaisin kartalle?

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, miun lakkausinto otti jä lähti. Nyt olen saanut sitä hiukan houkuteltua takaisin. Luulen, että jokin uusi kynsilakkakokoelma voisi toimia paremmin ;)
Mutta tänään esittelen pienin askelin lakattuja kynsiä. Mennään siis siirtokuvilla ;D


Kynsille valikoitui vanha lakka, jonka olemassa oloa en rehellisesti sanottuna edes muistanut :D Etsin kynsilleni kirkkaan lakan sijasta (jota siis käytin aika paljonkin tammikuun loppupuolella) jotain nudea. Koska en uskaltanut ottaa liian isoa askelta innon vuoksi. Nudelakan sijasta mie päädyin tähän China Glaze:n Magical lakkaan. Olipa muuten hankala lakata tällä lakalla! Jotenkin nämä Chinan sudit on nykyään niin vaikeita käsiteltäviä...

Pari päivää mie kattelin tätä lakkaa kynsilläni ja sitten päätin, että Hitto vie! miun täytyy jotain laittaa näihin! Niimpä decalsit :D Kuvat on MILV:n siirtokuvia arkista S 207. Vähänkö mie olin ylpeä itsestäni kun sain kynnet valmiiksi!

Vaikka lakkausinto miulla katosi, sain mie kumminkin vuoden alussa potkittua itseni jälleen salihommien äärelle. Olen pyrkinyt nyt käymään vähintään kolme kertaa viikossa salilla ja toki tämäkin on varmaan yksi syy siihen, miksi olen tippunut kynsimaailman kartalta pois. Mutta täältä mie kuulkaa nousen! :D

Pitää vielä kertoa teille mitä mie hokasin eilen illalla... Kurkkasin kalenterista tulevia menoja (joita ei hirveästi edes ollut xD) ja kappas! Blogilla olisi ollut eilen 5-vuotissyntymäpäivä! Virallisesti blogi on potkaistu käyntiin helmikuun 29.päivä, mutta kun sitä päiväähän ei joka vuosi ole, olen ristinyt syntymäpäiväksi helmikuun viimeisen päivän. Joten kiitos teille kaikille ihanille lukijoilleni näistä 5:stä vuodesta! Vaikka nyt on ollut hiljempaa bloggailun saralla, aion jatkaa bloggailua seuraavatkin 5 vuotta ;D

Kaunis kiitos kaikille teille lukijoille!

10 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon 5-vuotialle!Kivat decalit :)

    VastaaPoista
  2. Onnittelut synttäreiden johdosta! Toivottavasti se lakkausintokin sieltä pikkuhiljaa palailee. :) Mä lakkaisin varmasti enemmän jos aika sallisi, mutta pakko mennä kahden postauksen viikkotaktiikalla kun ei muuhun aika riitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belegwen ^.^
      Kyllä se into alkaa pikkuhiljaa tässä palaileen, olen jopa saanut leimailtua kynsiä ;D
      Miusta toi kahden postauksen taktiikka on hyvä, voi kun pääsisin itsekin siihen ;D

      Poista
  3. Aivan ihana lakka ♡ Miten sä oot metallilakan saanut noit ihanan sileäksi? Mulla aina näkyy kaikki sudinvedot ja kynnen kohoumat metallilakassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saragalaxy ^.^
      Sinänsä tää oli helppo lakka lakata, ainoastaan suti tuotti vaikeuksia :D Mutta lopputulos siloittui päällyslakalla ;)

      Poista
  4. Sievä lakkaus ja onnittelut 5-vuotiaalle!!
    Pienet hengähdystauot antavat blogille vain ilmavuutta, ja jos olet kuntoillut niin se on jopa todella hyvä syy hiljentää vähän.. Pitäisi itsekin kunnostautua, mutta mulla on tullut vain bloggailtua ja nettishoppailtua. O_o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos E-S ^.^
      Enemmän miua harmittaa tässä "tauossa" se etten ole saanut aikaiseksi lukea muita kynsiblogeja :/ Mutta yritän nyt ottaa itseäni niskasta kiinni :)
      Mien en muuten ole edes harrastanut nettishoppailuakaan, mikä ihme miuun on mennyt?? o.O

      Poista

Kiitos kommentistasi!